Asioita, joita pitäisi päätellä

Ahem.
Sukat ns. vatsatautimallistoa (ts. vitutus minimoitu, jos joku oksentaa kutimen päälle)

Palmikkolapaset Sannan Korsi-kämmekkäitä mukaillen 
Westbourne
Pipo (todiste siitä, että osaan tarvittaessa magic loopin. Sairaalapäivystyksessä ei ollut koko puikkovälineistö mukana.)
Koiran nöyryyttämiseen suunniteltu porohattu. Se kaipaa vielä toista ohuempaa sarvea.
Erästä lastenrunoa mukaillen:

Oikein nurin
Oikein nurin
Paljon kudoin 
TODELLA VÄHÄN päättelin

Mutta mitä seuraavaksi kutimoisin? Ai niin, se kimallepaita.

Yllätä mut

Viestittelin Kerän Jonnan kanssa. Hapuilin kahden raitaisen vaihtoehdon välillä. Lopulta pyysin yllättämään.

Kaikkihan eivät moista pyyntö rauhallisesti vastaanottaisi. Tiedättehän ihmistyypin, alkavat pitää kummallista kolinaa heti, kun kuulevat sanan "yllätä" ja yhtäkkiä korvasta sojottaa jousi ja selästä tupruaa savua, kun joku olennainen mekanismi meni juuri rikki. En nyt mitenkään osoita ketään aviomiestä tässä sormella.

Jonna sen sijaan innostui.

Paketin odottelu olikin kuin nuorna plikkana joulupukkia kytätessä. Olin tulisilla hiilillä. Ja kun setti lopulta saapui kotiin, siellä oli just se paras väri raitamaniasta kärsiville:



Ja toinenkin yllätys, just passeli neuletöitä mukana kuskaaville:

Tämä pääsi heti neitsytmatkalleen lapsen tanssitunnin odotustilaan.

Ja vielä vähän pipolankaa, mutta se ei yllättänyt, osasin luottaa siihen, että hieno harmaa sieltä kuitenkin tulee.

Jos kuulostan Kerän fanitytöltä, se johtuu siitä, että olen just sellainen.
 

Silmukkamerkki

Kerrankos sitä on tosi pöljä, eikö niin? Ihan hyvin voi siitä kerrasta tänne Internettiin kertoa.



Kun ostin ensimmäiset silmukkamerkkini, en niin viitsinyt paneutua siihen, miten niitä käytetään. Muutoinkin käytin vain äärimmäisessä hätätilanteessa, sillä - toisin kuin jenkkiläisissä neuleohjeissa uskotaan - osaan laskea kolme silmukkaa kerroksen alusta, ihan joka kerroksella.

Voisi ajatella, että näin noheva nainen ei voi käyttää silmukkamerkkejä väärin. Vaan mitä vielä. Sellaista asiaa ei ole, johon (diplomi-)insinööri ei pystyisi.

Syytän koulutustaustaani, sillä se on paljon hauskempaa kuin myöntää olevansa pöljä. Tutkin esineiden affordanssia. Ja jos tämän näköinen kapine huutaa käyttäjälleen yhtä viestiä, se viesti on tietenkin:



"Nyperrä minut hankalasti kiinni neuleeseen kahden silmukan väliin, nainen!"

Eräänä päivänä päähäni tippui omena tahi siihen iskeytyi salama. En tiedä, enkä välitä.

Tajusin, että tuon kirotun pienen objektin voi laittaa vain killumaan siihen puikolle kahden silmukan väliin.

Ja katso! Kaikki muuttui; maailma aukeni; enkelikuoro lauloi.

Sellasta täällä. En odota hetkeäkään, että mulla olisi joku kohtalotoveri tämän kanssa. Saatte kuitenkin vapautuneesti nauraa, jos siltä tuntuu.

Neon Beast

Veera Välimäen suunnittelema Neon Beast pääsi vihdoin osaksi vaatekaappiani.

Itse neulomisprosessi ei ollut raskas (olen kutimointihenkiseen projektikirjaanikin kirjoittanut, että onpa kiva kun joku sujuu), mutta itselleni uskollisena marinoin melkein-valmista kirjahyllyssä. Odottelin kai jälleen, että se pingottaa ja päättelee itse itsensä. Kun näin ei käynyt, suoristin ryhtini ja hoidin ikävät pakkoduunit itse.


Joskus viime vuonna kävin äidin kanssa Kerässä. Melkein 80-luvun lapsena iskin silmäni neonkeltaiseen Madelinetoshiin (Edison bulb), mutta koska äiti oli mukana, minun oli teeskenneltävä, että minullakin on hyvä maku.

Kotiin palattuani ja pari päivää pohdittuani laitoin Jonnalle Kerään viestiä, että vieläkös sitä ja milläs se saatais tänne Helsinkiin. Saatiinhan se, postilla.

Sitten tuijotin lankaa ja mietin, mitä hittoa siitä teen, kunnes Neon Beast -ohje julkaistiin. No, hyvä on, aivan tätä koko väliaikaa en istunut tuijottamassa, kävin välillä töissäkin ja laitoin ruokaa ja luin ja kutimoin muuta, mutta ymmärtänette.

Samaan aikaan Titityy alkoi myydä uusia Madelinetoshin Merino Lighteja, ja katso! Tarvitsinkin vielä kaksi muuta väriä. Kaksi muuta harmaata. Harmaat olivat pääväriksi valikoitunut Silver fox ja vähemmälle käytölle jäänyt tumma Tern.

Itse ohje oli ihan tosihelppo, voin leppoisasti suositella. Tähän kohtaan haluan kuitenkin lausunnon myös Johannalta, jonka houkuttelin jonkinlaiseen knit-along -juttuun (pakottamalla hänet vastaanottamaan toisen Edison bulb -vyyhtini). Käytännössä huivi kuitenkin vaan neulotaan pötkössä ja levennellään, välillä kavennellaan. Raidat tehdään wrap & turn -menetelmällä, joka on otettavissa haltuun sillä tavalla, että lukee googlesta mitä pitää tehdä, minä tiedän, tein aikanaan itse juuri niin. Vaihtoehtoisesti voi selata huiviohjeen viimeiselle sivulle ja lukea sieltä, mitä pitää tehdä.



Huivi on kerännyt myönteisiä lausuntoja sieltä täältä, etenkin ihmisiltä, jotka epäilemättä tietävät, että se on itse tehty ja siitä pitää antaa myönteinen lausunto.

Lanka herätti erityistä ihastusta etenkin eräässä ystävässäni, ja onhan se ihana. Sellainen pumpulisen pehmeä, kauniit värit, tai ainakin räyhäkkäät. Ystäväni ihasteli sen yksisäikeiseltä vaikuttavaa olemusta. Minä tyttö olen niin hyvin perehtynyt lankoihin, joita neulon, etten sillä hetkellä tajunnut, että yksisäikeisyyden vaikutelma syntyy siitä, että lanka on yksisäikeinen.

No nyt tiedän senkin.

Yleisfiilis on siis monella tapaa hyvä: huivi on valmis ja mainio; muinaiset lankaostokset eivät ole olleet turhia lankaostoksia ja kutimointi tuntui hurjan mukavalta.

