Äiti, kutimointi ja Agnes

Kun parikymppisenä löysin puikot uudelleen, minun on tunnustettava, että aika usein löysin ne äidin puikkopussista. Mutsin tuki lankahommiini on ollut huomattava sekä rahallisena että - mikä olennaisempaa - ajallisena ponnistuksena. Myöskään kärsivällisyyttä ei mitenkään voida ohittaa.


Kerrankin olin löytämässä puikkoja äidin puikkopussista, kun kiskaisin siinä ohimennen puikon irti jostain monimutkaisesta ja palmikollisesta. Esitettiinkö alkukodissani sen seurauksena ajojahti, jossa raivostunut äiti yrittää syöttää kassillisen puikkoja tuhlaajatyttärelleen? Ei. Äitini huokaisi ja sanoi, että sellaista se on, kun saa lapsia.

(Myöhemmin hiffasin, että se jokin monimutkainen ja palmikollinen oli myös jokin sinapinkeltainen, väri, joka ei ole jotenkin yhtään äitiä. Minä tunsin syyllisyyttä, vanhemmanrontti tunsi helpotusta.)

Kerran, kun olin jo itsekin äiti, soitin epätoivoissani äidille, töihin, muutahan tekemistä hänellä ei varmasti töissä olekaan kuin auttaa minua neuleasioissa, että kun paitaohjeessa ei ole mitään järkeä. Lapsensa lasta heti iltapäivällä katsomaan tulossa oleva tuore mummo rohkaisi epätoivoista tytärtään ja lupasi auttaa sitten parin tunnin päästä. Silloin legendaarisesti selvisi, että ohjeessa oli järkeä, jos oikean puikon sijaan ajatteli sitä toista oikeaa puikkoa.


Kutimointiharrastukseen voi ihmisen elämän aikana mahtua kaikenlaista. Kun vanhempani erosivat, äitini neuloi terapiatyönä niin monimutkaisen ja hienon tiikeripuseron - minulle - että tarkemmin ajatellen sillä terapian määrällä olisi ehkä saatettu kokonainen tukiryhmä avioeroprosessissa hyvään vauhtiin. Kun äitini rintasyöpää hoidettiin, hän neuloi sytostaattihoidoissa niin kiivaasti, ettei toviin voinut edes vilkaista lankaa tulematta hieman huonovointiseksi.

Mutta nyt hän neuloo taidokkaita neuletakkeja lapsenlapsilleen ... ja onneksi myös ihania asioita itselleen. Sillä hän on ihana äiti, joka ansaitsee ihania asioita.

Minusta olikin aika ässää, kun äitikin innostui Brooklyn Tweedin Agneksesta. Samasta langasta vielä - tai no, mutsi valkkasi Holst Garnin Noblea ja Coastia, minä pitäydyin Coastissa ... mutta yhdessä on pohdittu ohjeen sovittamista ohuemmalle langalle, ja yhdessä on värikartan väreistä intoiltu. Ja se oli ihan super! Olen niin onnellinen siitä, että mulla on tämmönen äiti.

Oma Agnekseni odottaa vielä, että toinen hiha kiinnittäisi itse itsensä, ja kauluksen kohdalla tapahtuisi ihme, mutta äidin malli on valmis. Lankoina siis Holst Garnin Noble (upea punainen Cinnabar ja ällistyttävän ihmeellinen mustanvihreä Seaweed) ja molempien ikisuosikiksi muodostunut Coastin väri Dove.


Ihanan ja kevyen paidan teki äiti. Juuri sellaisia hänellä pitääkin olla. Hänhän on parhain.

- Liina

Vahingossa valmis, eli toinen Neon Beast


Tiemme kohtasivat ensimmäisen kerran kirjamessuilla, minun ja Liinan Neon Beastin. Tapaamisen vääjäämätön vaikkei kovin pikainen seuraus oli se, että mun oli pakko tehdä itselleni oma.


Tein järjettömän määrän värisuunnitelmia, joita tuuttasin Liinalle eri viestintäkanavilla. Jatkoon pääsi harmaat, persikkaiset ja pinkit neonvärit, tummat siniset ja hennot vaaleat sävyt. Omat rajoitteensa värien valintaan toi kuitenkin langan saatavuus, sillä muutama muukin on tainnut huomata miten hävyttömän pehmeä ja upeasti värjätty lanka tuo Madelinetoshin Tosh Merino Light on. Useimmista kaupoista oli neutraalit harmaat, tummat siniset ja toisaalta ärtsyimmät korostusvärit myyty loppuun. Päädyin tilaamaan Titityystä vyyhdin värissä Fluoro Rose, tummansinisen Ink-vyyhdin sain Liinalta ja päävärinä toimiva kirjava Holi Festivali matkasi merten takaa. Yhdistelmä on just sopivasti neon olematta liian ärtsy mun makuuni.

Kun sain vihdoin langat käsiini, olin jo ajatellut Neon Beastia niin pitkään, että olin vähän kyllästynyt. En pitänyt kiirettä työn aloituksessa vaan tein yhtä ja toista ja marinoin lankoja niiden omassa ihanuudessa. Nyt kevään korvalla nostin työn puikoille ja ajattelin tehdä sen valmiiksi sitten kun.


