Kuunsäteistä ja sen sellaisesta

Nyt, kun päättelyä odottaa eräs huiviprojekti, josta ei tullut aivan sellainen kuin toivoin ...

(Mutta siitä lisää myöhemmin.)
... olen suunnannut ahneen katseeni jo seuraavaan. Olen nimittäin heittänyt ihailevia katseita Martina Behmin Viajanteen jo tovin. Hieno! Iso! Kietoutumiskelpoinen!

Tulin ajatelleeksi, että voisin kerrankin vaikkapa olla sooloilematta ja tehdä huivin ohjeenmukaisesta langasta. Ohjeenmukainen lanka on nimeltään Wollmeise lacegarn, mikä kuulostaa tosi tylsältä ja saksalaiselta ja sellaiselta, että sitä saa kaikista lankakaupoista ja ehkä Lidlistä. Eikö? Eikö!!

Niin, ei. Nyt ehkä paremmin perillä olevat siellä jo nauravatkin synkeästi, mutta pieni googletus selvitti, että Wollmeisen langat ovat aivan legendaarisen haluttuja ja harvinaisia. Tulkitsen, että ne on kehrätty keijujen hiuksista, yksisarvisen hengityksestä ja kevään ensimmäisistä kastepisaroista. Värjäys kuunsäteillä (luomu). Eikä niitä saa mistään, sillä merkin omakin lankakauppa myy eioota (paitsi perjantaisin ehkä kahdeksan sekunnin ajan kello jotain.)

Yritän täällä hengittää tosi syvään ja ajatella, että maa on pitsilankaa vääränä, eikä minun ole mikään pakko saada juuri tätä laatua. Ei, vaikka sillä varmaan voisi vakiinnuttaa paikkansa neulojien neulojana. "Katsokaa, siinä menee nainen, joka on onnistunut saamaan käpäliinsä Wollmeisen lacegarnia. Ja sitten hän pilasi sen neulomalla siitä jotain."

Eipä vissiin.

Purkuhommissa

Vihaan purkamista. Yleensä teen ihan mitä tahansa välttääkseni purkamista, jos kohta keskeneräistä työtä en heitä purkutöiden välttelyn nimissä roskikseen, vaikken kiellä, etteikö sekin olisi käynyt ajoittain mielessä.

Aiemmin tällä viikolla kuitenkin purin Boxya. Ohjeen kuvasta ei ollut käynyt selväksi, että hartioille on tehtävä nurjat raidat. Ensin ajattelin, etten tee, eivät sovi valitsemaani lankaan, mutta sitten ajattelinkin, että teenpäs. Teenpäs, enkä sooloile.

Puolisen tuntia myöhemmin selvisi, etteivät raidat sopineet valitsemaani lankaan. Olisi pitänyt heti sooloilla. Purin neuletta ja hammasta ja mietin, että mummollani on tapana sanoa "älä pilaa pienellä".


Seuraavaksi purin lapasia. Lapasten piparireunuskuvio pohjautuu sekä Pilven reunalla -villatakkiin että Pinterestissä nähtyyn kuvaan, mutta koska en jaksanut selvittää, miten kuvio tehdään virallisesti (minunhan olisi pitänyt katsoa kuviota tarkasti ainakin kolme sekuntia), piirsin sen itse.

Kesken neuloskelun menin kuitenkin sooloilemaan! Omasta suunnitelmastani. Virhe.

Haluaisin tästä kaikesta vetää sellaisen johtopäätöksen, että itse tiedän paremmin ihan heti ensimmäisellä ajattelukerralla, mutta luultavasti moinen itsevarmuus johtaa vain siihen, että kohta olen taas purkuhommissa.

(Nyt kun katson tuota Pilven reunalla -villatakkia, se näyttää jotenkin tosi kivalta. Mutta olin suunnitellut lapselle jo jotain ihan muuta ja ranskalaistyyppistä. Voi tätä tuskaa. Itsetiedänparemmin itsetiedänparemmin.)