Kolme kerää, kolme kerää solmussani on

Minulla on kaksi perinnettä:
  1. i. Käyn aika ajoin Menitassa kuolaamassa Sublimen lankoja, jotka ovat jotenkin ihania. (Sitten en ikinä osta, koska en tiedä, mitä niistä tekisin.)
  2. ii. Kerran vuodessa erehdyn raidoittamaan kolmella värillä. Siinä keriä setviessäni aina sitten muistan, miksen ikinä enää aio tehdä näin.
Tänä vuonna yhdistin nämä kaksi ja tein itselleni kolmeväriset lapaset Menitassa kuolaamistani Sublimen langoista. (Tällä kerralla siis ostin langat. Ettette nyt vain muuta luule.)

Sotilaallista kuria noudattamalla - ja koska lanka on suhteellisen paksua ja lapanen täten nopeasti valmis - tämänkertainen raidoitushomma meni aika iisisti. En kyllä silti koskaan enää.



Mutta mukavathan nuo ovat, ja näyttävät kivoilta tuossa ilmoitustaulullakin.

Maja

Puolivalmiina täällä joskus esiintynyt Maja jäi lopulta esittelemättä! Otin siitä nyt kuvan, sillä kuten kaikki tiedämme, ei ole mitään aivan sellaista kuin lokakuisen iltapäivän valo.



Kaikkineen olen toppiin kohtuullisen tyytyväinen. Silkkinen Ito Kinu oli mainio neulottava, ja värit olivat ihan parhaat. Kiitos vaan äiti ja saksalaiset verkkokaupat.

Ihan täysosumasta ei kuitenkaan ole kyse. Kaulus laskeutuu vähän rumasti, kun systeemin pukee päälle. Olen silti käyttänyt sitä - näin talvea kohti villatakin alla toki - sillä missään nimessä en ole turhantarkka. Etenkään tällaisten värien kanssa.


Värien järjestys menee vähän eri tavalla kuin alkuperäisessä, jossa etukappaleiden pitäisi olla eri värillä. Tämä oli bugi: tein epähuomiossa näin, sillä pidin kirsikankukanvärisestä enemmän kuin marjapuuronvärisestä. Sitten pohdin, ja tulin siihen tulokseen, että saan laittaa värit just kuten haluan ja jos kerran pidän toisesta enemmän, tokihan haluan sitä katsellakin enemmän. Nyt se on siis feature.

Majan ohje oli muuten aivan ennätyksellisen epäselvä. Tämän jälkeen sitä todella osasi arvostaa Suvi Simolan huppariohjetta, joka suorastaan soljui.

Toiset jaksaa, toiset ei

Dr. Pepper, juu es ei. Ja sitä rataa.

Selvisi sekin, miksi mikään ei etene ja valmistu - asia, josta olen kaikkien muiden kommenttikentissä marissut. Anteeksi vain. Minulla diagnosoitiin keuhkoputkentulehdus. Se tuntui siltä, miltä olen keuhkokuumeen aina kuvitellut tuntuvan. Siis erityisen väsyttävältä ja hengityskyvyn vievältä.

Yksi vaikutus moisella tulehduksella oli, että sitä neuloo ja neuloo, eikä mikään valmistu. Kuulostaa painajaisunelta, mutta ei sitä siinä niin osannut ihmetellä.

No, on jotain syntynytkin. Eilen sairaslomaillessani kera Supernaturalin (kyllä on mieskauneutta siinä sarjassa, sanon) saatoin loppuun ja päättelin parit sukat.


Harmaasävyiset syntyivät omien kaappien varastoista: 6-säikeistä Regiaa. Käyttötarkoitus sukille on Asunnottomien yön villasukkakeräys, johon tulin haastetuksi. Eipä sillä, hyvä on tarkoitus, joten mielelläänhän sitä.

Värikkäämmät - joihin raidoitin Sweet Georgian karkkiväristä sukkalankaa ja tummaa Väinämöistä, luulen - tulevat ihan yours trulyn käyttöön. Haluaisin nimetä ne "Tulisilla hiilillä" -sukiksi, sillä siltä ne näyttävät livenä, mutta epäilen, että omien sukkiensa nimeäminen on huono merkki, hyvin huono. Diggaan tehdä raitaa, koska niiden avulla pakko-oireinen minäni voi varmistua tuottavansa kahta samankokoista sukkaa. Nyt sukan tekemisessä vaikeinta on sukka #2:n kohdalla muistaa, montako silmukkaa poimi kantapään sivuilta edellisen kohdalla. Siihen eivät raidat auta.

Asiasta toiseen asiaan: osun satunnaisesti eritoten Facebookissa käytävään keskusteluun lankalaaduista ja siitä, onko kalliimpi lanka nyt edes hintansa väärti ja varmaan eivät vain kehtaa kalliiseen lankaan sortuneet tunnustaa, että samanlaista se on kuin halvempikin ja niin edelleen ja niin edelleen.

Myönnän satunnaisesti ärsyyntyväni.

Eipä sillä, jokainen laittaa lankaan sen, mitä on valmis siihen laittamaan oman rahatilanteensa mukaan, ja on suotavaa, että kaikista hintaluokista löytyy mainioita lankoja.

Mutta on sillä langalla jotain väliä. Tuo 6-säikeinen Regia on ihan ok, mutta kyllä sillä tekemällä saa huomattavasti epätasaisempaa jälkeä aikaan kuin noilla mainoilla Väiskeillä ja Sweet Georgioilla. Hyvä lanka jotenkin auttaa tasaisen jäljen tuottamisessa. Sellaista kyllä arvostan.

Lankajahdissa

Tuotatin itselleni tovi sitten (kiitos Liisa!) Sweet Georgian värikkäitä sukkalankoja:



Mitä karkkikomboja! Aion raidoittaa ne jonkin synkeän kanssa, luulen. Siitä tulee hyvä.

Mutta addiktille ei toki riitä mikään. Alkuviikosta näin eräästä langasta unta: päivystin nettikaupassa uutta toimitusta. Mietin unessa, voinko todella maksaa lankavyyhdistä 70 euroa (alitajuntani liioitteli, oikeasti se maksoi kakskytviis) ja tulin siihen tulokseen, että todellakin voin.

Niinpä eilen illalla klo 23 kyttäsin lankaa Internetissä. Tuntui siltä kuin olisi seissyt ulkona haavi kädessä metsästämässä keijuja - siis yhtä älykkäältä.

Päivitin sivun kohtalokkaan myöhään. Klo 23:01 kaikki lanka oli jo loppunut - tai muiden asiakkaiden ostoskoreissa. Jos kuitenkin joku rohmuava rontti jättäisi ostoksensa maksamatta, minulla olisi vielä tilaisuuteni olla ... rohmuava rontti.

Hermoromahduksen ohella sain melkein jännetupin tulehduksen kliksutellessani lankaa ostoskoriin. Vaan kerrankin sinnikkyys palkittiin, ja Trailing Cloudsin Mind the Gap -sukkalanka on parhaan ymmärrykseni mukaan matkalla Suomeen.

Ainakin olen siitä maksanut. Kakskytviis euroa.

Nyt tässä on kyllä se riski, että menestys nousee hattuun ja rupean jahtaamaan Wollmeisea.

PS. Haluaisin kyllä kovasti esitellä jotain valmista, mutta lapselle tekemäni ns. itkuhuppari on nappeja, päättelyä ja omistajaa vaille valmis ja muutama kesätoppi - no, valokuvausta vaille. Sukatkin menivä jo käyttöön eivätkä ole enää uudenkarheat ikuistettavat. Mukavat silti. Mutta voihan tämä olla langankulutushysteerinenkin blogi, en halua sulkea itseltäni hyviä ovia!