Viikko sitten kirjoitin, että Neon Beast ei ole tuntunut ajankohtaiselta neulottavalta. Sen verran sujuvaa kilkuttelua huivin teko siis oli, ettei mulla ole kovinkaan selkeitä muistijälkiä sen teosta. Yhtäkkiä se vaan olikin valmis, lanka loppui ja työ piti päätellä. Onneksi valmistui, koska kyllähän tuota vielä hyvin käyttää kevätsäilläkin. Ja vaikka huivilla on kokoa se asettuu kaulalle juuri sopivan kokoiseksi eikä se laukkuun tungettunakaan vie hirveästi tilaa. Ehkä tämä pääsee kesäkäyttöönkin.

-Senni

Ompeluseuran kevätxq

Jaha. Senni onkin aloittanut jo raportin ompeluseuramme kevätekskursiosta:

Käytiin Tampereella.

Kutimoitiin matkalla, vietettiin Kerässä pari tuntia.

Ostettiin lankaa.

Syötiin ja puhuttiin langasta.

Kutimoitiin lisää kotimatkalla.

Tähän tavallaan erittäin tyhjentävään raporttiin haluaisin vielä tehdä joitakin täydentäviä huomautuksia.

Ideahan oli alunperin Sennin, hyvä Senni! Hurraa! ... mutta jostain syystä matkanjärjestäjäksi valikoiduin minä, Liina - toki hieman delegoiden. Ruokapaikan järkkäilyistä kiitos siis Liisa ja Linnea! Ostin kaikille ajoissa mukaan ilmoittautuneille (juuri oman blogin perustanut Katrine Birkenwasseranhöhe osti oman lippunsa) lipun aamuseitsemältä lähtevään Onnibussiin sillä oletuksella, että kun kerran mennään, mennään sitten kunnolla. Sikstoisekseen satun tietämään, että jos Kerään menee lauantaina klo 12 jälkeen, lankojen haaliminen hankaloituu huomattavasti kanssakutimoijiin kompastellessa.

Bussi saapui johonkin Tampereen takametsiin, josta kimppataksilla hurautimme Kerään - vain sännätäksemme, koko sakki, sittenkin ensin Mokkamestareiden kahvipuotiin.

Tässä Liina tuijottaa Sparrow-rivistöä ja haaveilee. 
Kofeiinifiksit saatuamme linnottauduimme Kerään useiksi tunneiksi. Itse olin asettanut tavoitteeksi lassota mukaan hieman Quince & co.:n Sparrow-pellavaa ja mahdollisesti Katian Linoa. Varpuset sain suunnitelmien mukaisesti, mutta Linon sijaan mukaan lähtikin Katian Artea - näin siis, vaikka yleensä vierastan puuvillaa. Vaan mitäpä tähän sanoa, Arte oli herkullista niin väreiltään kuin tunnultaan. Että ei kun ennakkoluulot nurkkaan. Sennin kassiin päätyi Katian Linoa ja Artea sekä koukuttavan ihanaa Malabrigo lacea

Arte-hylly harvennettuna.
Langat tuntuivat ihan nappiostoksilta: kaikille oli joku selkeä käyttöajatus, eikä kumpikaan meistä ostanut mitään, mikä olisi harmittanut jälkikäteen.

Sennin langat: vasemmalla Malabrigo Lacet, sitten Linot ja Artet.
Liinan langat: yllä Arte, alla Sparrow
Kun kauppa alkoi täyttyä neuletapaamiseen tulleista, oli huippua nähdä muutama tuttu ja ihana kanssabloggaaja. Nappireissu siis.

Syömään kävellessä fiilis oli Egotrippiä mukaileva:

miten voikaan olla mahdollista
miten voikaan olla mahdollista
että kaikki rahansa pystyy tuhlata
eikä omatunto edes kolkuta
kaikki rahansa pystyy tuhlata
viimeistä penniä myöten yhdessä lankakaupassa


Väsyneet, onnelliset ja rahattomat. 



Puikoilla vappuna



Mitä puuhaat nyt, Senni?

Itselläni on puikoilla ikuisuuspötkylä schmikuisuuspötkylä. Tarkemmin sanoen kaksi sellaista. Olen tehnyt Agneksen hihoja jo ainakin yhtä kauan kuin Kappaa, tai ainakin siltä tuntuu, ja aika ei ole mitään jos ei subjektiivista. Vartalo-osa on valmiina - mitä nyt vähän pitäisi korjailla sääpuoleen menneitä silmukoita, pingottaa ja ommella.


Ja joku kauluskin kai pitäisi.

Sitten nämä eeppisen keltaiset sukat Väinämöisestä - kerran olin Snurressa vahva, kun tämän langan näin. Toisen kerran en sitten ollutkaan. Mottoni onkin, että voin vastustaa kaikkea paitsi kiusausta.


Senni täällä hei. Minä aloitin tällaisen Kit-topin, koska ihastuin malliin ennen kuin tiesin kuinka juuttaan hidasta half linen stitch on neuloa. Mutten peräänny. Saan tämän punaisen pellavatopin valmiiksi sopivasti joulupäivälliselle. Terveisiä riviltä yhdeksän.


Schnee on edelleen kesken, koska se ei tunnu kevättä kohti kaikkein ajankohtaisimmalta kutimoitavalta ja sama kohtalo on Neon Beastilla. Niiden sijaan aion neuloskella silmukoiden luontia odottavaa Westbournea, jonka aion nykertää BC Garnin Allinosta. Siinä on 50% pellavaa ja toinen puoli puuvillaa. Sitten aion olla kesällä kasvimaata hoitaessani aivan vahingossa trés chic.

Niin ja aloitin myös villasukat kesän mustikkametsäsaapasteluja ajatellen.