Turbaani päälle ja yhdelle sarvelle

Terveisiä hiljaiselosta! Olen täällä taas. 


Esittelen teille yhden kaapissa pötkötelleen projektin, nimittäin turbaanin, jonka neuloin kai viime talvena. Olin pitkään ihastellut Kerällä-kirjan ohjetta helppoon kietaisuturbaaniin ja kun Snurressa sitten oli houkuttelevalla alennuksella myynnissä Debbie Blissin alpakka-merinolanka Palomaa (jolle ohje on suunniteltu) päätin toteuttaa yhden illan juttuna tämän kätevän pipon korvikkeen.

Neulepötkylä, josta turbaani kiepautetaan syntyi nopeasti paksusta langasta ja suurilla puikoilla. Ja sitten kieputtelemaan. Merkkasin kohdan, johon pää pitäisi ommella kiinni ja ryhdyin puuhaan. Tällainen poltettuun oranssiin taittava voimakas punainen on yksi mun ikisuosikkiväreistä silloin kun räikeitä värejä käytän, ja sieluni silmin näin itseni eleganttina turbaani päässä talven lempeissä lumisateissa. Kun pötkylän toinen pää on ommeltu etusaumaksi loppupää ommellaan molemmista reunoistaan kiinni johonkin päälaen seudulle niin, että turbaanista tulee umpinainen.

Jotenkin en vaan saanut mitenkään tuota päälaen tai takaosan saumaa istuvaksi. Ompelin sen uudelleen monta kertaa, tiukemmin ja löysemmin. Kokeilin ottaa saumaa ommellen sisään sen verran, ettei päälaelle jäisi valtavaa tötteröä - siitä oli vähän apua. Muotoilin turbaanin kosteana ilmapallon päälle. Harkitsin jopa vanhoja kunnon saumuritemppuja, mutta lopputulos ei olisi rehellisyyden nimissä näyttänyt hyvältä.

Jotkut siis näyttää turbaanissaan coolilta ja jotkut tältä kuin minä alla olevassa kuvassa (yläkuvan istuvuus saadaan aikaan kuvakulmalla ja liiskaamalla ylimääräinen tötterö tasaisin väliajoin). Mitään en myönnä tehneeni väärin, sen verran monta kertaa ompelin pötkylän kokoon. Mutta onpahan kasvunvaraa sarvelle.



Senni

Keveitä askelia

Loppusyksystä näin unia, jossa valitsin lankaa erääseen villatakkiin.

Sellaista elämäni joskus on.


Villatakki ei ollut unta: se oli Suvi Simolan uusi malli, jonka halusin testineuloa aivan kuollakseni. Ihmekös kai siis, että lankavalinnat mietityttivät päivin öin. Itseni ja lähipiirini kannalta oli siis ehkä onnekasta, että pääsin testineulontaposseen ja sain pistää takin heti puikoille.

(Haluan tarkentaa, että pääsyni testineulojien joukkoon ei johtunut siitä, että olisin mennyt vinkumaan Suville, että mielenterveys on koetuksella, jos mua ei huolita. En mene takuuseen, etteikö joku obsessointiani kuunnellut kaverini olisi vinkunut.)

Travel Light -villatakki on tämmönen vähän epäistuva, tavalla, joka tekee minut onnelliseksi. En ole tyköistuvien vaatteiden perään, ja tämä on just oikeanlainen, jotenkin moderni, vähän huoleton, sopii meille, jotka toivomme keveyttä kevääseen.


Takissa neulottiin ensin selkäkaistale, jonka reunasta sitten poimiskeltiin silmukoita. Vanha nemesikseni, silmukoiden poiminta!

Vaan älä pelkää, jos sinulla on sama nemesis. Tästä oli maailman helpointa poimia silmukoita; mahdollisesti sen vuoksi, että raidallisesta reunasta erotti helposti kerrokset. Tulin jopa ajatelleeksi, että raita olisi paras tapa opetella neuleenlukutaitoa näiltä osin.

Selän keskelle jäi sauma, josta sain innolla eteenpäin puhistessani aikaan vähän ruman. Toverini M ehdotti, että virkkaisin siihen keskelle silmukkarivin ("no niitä jotain silmukoita, EI ketjusilmukoita, mutta niitä toisia perussilmukoita") ja se osoittautuikin paitsi hyväksi ideaksi myös käyttökelpoiseksi taidoksi.

Malli: Travel Light
Lanka: Martin's Lab Comfy Merino (Snow Illusion 203 g), Hedgehog Fibres Sock (Concrete, 135 g)
Puikot: 3,5 mm

Se prosessista. Sitten vähän vaatteesta. Se jotenkin lohduttaa siinä alakulossa, joka näinä talven kuukausina tuntuu olevan jokavuotinen kaverini. Vähän menin jopa liikuttumaan mallin nimestä, kun tuntui siltä, että suunnittelija on ajatellut kauniita asioita neulojille. Travel Light on kevyt päällä, mutta lämmittää, enkä halua muuta käyttääkään enää (paitsi sitä puuterinsävyistä samanlaista, josta haaveksin.)

Ja sitten eräänä aamuna, tämä villatakki ylläni, tein töitä kahvilasta käsin, kun Instagramista tuttu Riikka tuli moikkaamaan - hän oli tunnistanut takkini. Oli mitä ihaninta törmätä sillä tavalla neulojatoveriin. Puhisin koko päivän semmoista onnellisen kohtaamisen iloa. Villatakki, joka saa tämmöistä aikaan, on kyllä mahtava villatakki.

- Liina

Karitsanvillaa

Tein lapaset.

Niissä ei mallin puolesta ole mitään kovin ihmeellistä - ellei lasketa todistusaineistoa mieheni väitteelle, jonka mukaan tuppaan tekemään liian pitkiä lapasia - mutta pääosan halusinkin antaa langalle.

(On liian pitkissä lapasissa etunsakin. Voin kerrankin teeskennellä, että sormeni ovat pitkät ja kapeat.)

Asiaan. Lanka on siis Lankakauppa Kerän Vänö ull, ehtaa karitsanvillaa. Olen tehnyt elossani jonkinlaisen täyskäännöksen villan suhteen, ja siinä, missä ennen rakastin pellavaa, kuljen nykyisin lampaan tuoksun perässä kuin mikäkin lammaskoira.

Joten karitsan villaa. Suomenlampaan karitsan villaa.


Ihmeellinen lanka. Käsissä se tuntuu pehmoistakin pehmoisemmalta - sopii talven rouhentamalle iholleni paremmin kuin merino - ja pesemättömän langan lanoliini (kuvittelen, että kyseessä on lanoliini) tuntui hoitavan käsiäni. Mikä tulikin tarpeeseen, kun en muuten oikein muista hakeutua käsirasvan äärelle.

Malli: oma
Lanka: Vänö Ull
Puikot: 2,5 mm
Neuloin lapaset pienillä puikoilla, sillä halusin tiiviin pinnan - ja sellaisen sainkin. Pitkän teräosan lisäksi tein varrestakin aika pitkän, sillä halusin näistä sellaiset lapaset, jotka ovat ihan oikeasti lämpimät.

Ja lämpimät ovat, mutta silti kevyet. En viitsisi näitä kädestä ollenkaan ottaa, kerran kokeilin konttorillakin, josko kuitenkin näppiksen käyttö onnistuisi myös lapaset kädessä. (Ei se vieläkään onnistu.)

Näiden lapasten valmistumisen jälkeen parasta on se, että tätä ihanaa villaa on toinenkin vyyhti odottamassa. Se on kaunis, kaunis harmaa ja siitäkin tulee lapaset.

-Liina