Miten lankavarastoja kasvatetaan + dilemma

Pohdin eilen lankavarastojen kasvua. Siis henkilökohtaisten lankavarastojen kasvua.

Olen jo aikaa sitten päässyt yli siitä "vähän vaan ostan tätä lankaa kun se on niin ihanaa vaikken tiedä mitä siitä tekisin" -lankahamsteroinnista*. Nyt ostan vain, jos on visio. (Joskus tosin se visio on "sukat", mutta visio se on sekin ja sukkia ihminen kyllä tarvitsee, ja tarvitsee niitä naapurinkin ihminen, ja joskus sitä höveliyttään ja kahden shampanjalasillisen jälkeen lupaa kutimoida sukat naapuriin. Että sikäli on mielestäni hyväksyttävää, että sukkalankoja varastossa on.) (Tietenkään naapuri ei halunnut sukkiaan niissä riemunkirjavissa väreissä, joissa sukkalankoja itselläni on varastossa, mutta tästäkin kauppaan erikseen menemättä selvittiin.)

Lankavarasto ei silti ole merkittävästi pienentynyt. Oikeastaan päin vastoin.

Käy niin, että tulee uusia projekteja, joihin ostan langat (heti, tietenkin, mistä sen tietää saako niitä enää ensi kuussa, kyllä varmasti ei saa) ja päätän aloittaa ihan seuraavaksi (hetkellä B). Kunhan tämän edellisen työn saan ensin alta pois (hetki A).

Ja tässä hetkien A ja B välissä on se kriittinen piste. Saattaa nimittäin käydä niin, että tulee joku toinen idea ... joka tavallaan tuntuu kiireisemmältä (kyllähän sen villapaidan myöhemminkin pistää puikoille, mutta t-paita on neulottava NYT) ja sitten tulee ostaneeksi siihen langat, ja, no niin.

Ja sitten joku Veera Välimäki julkaisee huiviohjeen (johon sattumalta löytyy neonkeltaista lankaa ihan kotoa, mutta ne kaksi muuta väriä uupuvat kiusallisesti, vaan eivät kauaa.)

* No, enimmäkseen olen päässyt yli siitä.
Että itse aion ihan varmasti, ja etenkin jos löydän lisää aikaa jostain, kutimoida tänä syksynä nämä projektit, joihin minulla sattumalta on langatkin köh:
  1. Neon Beast
  2. Linum Tee
  3. Westbourne
  4. Viajante
  5. Ja lisäksi noin viidet sukat, lapaset ja muut huivit.

Kävi muuten tuon Neon Beastin kanssa niin, että toverinikin siitä hieman innostui. Lupasin hänelle oitis toisen vyyhtini neonkeltaista, mistä kieltämättä koen hieman huonoa omatuntoa. En siksi, että olisin luopumassa langasta (kutimoinnin ohella toisten kutimoinnin mahdollistaminen on hieno, hieno asia), vaan siksi, että koen olevani joku luksuslankojen diileri. Tie helvettiin on tunnetusti kivetty hyvillä aikeilla, enkä ole aivan varma, onko reilua tarjota ensimmäistä kertaa ilmaiseksi, kun tietää, millainen addiktio siitä voi kuitenkin seurata.

(En edelleenkään puhu kokaiinista vaan langasta. Huom.)

Dear Eki, teenkö väärin?

Nyt kyllä otan ja

...kirjoitan tänne. Niin kerta! Koska olen kesällä neulonut aivan kauheasti, mutta eihän sitä blogia katsomalla uskoisi.

Aloitan matalasta päästä: kesän helpoin toppi syntyi juuri hellekelien loppuessa laatikkomallisena.



En voi kuulkaa uskoa, että kerran ostin tällaiselle ohjeen.

Älkää te ostako, sillä ohje tulee tässä:
  1. - Neulo kaksi samankokoista kappaletta. (Mitat saat mallitilkun ja mittanauhan avulla.)
  2. - Ompele sivusaumat ja olkasaumat yhteen. Ei kuitenkaan sivusaumoja olkasaumoihin. Jätä kainaloille aukko.
  3. - Päättele.
Jos haluaa hifistellä, voi neuloa alun pyöröllä ja sitten erottaa etu- ja takakappaleen - ja neuloa nekin pyöröllä, mutta kahdelta kerältä. Olkasaumat voi yhdistää kolmen puikon päättelyä hyväkseen käyttäen (se on yksinkertaista. Puikot vastakkain ja kolmas käteen. Neulotaan molemmilta puikoilta silmukat yhteen ja nostetaan edellinen silmukka yli. Saumat voi neuloa sisään tai ulos, nätti tulee molemmissa tapauksissa.)

Käytin kahta lankaa. Alaosa syntyi BC Garnin nyt jo lopetetusta pellava-silkkisekoitteesta nimellä Setalin - eikö kuulostakin joltain, millä on katukaupassa melkoinen kysyntä? Yläosassa oli puolestaan hämmentävän riittoisa Ito Kouki, jota olen hamstrannut Kerästä aina, kun olen siellä käynyt, ja jonka osalta varastoni riittävät viimeisimmän arvioni mukaan vaatettamaan koko perheen. (Mutta kun se on niin ihanaa, ah ja voi.)

Toppi ei onneksi ole mikään hellekelien yksinoikeusvaruste, vaan pärjää villatakki (ja/tai sadetakki) kaverinaan kaikenlaisissa säätiloissa. Suosittelen - simppeli malli päästää ihanat langat oikeuksiinsa.

Kiitos MM-kisat 2014-2014!

Kesä-heinäkuussa tuli kutimoitua kohtuullisen paljon, luettua vähemmän. Se oli hyvää aikaa, sillä idioottiloota esitti potkupallon MM-kisoja, ja minä rrrakstan potkupallon arvoturnauksia (alkueristä pidän loppuotteluita enemmän, kun kaikki se potentiaali ja riemu on vielä edessä.)

Kisaprojektiksi otin Jonnan haastamana MM-Vectorin. Tein asusteen toki koossa "Senaatintori", ettei sitten tarvitse myöhemmin harmitella liian pienen huivin kanssa.

Huivi valmistui kolme päivää MM-kisojen loputtua, mikä oli aika jees, ottaen huomioon, että aloitin sen viikko MM-kisojen alettua.



Lankana oli Kerästä hommattu Isagerin Viscolin, viskoosia ja pellavaa suloisessa sekoituksessa. Kisaprojektiksi Vector sopi mitä mainioimmin, sillä siihen liittyi lähinnä miljoona oikeaa silmukkaa.

Lopputulos on valtava. Ja valtavan ihana. Ja kerrankin tarpeeksi iso.

Huivin voi myös kietoa pään ympäri, jos näyttää näin pölöltä.
Suurin harmin aiheeni onkin siis se, että enää ei voi joka ilta katsoa potkupalloa.

Puolivalmista

Mitä täällä kutimointipajalla oikein on tapahtunut? Kuulen jo hätääntyneiden kysymystenne täydellisen puutteen - mutta minua kiinnostaa. Tuntuu nimittäin siltä, ettei mitään ole tapahtunut.

Mutta eipäs olla niin vaatimattomia. #kiitosMMkisat -hengessä pitkään puikoilla viihtynyt Maja on nyt näinkin pitkällä:


Kolme valmista ja pingotettua kappaletta. Nyt vaadittaisiin enää olkasaumojen yhteenneulonta (unohtakaa three-needle bind-off, tässä tulee four-needle bind-off) ja vähän ompelua sivusaumojen puolella. Ja päättelyä, ai niin, miten saatoin unohtaa päättelyn.