Sisäkelpoinen

Ihan ensiksi uudesta Kerällä-kirjastani tein pipon. Sisäkelpoiseksi nimetty malli oli aika lailla kaikkea sitä, mitä pipoltani kaipaan: yksinkertainen, ohut ja langan oikein valitsemalla myös harmaa.


Kirjan kuvasta ei saanut aivan selvää siitä, miten iso pipo on, joten neuloin siihen varmuuden vuoksi pituutta vähän lisää. Lopputulos oli sellainen, johon mahtuvat omat ja naapurinkin rastat, noin suunnilleen, mutta pidän pipostani silti ihan kauheasti. Niin piti myös mies, joka ei ylisanoja törsää - nyt kuultu "kiva pipo" oli siis harvinaislaatuinen ylistyksen osoitus.

(Tänään valjasti em. miehen muotikuvaushommiin. Hän oli juuri kuvaamassa erästä lipastoa entisöintitarjouksia pyytääkseen ja ilahtui heti: "JOO! Mee tohon lipaston päälle makaamaan!" Kuvissa hihitän enimmäkseen kuin heikkopäinen ajatellessani, kuinka makaan aistillisesti itseäni puolta lyhyemmän lipaston päällä pipossa, rekvisiittapaidassa ja kotihousuissani.)

No mutta. Parhain pipo joka tapauksessa. Nyt vain tarvitsen jostain hieman rohkeutta käyttää tätä myös duunissa sisällä. Onhan hattu sentään sisäkelpoinen. Jotensakin en kuitenkaan aivan tohdi.

Huivi lapselle

Tein lapselle keltaisten lapasten seuraksi myös keltaisen huivin. Kuvioltaan se ei ole aivan samaa paria, mutta kun lanka on kuitenkin sama, kirkkaan keltainen, sovitaan, että täyskädestä on puhe.


Mallina Lacy Baktus, josta diggaan vielä himpun verran enemmän kuin alkuperäis-Baktuksesta. Nyt mietin, teenkö tällaisen itsellenikin, vai pitäydynkö alkuperäisessä suunnitelmassa tehdä ihana Yhden illan tuubihuivi.

Päätöksiä, päätöksiä.

Gngngn

Ajatella, että tosissani kuvittelin, että kun kerran järjestän puikot, en sitten enää käytä tunteja etsimällä puikkoja, jotka varmasti tiedän omistavani.


Kyllä, katsoin kirjahyllystäkin.

Kutimoinnin tuskaisempi puoli

Huomenna olisi ompeluseura. Pitäisi päättää, mitä siellä tekee. Voisi toki tehdä Boxya, sehän on kesken ja tosi ihana. Mutta sitten pitäisi tietää, mitä sen kanssa tekee. Eihän nyt ompeluseuraan voi mennä ohjeita lukemaan tai sihisemään, että nyt kaikki hiljaa, en tajua tätä kavennushommaa SHHH.

Missä tapauksessa olisi välttämätöntä saattaa Boxy tilaan, jossa jo tietää, mitä sen kanssa pitäisi huomenna tehdä, ja ompeluseurassa sitten vain muotoilisi pääntietä kuin heikkopäinen, ohje sisäistettynä samaan tapaan kuin hengitysliike.


Mutta se taas vaatisi esimerkiksi mittanauhan esillekaivamista.

Heikottaa.

Taaperon äidin parempi lapanen

Tuskin oli päättelyneula tipahtanut kädestäni jäädäkseen niille sijoilleen* kun kotiin saapui paketti. Äidiltä.

Paketissa oli kahdet villasukat lapselleni. Toiset olivat jääneet mummolaan ja toiset oli mummo neulaissut ohimennen, ehkä ajatellen, ettei villasukkaparillekaan tee hyvää olla yksin.

Paketissa oli jotain myös minulle: uudet lapaset! Sellaiset, joissa on joustinneuletta kämmenpuolella. Kyllä taaperon äitikin tarvitsee kädessä pysyviä ja kauniita lapasia.


Lapaset tuoksuivat vienosti rusinoilta, sillä sekä sukkiin että lapasiin oli laitettu rusinapaketit vastaanottajia ajatellen. No, yhtä vastaanottajaa ajatellen.

