Westbourne

Syksyllä neuloin, talvella päättelin, elämäni tarina.

Westbournesta tuli kuulkaa aika ihana. Ja mikä parempaa: siitä ei tullut sellainen liian ihana, jota säilyttää kaapissa ja välillä käy silittelemässä, vaan sellainen ihana, jonka ottaa mielellään käyttöön. Olen ottanutkin jo. Useasti.


Langan osalta menin ohjeen mukana, kun Kerä myi kesällä jumalaista Ito Kinua. Koska lanka on siis ohutta silkkiä, paidasta ei tullut ihan kylmimpien pakkaspäivien paitaa - sen parempi, oikeastaan, sillä tykkään yli kaiken vaatteista, joita voi käyttää kesät talvet. (Hommasin muuten langat toiseenkin Westbourneen, alpakkaa, olen varma, että versio #2 valmistuu sopivasti heinäkuuksi, jolloin on kiva käyttää alpakkaisia paitoja. Vaan minkäs sille taas voi, niin oli inspiroiva Westbourne Krissellä yllä kun syksyllä vierailin pääkallonpaikalla.)

Malli on minusta sekä kiva tehdä että kiva käyttää, mutta vähän muokkasin vyötäröä. Suoremmaksi.  Minä en niin vyötärömuotoiluista perusta.

Jos nyt jotain, niin sen päätin, että saksalaiseen tyyliin lyhennettyjä kerroksia en tee enää ikinä. Minusta tekniikassa on jotain vikaa, jos lanka pitää kiristää soivaksi, ettei neuleeseen tule reikiä. Että pitäkää lyhyet rivinne, saksalaiset, minä wrap-and-turnaan jatkossa niin, että humina käy!

Pahoittelen muuten sitä, että näytän näissä kuvissa mittasuhteiltani aina Bratz-nukelta - mies ottaa kuvat jotenkin ylhäältä käsin ja näinhän siinä sitten käy. Ensi kerralla pakotan Sennin töihin.

12 kommenttia:

  1. Voihan Westbourne sentään, että on ihana. Mietin just (kun eilen avasin Snurresta tulleen paketin Tussah Tweed- silkkilankaa, että westbourne voisi olla mahdollinen siitä langasta. Merilin kun on todettu jo varsin toimivaksi. Mutta toistaiseksi olen vasta silitellyt vyyhdellä. On vähän paksumpi kuin Kinu. Jääköön muhimaan mietintämyssyn alle. Ja oon ihan samaa mieltä, kuulun wrap-and turnaajien koulukuntaan minäkin lyhennetyissä. Niih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja oih, voih, Tussah Tweed on ihanaa. Mä sitä just Snurressa kuolasin, mutta kun en osannut päättää, mihin käyttäisin, jäi vielä kauppaan.

      Mitä väriä otit, saanko udella?

      Saksalaiset lyhennetyt rivit on ihan järkyttävän kamalia. En halua enää kuullakaan niistä mitään.

      Poista
  2. Kokeile tehdä lyhennetyt kerrokset varjosilmukkatekniikalla! Mä en ole koskaan saanut aikaan nättiä wrap and turnillä enkä oikein ole ymmärtänyt koko hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta se w&t on aika jees, etenkin nyt, kun osaan googlata, miten se silmukka nurjalla poimitaan :D Mutta varjosilmukka kuulostaa niin hauskalta, että taidan opetella senkin. Kiitos vinkistä!

      Poista
  3. Ihana, sitä se on. Värikin on aah. Toisen tekeminen on vähän niin kuin ohjetta noudattaisi, siinähän on päivä- ja yöversio. Tuollainen ohut neulehan muotoutuu käyttäjän vartalolle, ei siinä pakosti muotoiluja tarvita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minustakin se on ihan mahtava! Kerä on kyllä paras kun sieltä saa takuuvarmasti ihanaa harmaata.

      Kyllä mua nyt houkuttaa se kakkosversio, sen voisi tosiaan tehdä vaikka päiväversiona ihan huvin vuoksi. Tässä ohjeessa oli musta niin paljon kaikkea hauskaa, että varmasti ei jää viimeiseksi versioksi.

      Poista
  4. Ihana! Nyt mun täytyisi saada tuollainen silkkiversio. Damned. Muutama muukin projekti kesken, joten jos sinne kesään siirtäisi? Seuraavalle Kerä-vierailulle laitat tuon päälle niin voin sitten kähmiä sitä. Jooko joo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tehdään! Meidän ompeluseura on ehkä jollain kokoonpanolla laskeutumassa Kerään keväällä. Voi kun se nyt onnistuis, olisi niin hauska nähdä uudet tilat (ja toivottavasti sut.)

      Mutta ensin voidaan molemmat tehdä Schnee valmiiksi!

      Poista
  5. Oi kun ihanan näköinen paita! Voi kun joskus saisikin neuloa silkkiä, tai raskisin siis ostaa sellaista. Neulottuahan se tulisi kyllä! Lyhennetyistä kerroksista taas olen eri mieltä, saksalaisesta tyylistä tuli lempparini het' kättelyssä. Sillä nimenomaan saan reiättömiksi sellaisetkin lyhennetyt kerrokset, joissa aiemmin on reikiä tullut esim. neulomissuunnan vuoksi. Ilmeisesti se sit sopii mun käsialalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvästi on siis saksalaisellekin koulukunnalle tarkoituksensa! Mutta hyvä näin, on jotenkin ihanaa, että kaikille löytyy hyviä tapoja tehdä.

      Mä pistän välillä mielelläni rahaa silkkiin, sillä suhteeni villaan on vaikea: en jaksa käyttää täysvillaista vaatetta. Tästä itse asiassa muhii postausaihiokin tuolla. Mutta onko raaskimisessa kyse siis silkin hinnasta vai epäilyttääkö esim. käyttökelpoisuus vaatteena? Kun tämä Ito Kinu on minusta ainakin ihan suhteellisen kilpailukykyistä hintapoliittisesti - millä yritän sanoa, että tästä ei missään nimessä tullut kallein neuletyöni.

      Poista
  6. Kinu onkin suhteellisen edullinen yksinkerroin, löyhällä tiheydellä. Sitäpaitten Kinu on tweediä. Hinta-laatu -suhdettakin kun miettii, ei paha. Pellavat, silkit, puuvillat, ei-villat - ajatukset noista kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, kaikenlaiset ei-villat kiinnostavat. Mikseivät villatkin, mutta ovat helposti niin kamalan kuumia. Tykkään myös sellaisesta tietystä rouheudesta etenkin pellavassa.

      Tämä tweed-silkki on kyllä ihan nerokasta, ei liian hienostelevaa ja aika sopivan hintaistakin kyllä.

      Poista