Olkasaumoja ajatellen pitäisi vielä muistaa, millä puikoilla tätä neuloin - otinko puoli kokoa isommat vai pienemmät puikot? Miksen kirjoita mitään ylös?

Aika pitkällä siis jo! Kerroinko, että lankaa (Ito Kinua, täyttä silkkiä) oli ilo neuloa? Jos näette sitä jossain, käykää kiinni. Huhut kertovat, että Kerään voi tulla. Se oli mainos, ei maksettu.

Kun Majan kappaleet olivat puikoilta irroneet, tartuin Jonnan innostamana MM-Vector -projektiin. Teen tämä koossa "shaali". Ergo, saan kerrankin, kerrankin, tarpeeksi ison huivin. (Minusta huivilla ei tee paljon mitään jos sitä ei voi käyttää tarvittaessa myös supersankarin viittana.)


Lankana ensimmäiset Isagerini: Viscolinissä on viskoosia ja pellavaa. Valmis neulos tuntuu ihanalta käsissä.

Saattaa siis olla, että näettä jotain valmista vielä tässä ensi kuussa! Jee!

Iltapäivää

Olen joskus lukenut muiden kutimointiblogeista, että on ollut neulemojo hukassa, ja miettinyt, että eikös se ole sama kuin hukkaisi vaikka keuhkonsa tai jotain, että yhtäkkiä ei oikein happi kulje ja raskasta on hengittää.

Sitten tietenkin koin saman itse - niin käy aina, kun näin syvällisesti jotain ihmettelee.

Raskaan kevään alkaessa helpottaa kävi niin, etten millään jaksanut laittaa puikkoa ristiin. Käynnissä on vielä tavallista hankalampi työ, sellainen jossa on kovasti muotoilua (ja ihan näin meidän kesken, sellainen ohje, joka vaatisi käytettävyysasiantuntijan rakastavaa mutta tiukkaa huolenpitoa, että voikin olla vaikeasti kirjoitettu, kyllä nyt taas osaa arvostaa selkeitä ohjeita) ... ja ... jotenkin. Lähdin jopa Englantiin, jossa puikot pysyivät matkalaukussa koko reissun enkä edes yrittänyt metsästää lankakauppaa. (Näin jälkikäteen kysyisinkin itseltäni, että mitä helvettiä, nainen.)

No, onneksi on blogeja. Olen katsellut muiden tekemiä juttuja, ohjeita ja sen sellaisia. Esimerkiksi tämä Liisan ohje on selvästi ihan minua varten kirjoitettu ja pisti vauhtia puikkoihin - ensin pitää saada nykyinen työ alta pois ennen kuin voi aloittaa uutta. Vanha lankaviidakon sääntö.

Iso merkitys oli myös kutimointipussilla, jollaisen löysin vihdoin. Vihdoin.

Olen ajatellut, että hyvällä kutimointilaukulla (tai -pussukalla) on muutamia olennaisia ominaisuuksia: 1) siinä on tukeva kangas, josta puikot eivät tule läpi (muutoin junassa huomaa, että yksi puikko on katkennut pakoyrityksensä aikana ja toiseen on samassa rytäkässä takertunut  ketsuppia, jos kohta on täysin epäselvää, miten siinä voi olla ketsuppia, sillä todellakaan tapana ei ole kanniskella ketsuppia laukussa); 2) siinä on POHJA, jotta laukun voi avata ja sinne voi katsoa (sen sijaan, että työntäisi kätensä sukkamaisen mustan aukon uumeniin ja toivoisi parasta); 3) se on niin iso, että sinne mahtuu tekeillä olevan villapaidan lisäksi lisäprojekti ja kaikki tarvittava lanka (eikä pelkkää sukankärkeä); 4) sen reunaa voi taittaa niin, että sen saa kätevästi käsilaukkuun ja toisaalta kutimointitilanteessa reunan saa taiteiltua matalammaksi niin, että lankakerät pyörivät pussin sisällä sievästi kuin porsaat karsinassa ja 5) se näyttää hyvältä.

Niin että kun toverin kanssa osuin kirpputorille, kylläpä vain oli hauskaa huomata, että joku rouva oli Marimekon kankaista ommellut juuri kaipaamiani pusseja 17 euron sopuhintaan. Tässä se nyt on:


Hurraa!

Oli kesä kesä kesä

...oli nainen, joka kutimoi onnellisena leikkipuistossa. (Tiedän, ei se rimmannut.)


Kuva on huhtikuun lopulta, jolloin viimeksi oli lämmintä, mutta kuvaa myös kivasti sitä, mitä suunnittelen tekeväni seuraavat neljästä viiteen kuukautta: istuvani ulkona kutimoimassa kun lapsi riekkuu.

Voi onnea.

Asioita, joita olen oppinut raidoista

Tein raidallisen kesätopin. Sitä tehdessäni opin kaksi asiaa:

1. Drops Designin sivuilla on paras ohje siihen, miten vältetään ruma värinvaihtumiskohta raitaneuleessa. Paras siksi, että muissa ohjeissa on kaikenlaisia kummallisia sivuvaikutuksia, joita tässä metodissa ei näytä olevan. Lopputuloskin on ihan siisti - ei aivan huomaamaton, mutta siisti, jopa pingottamattomassa työssä:



2. Kultaisen leikkauksen suhde raitojen leveydessä toimii vain, jos molempien raitojen korkeus on parillinen luku. Esimerkiksi 7:4 on ihan typerä suhdeluku. Älä kokeile kotona, minä kokeilin jo puolestasi.

Ai miten niin miksi? Siksi, että kun siirtyy suljetusta neuleesta pois, raitaa vaihtaessa käy näin:


Joku olisi ehkä osannut ajatella näin pitkälle jo hyvissä ajoin ennen kainaloita. Minä en ollut hän.

Kartiolla

Joskus tuntuu, että langasta on vähän synti mennä neulomaan jotain. Nämäkin olivat niin kauniita kartiolla:


Kerin kaikki langat, sillä niitä pitää neuloa kaksinkertaisena. Alkuun - laiska kun olen - suunnittelin keriväni vain vaaleanpunaiset, mutta huomasin siinä keriessäni, ettei niitä kartiolta neulo hullukaan.

Harmaat Ito Kinut sain kerran lahjaksi äidiltä, ja kun vihdoin tiesin, mitä niistä on tuleva, tilasin tehostevärit Saksasta. Lanka on täyttä silkkiä, ja järisyttävän suloista jopa tällaisen pellavafanaatikon silmiin ja sormiin.

Perkins Cove

Työ Amerikan seuraavana huippumallina saa nyt vielä odottaa tovin, vaikka poseeraukset ovatkin tosi hallussa, sillä minulla on kova kiire kutimoida kesän vaatteita.

Ensimmäisenä tämän (ja toivottavasti monen tulevankin) kesän vaatteista valmistui Perkins Cove, josta pidän - nyt - tosi paljon. Alkuun olin vähän häkeltynyt, odotettuani ehkä himpun verran istuvampaa paitaa, mutta aika teki tehtävänsä. Uudelleenorientoitumisen jälkeen oli helppo todeta, että paita on ihana. Kunhan muistaa varoa ovenkahvoja, joihin (kaltaiseni tolikka) voi jäädä kiinni.