Ojensin vihdoin lapselle eilen sukka-ja-rusina -setin, mistä innostuneena hän istui koko illan uudet villasukat jalassaan ja rusinapaketti kädessään. Villasukissa on silkkaa rakkautta.

Lapasissa myös.


* Käytän tässä hieman taiteellisia vapauksia. Oikeasti laitoin neulan paikalleen ja menin ensin nukkumaan ja sitten töihin, mutta.

Taaperon parempi lapanen

Äitini teki viime vuonna (ja tänä syksynä taas uudestaan) lapselleni mitä nerokkaimmat lapaset. Oivallus oli hänen mukaansa peräisin jostain kässälehdestä tai -kirjasta, eikä kainona siis halua kunniaa, mutta minä jaan tämän kanssanne, sillä taaperoikäisten kanssa kaipaa pukineilta nerokkuutta.


Jutun juju on siinä, että lapasten kämmenpuoli on joustinneuletta. Kämmenselkä on puolestaan ihan mitä muuta tahansa paitsi joustinneuletta. (Kokonaan joustineuletta oleva lapanen joustaa hyvin äkkiä kädestä pois. Minä tiedän.)

Kun kämmenselkä on napakka, mutta kämmen joustava, lapanen muotoutuu pieneen käteen juuri sopivaksi. Silloin ei lapanen tipu mihin sattuu. Silloin on helpompi poimia maasta keppejä ja upottaa ne kuralätäkköön voidakseen sitten imeskellä niitä. Sekä lapsi että vanhempi ovat onnellisia.

Kun kämmen on joustinneuletta, on kuitenkin syytä huomata, että peukalonkiila on tarpeeton (ja ärsyttävä neuloa) - lapanen joustaa sen verran, että koko kämmen mahtuu ongelmitta käsineeseen.

Kun peukalonkiilaa ei neulo, peukulle voi tehdä aukon vaikkapa seuraavasti:
  1. Kun tulee aika tehdä peukalon aukko, neulo peukalon silmukat jämälanganpätkälle (kuvassa viisi silmukkaa ihan puikon reunasta. Asemointia voi itse mallata).
  2. Siirrä silmukat takaisin vasemmalle puikolle ja neulo ne uudestaan varsinaisella langalla.
  3. Kun lapanen on valmis, poimi silmukat jämälangan ylä- ja alapuolelta.
  4. Poista jämälanka ja halutessasi poimi vielä lisäsilmukka aukon molemmilta sivuilta. (Langan poistaminen voi olla hankalampaa kuin ajattelisi, jos on esimerkiksi poiminut myös puolet jämälangasta vahingossa puikolle. Käytä liberaalisti saksia ja kirosanoja, mutta älä kuitenkaan leikkaa lapasta.)
  5. Neulo peukalo.
 
Yllä kuvailtu peukku toimii myös kirjoneulelapasille kivasti. Niissäkin kun peukalonkiilan kuvion laskeskelu on ärsyttävää puuhaa.
Selkäpuolelle neuloin Pehmeitä paketteja -blogin innostamana salamakuviota salamatyttärelle. Vaikka ei se näissä kuvissa kovin hyvin näy.


Perussukkia

Päättelin eilen syntikasaani. Televisiosta tuli silmätippamainos. Mies oitis huolestumaan: "Eiväthän sinun silmäsi ole kuivat, kun teet tuota päätetyöskentelyä?"

Syksyllä kutimoin kahdet sukat, luettuani Nyt-liitteestä, että sukkien tulisi olla kengässä sekä ohuita että käytössä ilman puuvillasukkaa siellä alla.

Nyt on ohuita sukkia, mutta askel puuvillasukan unohtamiseen tuntuu suurelta. Niitähän tässä on 34 vuotta käytetty. Eikä näitä sukkia millään raaskisi käyttöön ottaakaan, tuntuvat jalassa ihan silkiltä. En mene sanomaan, etteikö langoissa olisi voinut silkkiä ollakin.


Ensimmäisistä tuli lämpimän kultaiset (lanka mistälie), toisista unensiniset (lanka Liisalta.) En tiedä, kummista pidän enemmän. Ehkä molemmista. Ehkä kehystän ne.