Kuinka suunnitellaan neuletakki

Olen viime päivinä miettinyt neulomista paljon enemmän, kuin olen neulonut.

Mulla on mielessäni villatakki, jollaiselle vaan ei ole löytynyt ohjetta. Täytyy siis suunnitella se itse. Ongelma ei ole suunnittelu itsessään, se luonnistuu eikä ideoista ole pulaa, mutta neulesuunnittelusta mulla ei ole minkään valtakunnan kokemusta. Ellei lasketa kaulaliinoja ja muita aika mutkattomia kappaleita. Haluaisin tehdä lapselle simppelin raglanhihaisen neuletakin, jossa olisi hyvin yksinkertainen ja eleetön nappilista. Tykkään linjakkaista ja koruttomista malleista, mutta tässä lastenvaatehommassa niitä ei tunnu kovin helposti löytyvän.

Se, että alkaisin vaan neuloa kilkutella ja katsoisin mitä tulee viehättää kummasti. Mutta se ei (kai) onnistu, koska en ole koskaan tehnyt raglan-mitään. Lisäksi haluaisin, että neule olisi saumaton. Siitäkään mulla ei ole kokemuksia, enkä aivan hahmota mitä saumattoman neuleen hiha- ja kainaloalueella tapahtuu. Ostin langaksi jo Langin Alpaca Superlightia ja saman langan kimallusversiota. Lapsi valitsi pinkin ja hopeanharmaan.


Onko sinulla hallussasi kuvanmukaisen lastentakin ohje? Jaa se heti! Tai jakaisitko parhaat vinkkisi silmukoiden laskeskeluun ihan itse!

Ps. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä. Tämä on ensimmäinen kokeiluni blogata mobiiliappiksella!

15 kommenttia:

  1. Raglan-neuletakin perusidea on oikeasti tosi helppo, ja aloitettuasi hoksaat hyvin nopeasti miten se toimii. Minkä tahansa yksinkertaisen villapaita ohjeen muokkaaminen neuletakiksi taas onnistuu yksinkertaisesti lisäämällä nappilistojen verran silmukoita ja neuloen edes takaisin sen sijaan, että tekisi suljettua neuletta (ja toki muistaen lisätä napinlävet). Koon laskeminen valitulle langalle on varmaan se kaikista ärsyttävin vaihe, mutta kun aloittaa ylhäältä ei voi takkia mallailla saajan hartioille sitä mukaan, kun se etenee. En ole itse kyllä ihan alusta neuletakkia suunnitellut, mutta kokoja joutunut muokkaamaan useinkin.

    Jos joutuisin moisen tehtävän eteen, seurailisin varmaan tätä: http://fringeassociation.com/2013/03/06/how-to-improvise-a-top-down-sweater-introduction/ - ja soveltaisin tarpeen mukaan. Kyl se siitä!

    (

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas hyvä linkki, kiitos siitä ja tsempeistä. Tulin kyllä tosi hyvälle mielelle tästä kommentista :).

      Poista
  2. Hiha-kainaloalueellla tapahtuu sellaista, että hihasilmukat raglansaumojen välistä laitetaan apulangalle odottamaan. Vartalo-osa yhdistetään, ja kainalon alle kannattaa luoda joitain silmukoita koska se parantaa istuvuutta. Sitten vain neulotaan helma valmiiksi, palataan poimimaan hihasilmukat apulangalta puikoille (ja tietysti kainalon alta yhtä monta silmukkaa kuin sinne on lisätty) ja neuloskellaan hihat valmiiksi. Eiks kuulosta simppeliltä? ;) Tiheyden laskemiseen mäkin ottaisin mielelläni vastaan jonkin kikkakolmosen, koska laskeminen nyt vaan on niin matikkaa (yäk).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä kuulosti juuri sen verran simppeliltä, että nyt mä ymmärrän! Ja tunteet tiheyden laskemista kohtaan allekirjoitan täysin.

      Poista
  3. Anonyymi5/2/15 18:16

    Multa löytyi tällainen linkki. Ohjeessa on kokoja vain vauvoille ja langan paksuuskin on eri, mutta jos saisit tuosta jotain ideaa. Tässä neulotaan tasona ylhäältä alas, eli ei tule saumoja, vain kainalokolot pitää ommella kiinni lopuksi :)

    http://aidinlintu.blogspot.fi/2012/08/baby-sophisticate-suomennettu-neuleohje.html

    T. Laura ompeluseurasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Tämä näyttää tosi tutulta, oon sattanut törmätä tähän Ravelryssä. Tämä näyttää kyllä edelleen hyvältä. Voisin melkein tehdä tämän pienemmälle raglanharjoituksena.

      Poista
  4. Jos on käytettävissä Applen laite, suosittelen raglanify-ohjelmaa! Tosi hyvä, maksoi pari euroa kai. Siihen syötetään neulomistiheys, mitat, kaula-aukon tyyppi (eli kuvan mukaisesti v :) ) ja sitten tuloksena tulee ylhäältä alas - ohje villapaitaan. Sitten vaan lisäillen keskelle nappilistan verran silmukoita ja ohje on hiukan sovellettuna valmis.juuri kesällä tein, ja tuli hieno, ja sopiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä siis: Raglanify: Knitting Sweater Pattern Generator tekijänä ShhStudios
      https://appsto.re/fi/jD5PB.i

      Poista
    2. Kuulostaa ihan huippuhyvältä! Kiitos! En olisi edes osannut haaveilla tällaisesta.

      Poista
  5. Raglanify-appsia olin ehdottamassa myös, mutta Porkkana oli näemmä nopsempi :)

    VastaaPoista
  6. Oho, vaude! Tekispä joku tuollaisen sovelluksen Androidillekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MUTTA! Tämän SAA Androidille, minä tietysti heti tarkistin!

      https://play.google.com/store/apps/details?id=com.shhstudios.raglanify&hl=en

      Kas noin.

      Poista
  7. Hyviä vinkkejä ketjussa kyllä. Silmukoiden laskeminen on minusta helponta verrantoa käyttäen. Jjostain syystä mä olen niitä, jotka tykkää siitä laskemisesta. Ja ällös jännittele, ylhäältä alas -raglanit on superhelppoja. :)

    Olipa hyvä, että tuo sofistikoitunut takki linkattiin tänne. Sain sopivasti ratkaisun omaan päivänpolttavaan ongelmaani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Mä luulen, että teen yhden sofistikoituneen harjoitukseksi ja ryhdyn sitten omien suunnitelmien toteutukseen.

      Poista
  8. Porkkanalle ja Anskulille superkiitos myös minulta tuosta appisvinkistä. Ihan mahtavaa. Nyt en enää muuta tee kuin kutimoin. Ei sillä, että paljon muuta nytkään tekisin.

    VastaaPoista