Lankana hommansa hienosti hoiteli Quince & co.:n Sparrow, jota meni himpun verran yli viisi vyyhtiä. (Onneksi en luota ohjeisiin. Ostin kuusi.)

Erityisen ilahduttavaa tässä oli, että niinä päivinä kun harkitsin Sparrow-tilausta uudelta mantereelta, lankaa tuli aivan pyytämättä ja yllättäen myyntiin myös Kerään. Ostin langat siis Kerästä, sillä minusta ajatustenlukukykyä pitää tukea.

Ota sellanen kuva, etten näytä pöljältä.
Vaikeinta paidassa oli taas valokuvausvaihe. Yritin selittää tilanteeseen shanghaiatulle kuvaajalle, miten se kuva pitäisi rajata.


Samaa oli yrittänyt oman paitansa kanssa myös snna k. Great minds think alike.

Värien juhlaa

Harmaasta pellavapaidasta jäi sen verran Linoa yli, että ajattelin "kesätoppi!" ja ryntäsin takaisin lankakauppaan.

Pitäähän kesätopissa nyt raitoja olla.

Mielessäni väikkyi vaalean harmaan kaveriksi joku raikas turkoosi tai hempeä, viileä vaaleanpunainen. Mallailin värejä aikani, vertailin ja vein ikkunan eteen.

Lopputuloksen arvannette.


Tummanharmaa.

Kun vaaditaan uskoa

Aloitin ihanan Perkins Cove -paidan intoa puhkuen. Mikään ei voi mennä pieleen, kun malli on ihana ja lanka on ihana! Ei mikään!

Eikä (vielä ole) mennytkään. Uskoa kysyttiin silti. Vaikka lanka hohtaa auringonpaisteessa kuin vedestä löytynyt aarre (pellava on ihanaa! IHANAA!), työn ollessa myttyrässä sylissä pidennetyt silmukkarivit näyttävät ankeilta kupruilta.


Eilen alustavasti sovitin. Kuprut oikenivat yllä jo melkoisesti, pingotukseen päästyään vielä vähän lisää, luulen.

Lanka: Quince & Co. Sparrow / Kerä

(Aloitusvaiheessa vaadittiin uskoa omaan osaamiseen. Siinä onnettoman kutimoijan piti pitää lukua sekä 30 kerroksen peruskuviosta että joka toisella kerroksella tapahtuvista levennyksistä. Otin avuksi tekniset apuvälineet, käytännössä siis silmukkamerkit ja Knit Counter -nimisen appiksen, joka Androidille on tarjolla. Loppupätkä olikin sitten helppoa kuin heinänteko. Kaikki jännitys heti kättelyssä alta pois, se on hyvä malli se.)

PS. Jottei teidän tarvitsisi, minä laskin. Käytin sanaa "ihana" tässä postauksessa viisi kertaa. Ne ovat kaikki hyvin tarkoituksenmukaisia, jos kohta myönnän, että onhan siinä vähän toistoa.

Mielipidekirjoitus: Kässägraffitit

Seuraa tunnustus: neulegraffitit ovat toistaiseksi jättäneet minut kylmäksi kuin pakastekalapuikon. En ole pitänyt näkemiäni instansseja erityisen kauniina tai kiinnostavina.

Neulegraffitien katsotaan olleen alun perin tapa, jolla neulojat ottavat uudelleen haltuun kylmiä kaupunkitiloja. Tavallaanhan ajatus on hurjan kiva, joten aluksi ilostuin. Käytännössä olen törmännyt kahteen tyyppiin:
  1. Kaiteen ympärillä on (lyhyt) raidallinen neuleputki
  2. Puiston puut on kuorrutettu yhteispelillä tuotetulla neuletyöllä
Vastustukseni kumpuaa luullakseni kohdasta #2. Puu itsessään on kaunis asia vaikka keskellä ankeinta maaliskuuta. Siinä on kiinnostava pinta ja se on mitä vahvimmin elossa. Puiden kuorruttaminen jämä-Novitasta tehdyillä, epäyhteensopivilla ja riemunkirjavilla tiskiräteillä tuntuu kauhean epäkunnioittavalta - ja lisäksi aika lailla siltä, että tekijät eivät tunnistaisi kylmää kaupunkitilaa, vaikka se tulisi puraisemaan heitä ahterista ja katkoisi puikot.

Minun perspektiivistäni homma on siis tähän asti ollut epäkiinnostavaa a) yhteiskunnallisena kommentaarina ja b) esteettisenä elämyksenä ja kaiken lisäksi myös c) käsityöläisyytenä. (Jos kohta netissä näin kerran pitsillä kuorrutetun puun, jonka vuoksi olen lähestulkoon valmis perumaan edellisen lausunnon.)

Nyt sitten menin ja törmäsin ristipistograffiteihin, Internetissä tietenkin, ja voi pojat kuulkaa! Nämähän pesevät neulegraffitit ihan satanolla. Esimerkkejä voi bongata vaikkapa Urban X Stitchin Facebook-sivulta, mutta myös pikainen googletus osoittaa, että näistä on vaikka mihin.

Vai mitä sanotte puistonpenkistä, johon on kirjottu jänis?

En osaa oikein selittää, miksi nämä vetoavat minuun niin paljon enemmän kuin neulegraffitit. Ehkä siksi, että parhaimmillaan näillä voisi (etenkin jos unohtaa pikseligrafiikan) yltää todella ilmaisuvoimaiseenkin tekemiseen - ihan yhteiskunnalliseen kantaaottavuuteen asti. Viehätyn myös pinnasta, joka vähän niin kuin on, ja toisaalta ei ole, ja siitä, että kuten taiteessa yleensäkin, myös osaamisella on väliä.

Ja ihan suunnattomasti rrrrakstan ajatusta siitä, että yön pimeydessä minä ja ninjaposseni olemme tekemässä ristipistoja penkkeihin ja verkkoaitoihin.

Kunhan nyt siis vain ensin opettelen ristipiston. Pikkujuttu.

Nyt kyllä otan ja teen tuon yhden paidan pois kuleksimasta

Valmista tuli! Kiitos Snna K:n Nyt kyllä otan ja -haaste.


Malli: Léger / Espacetricot (ilmainen ohje, huom huom!)
Lanka: Lang Yarns Lino / Eiran langat (yarn store formerly known as Prince Priima)

Fiilis: Muikea. Paita on tosi perus, mutta sitä haettiinkin. Langat oli alunperin ostettu johonkin toiseen projektiin, mutta sitten tajusin, etteivät ne ikinä toimisi mihinkään palmikkoiseen villatakkiin ja vaikka toimisivatkin, en käyttäisi sitä takkia. Tätä sen sijaan käyttänen.

Sitä paitsi rakastan pellavaa. Oikein hyvä kevät-, kesä- ja syyspaita on tämä, luulen.

(Lankaa jäi sen verran yli, että haaveilen jo raitaisasta Lino-topista. Mies vaikuttaa muutosvastarintaiselta. Hän ei halua asuntoomme sellaista muutosta, että meillä olisi enemmän lankaa.)

Hihat palavat

Poimin silmukoita hihoihin ja mietin, miksei siitä liitoskohdasta tule koskaan oikein nätin näköistä. Mitkä silmukat oikein pitäisi poimia, että olisi hyvä? En ymmärrä.

Epämääräisistä kohdista en kyllä ota kuvaa, sen verran olen turhanaikainen.


