Puolivalmista

Mitä täällä kutimointipajalla oikein on tapahtunut? Kuulen jo hätääntyneiden kysymystenne täydellisen puutteen - mutta minua kiinnostaa. Tuntuu nimittäin siltä, ettei mitään ole tapahtunut.

Mutta eipäs olla niin vaatimattomia. #kiitosMMkisat -hengessä pitkään puikoilla viihtynyt Maja on nyt näinkin pitkällä:


Kolme valmista ja pingotettua kappaletta. Nyt vaadittaisiin enää olkasaumojen yhteenneulonta (unohtakaa three-needle bind-off, tässä tulee four-needle bind-off) ja vähän ompelua sivusaumojen puolella. Ja päättelyä, ai niin, miten saatoin unohtaa päättelyn.

Olkasaumoja ajatellen pitäisi vielä muistaa, millä puikoilla tätä neuloin - otinko puoli kokoa isommat vai pienemmät puikot? Miksen kirjoita mitään ylös?

Aika pitkällä siis jo! Kerroinko, että lankaa (Ito Kinua, täyttä silkkiä) oli ilo neuloa? Jos näette sitä jossain, käykää kiinni. Huhut kertovat, että Kerään voi tulla. Se oli mainos, ei maksettu.

Kun Majan kappaleet olivat puikoilta irroneet, tartuin Jonnan innostamana MM-Vector -projektiin. Teen tämä koossa "shaali". Ergo, saan kerrankin, kerrankin, tarpeeksi ison huivin. (Minusta huivilla ei tee paljon mitään jos sitä ei voi käyttää tarvittaessa myös supersankarin viittana.)


Lankana ensimmäiset Isagerini: Viscolinissä on viskoosia ja pellavaa. Valmis neulos tuntuu ihanalta käsissä.

Saattaa siis olla, että näettä jotain valmista vielä tässä ensi kuussa! Jee!

Iltapäivää

Olen joskus lukenut muiden kutimointiblogeista, että on ollut neulemojo hukassa, ja miettinyt, että eikös se ole sama kuin hukkaisi vaikka keuhkonsa tai jotain, että yhtäkkiä ei oikein happi kulje ja raskasta on hengittää.

Sitten tietenkin koin saman itse - niin käy aina, kun näin syvällisesti jotain ihmettelee.

Raskaan kevään alkaessa helpottaa kävi niin, etten millään jaksanut laittaa puikkoa ristiin. Käynnissä on vielä tavallista hankalampi työ, sellainen jossa on kovasti muotoilua (ja ihan näin meidän kesken, sellainen ohje, joka vaatisi käytettävyysasiantuntijan rakastavaa mutta tiukkaa huolenpitoa, että voikin olla vaikeasti kirjoitettu, kyllä nyt taas osaa arvostaa selkeitä ohjeita) ... ja ... jotenkin. Lähdin jopa Englantiin, jossa puikot pysyivät matkalaukussa koko reissun enkä edes yrittänyt metsästää lankakauppaa. (Näin jälkikäteen kysyisinkin itseltäni, että mitä helvettiä, nainen.)

No, onneksi on blogeja. Olen katsellut muiden tekemiä juttuja, ohjeita ja sen sellaisia. Esimerkiksi tämä Liisan ohje on selvästi ihan minua varten kirjoitettu ja pisti vauhtia puikkoihin - ensin pitää saada nykyinen työ alta pois ennen kuin voi aloittaa uutta. Vanha lankaviidakon sääntö.

Iso merkitys oli myös kutimointipussilla, jollaisen löysin vihdoin. Vihdoin.

Olen ajatellut, että hyvällä kutimointilaukulla (tai -pussukalla) on muutamia olennaisia ominaisuuksia: 1) siinä on tukeva kangas, josta puikot eivät tule läpi (muutoin junassa huomaa, että yksi puikko on katkennut pakoyrityksensä aikana ja toiseen on samassa rytäkässä takertunut  ketsuppia, jos kohta on täysin epäselvää, miten siinä voi olla ketsuppia, sillä todellakaan tapana ei ole kanniskella ketsuppia laukussa); 2) siinä on POHJA, jotta laukun voi avata ja sinne voi katsoa (sen sijaan, että työntäisi kätensä sukkamaisen mustan aukon uumeniin ja toivoisi parasta); 3) se on niin iso, että sinne mahtuu tekeillä olevan villapaidan lisäksi lisäprojekti ja kaikki tarvittava lanka (eikä pelkkää sukankärkeä); 4) sen reunaa voi taittaa niin, että sen saa kätevästi käsilaukkuun ja toisaalta kutimointitilanteessa reunan saa taiteiltua matalammaksi niin, että lankakerät pyörivät pussin sisällä sievästi kuin porsaat karsinassa ja 5) se näyttää hyvältä.

Niin että kun toverin kanssa osuin kirpputorille, kylläpä vain oli hauskaa huomata, että joku rouva oli Marimekon kankaista ommellut juuri kaipaamiani pusseja 17 euron sopuhintaan. Tässä se nyt on:


Hurraa!