Ja mikähän siinäkin on, että hihoissa menee aina kauhean paljon enemmän aikaa kuin ajattelisi?

Ansa, johon aina lankean: tässähän jo yhden paidan olen melkein neulaissut, nyt ei hihassa tai parissa kauan nokka tuhise! Viis siitä, että tarkemmin kun asiaa miettii, hihassa tai parissa on pintaa melkein yhtä paljon kuin helmassa kainaloihin asti. Asioiden tarkemmin miettiminen on tytöille, kuten joskus tyttöiässä tuppasin tuhisemaan.

Niin että kun innoissani ajattelin hihojen olevan valmiit viime sunnuntaina, jokohan ensi sunnuntaina sitä oikeasti olisivat.

Blogigallup

Sain parhaimman haasteen! Kopistelen sillä pölyjä pois päästä.

Säännöt:

1. Kerro keneltä sait haasteen
2. Ensimmäinen kuva on tärkein tai pieni kollaasi blogistasi
3. Haasta ne, jotka mainitset haasteessa

Haaste tuli ihanalta Snna K:lta Neuloo ja purkautuu -blogista. Olen ollut blogin nimestä kade vuodesta viiksi ja takatukka, tai siis siitä hetkestä kun sen ensi kerran löysin. Sitten päätin, etten käytä hyvää bloginlukuaikaa kadehtimiseen ja jäin onnelliseksi lukijaksi.

Suhteeni lankaan on rakkaudentäyteinen.

Yleistä  

Milloin perustit blogisi?
Näemmä joulukuussa 2013. Olen blogannut toisaallakin, mutta halusin oman paikan, jossa jorista kutimoinnista.

Mistä blogin nimi tulee?
Tytär katsoi kässäprojektejani ja ilmoitti "äiti kutimoi". Tai vielä tyypillisimmin "ei saa äiti kutimoijja".

Mikä on nimimerkkisi tarina?
Se luovutettiin minulle pian syntymäni jälkeen.

Arkisto 

Näytä jokin vanhoista bannereistasi:
Ööö, eee, ei minulla ole ollut kuin tuo yksi, ja voiko sitäkään banneriksi sanoa.

Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään:
Hymyilen höperösti lähes kaikille, mutta leveimmin ja iloisimmin olen viime aikoina hymyillyt sille, jossa luki ml. näin: "Yst. toiv. hyväksynt. bloginpitäj. Jos en saa hyväksyntää, lupaan lyhentää sanoja edellistä lausetta vielä paljon kammottavimmilla tavoilla. :)"

Pakko rakastaa!

Muutama kuva sinusta vuosien varrelta:

Vähän lintsasin, siinä on aika vähän kuvia ja aika lyhyeltä aikaväliltä. Ensin trendikkäänä selfiehommissa, sitten tälläytyneenä häiden (omien) koemeikkiin ja kampaukseen ja lopuksi lenkillä.

Postaus 

Postaus, josta olet erityisen ylpeä?
En tiedä! Usein tunnen iloa postauksen valmistuttua. Etenkin jos tuntuu, että sain vaivatta sanottua sen, mihin pyrin - ja tässä blogissa pyrin aika usein vangitsemaan jonkun kässähetken. Liekö siinä sitten järkeä, mutta saatan vieläkin ilahtua kun luen vanhoja postauksia. En suuren henkevyyteni vuoksi vaan koska muistan hetkiä.

Postaus, joka oli kuukauden suosituin?
No kyllä se liittyi Boxyyn.

Postaus, jonka haluat kaikkien näkevän? 
Ei mikään! Haluan vain hyvien tyyppien näkevän nämä!

Sekalaista

Oletko tehnyt teemaviikkoa? 
En. Suunnitelmallisuus ei sovi luonteeseeni.

Onko sinulla yhteistyökumppaneita?
Ei, etenkään kaupallisia. Mutta ehkä voin puhua yhteisharrastuskumppaneista? Silloin nimeän ompeluseuraystäväni, joita rrrrrakstan.

Oletko ikinä ollut blogitapahtumassa? 
En kässähommissa. Kirjablogitapahtumissa ja äitiblogitapahtumissa kyllä. Kässäblogitapahtuma olisi unelmien unelma, yhdessä neulominen on ihaninta.

Tilastot

Sivunkatselumääräsi tällä hetkellä? 
Minä epäilen, että viisi. Tarkemmin Blogger väittää, että kuusituhatta tässä vajaassa puolessa vuodessa.

Lukijamääräsi tällä hetkellä?
Tähänkin haluaisin sanoa, että luultavasti viisi. Pari eri kanavaa yhteenlaskemalla näyttää, että parikymmentä satunnaista silmäilijää todennäköisemmin tänne päätyvää.

Päivän sivunkatselumääräsi tällä hetkellä? 
Kahdeksan! Naurattaa.

Lukuluettelo  

Blogi, jonka postauksia odotat eniten? 
En odota mitään, koska olen jotenkin geneettisesti kykenemätön luomaan odotuksia tulevan suhteen, mutta syke kiihtyy koko lailla, kun uusia postauksia tulee esimerkiksi Neuloo ja purkautuu-, Huvin vuoksi-, Pilvisenä päivänä- ja Harmaata arkea -blogeihin. Tykkään niistä kaikista niin, mutta niin tykkään kaikista tuohon sivupalkkiin lisäämistäni muistakin blogeista.

Blogi, joka on luettelon ensimmäinen tai viimeinen? 
Viimeinen silmukka on aakkosissa viimeinen, kunnes joku keksii jotain vaikka zetalla alkavaa. Jaa jaa, on se Viimeinen silmukkakin kyllä vaan niin ihana. Lisätään se vielä tuohon ylemmällekin listalle.

Blogi, johon liityit lukijaksi viimeksi?
Tätäpä minä en muista. Liityskelen sinne sun tänne kun tyyli kolahtaa. Joskus käyn katsomassa pari kertaa ja liityn sitten. Joskus ihmettelen, miksen vieläkään ole muistanut liittyä. 

Kuvia 

Näytä kolme tärkeää kuvaa blogistasi


1. Oma ihana paita
2. Vihdoinkin opittua
3. Lapsen lapaset, joista kohderyhmä on ihan kauheasti pitänyt.

Kirja ja kudin

Minulta on kysytty, miten on mahdollista lukea ja kutimoida yhtä aikaa.

Ensinnäkin on sanottava, etten aivan muista, miten tässä näin kävi. Luultavasti en ole tarkoituksellisesti opetellut asiaa - epäilen sen sijaan, että olen lukenut jotain tenttimateriaalia ja neulonut samalla hereillä pysyäkseni.

Tämä onnistuu, jos ei tarvitse tehdä pitsiä. Tai ainakaan mitenkään erityisen monimutkaista pitsiä.

Tenttikirjoista olen varmaan loogisesti ulottanut lukemisen ja neulomisen kaunokirjallisuuteen. Se on hankalampaa, sillä kaunokirjallisuutta on harvoin saatavilla nippuna aanelosia. Lukuisat ovat ne kerrat, kun olen pyrkinyt pitämään kirjaa auki laittamalla toisen sivun päälle kaukosäätimen ja toisen sivun päälle kännykän. Tämä järjestely ei toimi alkuunkaan, mikäli kirja on paksu pokkari - etenkään kirjaston paksu pokkari. Omista pokkareistahan sitä rikkoo selät ihan huoletta. Mutta ei se toimi kovin hyvin muutenkaan, sillä kännyköitä ja kaukosäätimiä saa olla koko ajan siirtelemässä. Flow katkeaa.

Eräänä jouluna sain lahjaksi Book Seatin. Menee vähän tavaramainonnaksi, mutta menköön, sillä taivas aukesi. Nyt voin istua sohvalla kirjatyyny sylissä ja neuloa menemään.

Kuva on uudelleenkäytetty toisen blogin puolelta, koska olen laiska. Siinä kuitenkin näkyy kivasti Book Seat.

Book Seat #1 meni rikki taannoin, kun lapsi käveli sen yli, ja kirjaa auki pitävä muovilevy halkesi. Yritin urheasti pärjätä ilman, en onnistunut. Tällaisen jos ken haluaa, voi näpytellä Googleen "book seat" ja sitten ostaa sen vaikkapa Amazonista. Oikeastaan ei tarvitse edes Googlea, muutoin kuin varmistaakseen, että planeettamme uudet ylivaltiaat suhtautuvat suopeudella nettishoppaajaan.

Lopuksi sananen siitä, miten järkevää moisen toimintamallin opettelu on:

Riippuu ihmisestä. Itselleni tämä on sopinut; parhaimmillaan neuletyön ja kirjan yhdistelmä tuo mahtavan flow-kokemuksen. Satun kuitenkin olemaan ihminen, jolle esimerkiksi pitkät palaverit ovat tuskallisia jo lähes fyysisellä tasolla, koska ne jäävät ilmeisesti jonkin kriittisen keskittymiskynnyksen alle. Samasta syystä en myöskään pysty katsomaan telkkaria ilman oheistoimintaa. Tiedän, että on olemassa mindfulness-suuntauksia, joiden mukaan tämä epäilemättä kertoo vain luonteeni heikkoudesta ja kyvyttömyydestäni tarttua hetkeen, mutta niille suuntauksille näytän ovea. Kudin lähes missä tahansa tilanteessa maadoittaa minut hetkeen paremmin kuin mikään muu - mutta ei tämäkään aina pelkkää ruusuilla tanssia ole. Usein pitää myös levätä laakereillaan. Ja joskus (ml. äsken) poimia pudonneita silmukoita, ja se se on tehokasta sekä neuleen että lukuprojektin etenemisen kannalta.

Jos siis on kaltaiseni ihminen, elämään voi tulla lisää iloa siitä, että lukee ja neuloo yhtä aikaa. Jos ei ole, kannattaa miettiä, tuleeko hommasta enemmän itkua ja hammastenkiristystä kuin iloa.

Muistikirja

Facebookin neulontaryhmästä bongasin neulontamuistikirjan ajatuksen. Ajattelin prujata konseptin heti, kun löytäisin tarpeeksi yleismahtavan muistikirjan tähän tarkoitukseen. (Kyllä te tiedätte. Kansi, joka yhdistää klassista tyylikkyyttä tämän hetken trendeihin, oikea sidonta JA paperi, jolla kynä liukuu eteenpäin kuin taitoluistelijatar jäällä. Sellaisia on maailma vääränä.)

Eilen mainion Neuloo ja purkautuu -blogin Nyt kyllä otan ja -haasteen innostamana tartuin keskeneräiseen neulepuseroon.

Se on harmaa!
Tarkasteltuani työtä hetken ajattelin muistikirjaa. Ajattelin, että ehkä voisin toisaalta myös ostaa ensimmäisen lähikaupasta vastaantulevan vihkosen.

Olisi nimittäin kiva muistaa esimerkiksi se, mitä kokoa olin neulomassa.

Puikoilla nyt: Léger (sans raidat)
Lanka: Lang Yarns Lino Priimasta

Oikean silmukan lumo

Kaisan kommentista tulin huomanneeksi, että tätä nykyä pistän menemään lähinnä sileää pintaneuletta. Ja oikein onnellisena, vieläpä.

Siihen on syynsä. Luen paljon, yritän vähän oppia uuttakin, ja keskittymistäni tukee simppelimmänpuoleinen kutimointi. Toisaalta lapsi haluaa usein seuraa, ja hänen touhutessaan voin joskus samalla neuloa - jotain yksinkertaista.

Pukeudun monokromaattisesti, asustan kuin sirkuksesta karannut.

Joku yksinkertaisessa kyllä viehättääkin. Käyttöön tuntuvat tulevan selkeälinjaisimmat työt ja yksinkertaisimmat pinnat.

Niin että aloitin sukat, perussukat tietenkin. Lupasin itselleni, että kesälomalla väkerrän eeppisimmät Cookie A:t, joita milloinkaan on Cookie A maailmalle ohjeistanut. Sitä odotellessa päätin haastaa itseni neulomalla tiimalasikantapään. (Teinkin jo yhden. Se vaatii hieman harjoitusta. Ennen kaikkea sellaista silmukoiden puikoilla pysymiseen tähtäävää harjoitusta.)

Skaalaamisesta

Taisin mainita, että jouduin käyttämään hieman matematiikkaa Boxyn kanssa.

Käytännössä se tarkoittaa, että kerroin silmukkamäärät kertoimella 0,81 (puikolla oli 300 silmukkaa, ei ohjeen vaatimaa 370 kappaletta). Hartiamuotoiluissa piti kuitenkin miettiä vähän enemmän.

Päädyin lopulta piirtämään toisen hartian ihan auki:

Alla alkuperäinen, yllä skaalattu versio

Vaaleampi sininen on kaula-aukon muotoilua, tummempi lyhennettyjä kerroksia hartialinjan aikaansaamiseksi. Toinen hartia oli käytännössä peilikuva.

Takakappaleessa moinen ruutupiirustusten teko ei oikein ottanut sujuakseen, ehkä siksi, että sillä hetkellä toisella puolella huomiotani yritti saada lapsi, toisella mies. Laitoin silmukkamerkit kaula-aukon silmukoiden molemmin puolin ja neuloin muotoilut vähän omasta päästä sillä ajatuksella, että lopputuloksessa kerroksia ja silmukoita on oltava yhtä monta kuin etukappaleen puolella.

Tämän voisi varmaan tehdä fiksumminkin, mutta olen kohtuullisen ylpeä siitä, että ite tein silti.

Boxy

Yksi kuva nyt, muita ehkä myöhemmin (kun pääsen sinuiksi silmäpussieni kanssa):


Boxy on valmis ja päällä ihana! Laitoin tänään töihin ja nautin. Paita on lämmin muttei kuuma ja harmaan sävy on ihan täydellinen.

Lanka: Sarah Tweed / BC Garn Kerästä.

Tweed-langalla kutimoinnista sanoi Kerän Jonna jo lankaa ostaessani, että tweediä pitää aina tehdä vähän isommilla puikoilla. Se oli mahtava neuvo! (Olen kerran ennenkin tehnyt Sarah Tweedistä paidan, ja sen pinnasta tuli tosiaan langan paksuuden mukaisilla puikoilla hieman tukkoinen.)

Puikot: 4,5 mm. Niillä tweed tosiaan pääsee oikeuksiinsa.

Boxyn ohje sisältää neuvot sekä suljetulle että tasoneuleelle. Itse tein suljettuna - kainaloista ylöspäin tein etu- ja takakappaleet yhtä aikaa. Kainalon aukon kohdalla vaihdoin kerää. Sillä tavalla niistä sai kivuttomasti yhtä korkeat. Yritän välttää jälkikäteismittailua täsmäonnistumisilla (etenkin, jos tämä ei tarkoita mallitilkkua).

Fiilis: Rakastuin paitaan. 

Aloituksia ja lopetuksia ja kässämessut

Kerin perjantaina lankaa Viajantea varten.


Kun kerii kilometrin, tietää kerineensä. Enkä oikein osaa selittää, miksi tuo lanka on tuon väristä, eikä vaikkapa harmaata. Olen oikein mieltynyt siihen silti.

Eilen pistin tavoilleni uskottomana Boxyn pingotukseen heti, kun viimeinen silmukka oli puikolta irronnut. Päättelyt tänään, sitten mies saa ottaa muotikuvia.

Paidasta tuli paljon parempi, kun sille näytti vähän matematiikkaa!

Eilen kävin myös kässämessuilla Wanhassa Satamassa.

Ensimmäiseen ratikkaan, joka suuntasi Katajanokalle, ei mahtunut. Kävelin koko matkan. Koin jäytävää huolta: kun pääsen paikalle, onko siellä enää mitään minulle? Takuulla on sekä Kerän että Titityyn piste tyhjätty langasta tyystin.

Ei ollut. Siellä oli kamalasti lankaa, ja ihan kamalasti ihmisiä. Mutta minua eivät muut langanostajat hidasta!

Itse tyhjensin Kerän lähes kokonaan Iton langoista ja tarrauduin kiinni Uncommon Threadiin Titityyn puolella kuin (miksi tässä kohtaa tulee mieleen vain ikäviä vertauksia?) taapero tuttiinsa. Ja koska olen varmaan salaa vähän huolissani tuosta keltaisesta, pyysin Kerän ihanaa emäntää ottamaan yhteyttä heti, kun Louhittaren luolan Lemminkäistä saadaan harmaana. Lupasi. Voisin kirjoittaa rivin jos toisenkin siitä, miten mahtavaa palvelua Kerästä saa. Mahtavien lankojen ohella.


Harmaa on mun rakkausväri, en teeskentele muuta, vaikka välillä syrjähyppyjä keltaiseen teenkin.

Ostettuani niin paljon lankaa, että ajattelin, etten kotiin enää kehtaa, menin istahtamaan Kaupunginkirjaston pisteelle. Siellä oli tarjolla Novellikoukkua. Kerin Uncommonia ja kuuntelin novellia. Näin entisen työtoverin. Join vettä ja mietin, että jos tällaisen joku järjestäisi, mutta tieteisnovelleilla, olisin vakiasiakas.


Novellikoukkuja järjestetään eri kirjastoissa, ovat kuulemma suosittuja. En ihmettele. Menkää ihmeessä, jos voitte, ettekä elä ruuhkavuosiarkea kuten eräät. (Vähän nyt jäin miettimään, että oisko siellä välttämättä pitänyt neuloa hyväntekeväisyystyötä. Mutta kun ei mua huvittanut.)

Miten lempihuivi korvataan

Tein kerran Kerän ohjeella yhden illan tuubihuivin, paitsi, ettei se ollut tuubi, sillä minusta huivien päätarkoitus elämässä on olla isoja.

Nyt tuo hartaudella pidetty ja pesty yksilö on muuttunut tuntumaltaan (ja mahdollisesti myös fenotyypiltään, mutta siitä en ole aivan varma) muistuttamaan lähinnä istuinalusta, mihin käyttöön se seuraavaksi otetaankin.

Mutta sitten tarvitaan uusi huivi. Iso, lämmin ja pehmeä.

Ensin tein uuden yhden illan tuubihuivin. Tällä kertaa siitä tuli tuubi, ja aika ärtsyn turkoosi vieläpä...


...mutta kun se valmistui, muistin, etten vieläkään oikeastaan halua tuubia. (Käyttöä löytyy silti. Tämän saa melkein hupuksi, jos pipo unohtui. Ja onhan se ärtsyn turkoosikin.)

Jatkoin keräläisten hellässä huomassa ja väänsin patenttihuivin. Nyt ollaan jo aika lähellä napakymppiä...


...vaikka jos nyt aloittaisin, tällä elämänkokemuksella varustettuna, tekisin sekä leveämmän että pidemmän. Sellaisen, että näyttäisi siltä kuin kietoutuisin kevyeen ja pehmoiseen yläpilveen. Tosin huomattavan kuivaan ja lämpimään yläpilveen, sillä muunlaisia yläpilviä ei saa Palomasta kutimoitua.

En ollutkaan ennen tehnyt patenttia. Miellyttävä neulos monin tavoin, mutta ei kuitenkaan se, jota tehdessä on helppo keskittyä lukemaan (huvikseen, lapselle tai pääsykokeisiin.)

Paloma oli lankana ilahduttava tuttavuus, etenkin lopputuloksessa. En yleensä välitä paksusta langasta, mutta jos huivi on noin pehmeä, joitakin asioita antaa anteeksi.

Tiskirättidebatti

Taannoin on keskusteltu siitä, onko Kerällä-kirjan Luottoliina-tiskirätti taustapuoleltaan hieno vai ei.

Minusta se oli tietenkin näkemättäkin hieno, kun oli niin hieno nimikin, mutta asian varmistamiseksi riepu piti neuloa itse.

Tiskirätti edestä, tiskirätti takaa, tiskirätti istuu, tiskirätti makaa.

Lanka: Lanaknits Allhemp6

Saatte muodostaa tuomionne itse. Nämä kuvat on otettu ennen vierailua pesukoneessa.

Minä pidän rievusta taka- ja etupuolelta, mutta huomautan, että langan valinta vaikuttaa varmaan melkoisesti. Allhemp ei suinkaan ollut ohjeen suosittelema lanka.

Hamppulangan parhaudesta tiskirätissä en ole aivan vakuuttunut - teollisten tiskirättien kasvattamana olen ehtinyt tottua sopivasti nahkeisiin riepuihin, mutta tätä samperin yksilöähän pitää puristamalla puristaa. Toisaalta lanka on niin kovaa, että tiskirättiin muodostuvat kätevät kohoraidat, joilla on varmaan kiva hinkata jotain ruokajämiä pöydästä. Niin kiva, että teen siitä harrastuksen!

Mies puolestaan tuijotti luottoliinaa epäuskoisena ja ähkäisi, että olisit nyt mustan tehnyt. Sellaista seuraavaksi.

Purkutuomio

Boxy sai purkutuomion ensisovituksen jälkeen.

Ensin ajattelin, etten enää koskaan neulo mitään, mutta sitten ajattelin, että neulonpas. Ja että oppia ikä kaikki:



Opin muutakin. Opettelin, kiitos toverini vinkin, luomaan silmukat neuloen, se oli ihanaa. Ja senkin opin, kiitos äidin, ettei sitä koko neuletta välttämättä tarvitse kerälle purkaa. Sen kun neuloo siitä edellisestä yrityksestä suoraan vain.

Olo on kummallisen motivoitunut. Uuteen versioon aion käyttää matematiikkaa.

Jurppii

Puikoilla nyt:

- Boxy (yhä)
- Tiskirätti (päättelyä vaille valmis)
- Huivi (ns. B-työ, kelpaa neulottavaksi samalla kun lukee Henna ja pässinpäät -kirjaa ääneen)

Älkääkä kysykö tuosta turkoosista, en osaa selittää.

Mutten osaa tarttua mihinkään. Vaikka on vapaailta ja kaikkea.

Ehkä ripustan pyykit.