Yllätä mut

Viestittelin Kerän Jonnan kanssa. Hapuilin kahden raitaisen vaihtoehdon välillä. Lopulta pyysin yllättämään.

Kaikkihan eivät moista pyyntö rauhallisesti vastaanottaisi. Tiedättehän ihmistyypin, alkavat pitää kummallista kolinaa heti, kun kuulevat sanan "yllätä" ja yhtäkkiä korvasta sojottaa jousi ja selästä tupruaa savua, kun joku olennainen mekanismi meni juuri rikki. En nyt mitenkään osoita ketään aviomiestä tässä sormella.

Jonna sen sijaan innostui.

Paketin odottelu olikin kuin nuorna plikkana joulupukkia kytätessä. Olin tulisilla hiilillä. Ja kun setti lopulta saapui kotiin, siellä oli just se paras väri raitamaniasta kärsiville:



Ja toinenkin yllätys, just passeli neuletöitä mukana kuskaaville:

Tämä pääsi heti neitsytmatkalleen lapsen tanssitunnin odotustilaan.

Ja vielä vähän pipolankaa, mutta se ei yllättänyt, osasin luottaa siihen, että hieno harmaa sieltä kuitenkin tulee.

Jos kuulostan Kerän fanitytöltä, se johtuu siitä, että olen just sellainen.
 

Silmukkamerkki

Kerrankos sitä on tosi pöljä, eikö niin? Ihan hyvin voi siitä kerrasta tänne Internettiin kertoa.



Kun ostin ensimmäiset silmukkamerkkini, en niin viitsinyt paneutua siihen, miten niitä käytetään. Muutoinkin käytin vain äärimmäisessä hätätilanteessa, sillä - toisin kuin jenkkiläisissä neuleohjeissa uskotaan - osaan laskea kolme silmukkaa kerroksen alusta, ihan joka kerroksella.

Voisi ajatella, että näin noheva nainen ei voi käyttää silmukkamerkkejä väärin. Vaan mitä vielä. Sellaista asiaa ei ole, johon (diplomi-)insinööri ei pystyisi.

Syytän koulutustaustaani, sillä se on paljon hauskempaa kuin myöntää olevansa pöljä. Tutkin esineiden affordanssia. Ja jos tämän näköinen kapine huutaa käyttäjälleen yhtä viestiä, se viesti on tietenkin:



"Nyperrä minut hankalasti kiinni neuleeseen kahden silmukan väliin, nainen!"

Eräänä päivänä päähäni tippui omena tahi siihen iskeytyi salama. En tiedä, enkä välitä.

Tajusin, että tuon kirotun pienen objektin voi laittaa vain killumaan siihen puikolle kahden silmukan väliin.

Ja katso! Kaikki muuttui; maailma aukeni; enkelikuoro lauloi.

Sellasta täällä. En odota hetkeäkään, että mulla olisi joku kohtalotoveri tämän kanssa. Saatte kuitenkin vapautuneesti nauraa, jos siltä tuntuu.

Neon Beast

Veera Välimäen suunnittelema Neon Beast pääsi vihdoin osaksi vaatekaappiani.

Itse neulomisprosessi ei ollut raskas (olen kutimointihenkiseen projektikirjaanikin kirjoittanut, että onpa kiva kun joku sujuu), mutta itselleni uskollisena marinoin melkein-valmista kirjahyllyssä. Odottelin kai jälleen, että se pingottaa ja päättelee itse itsensä. Kun näin ei käynyt, suoristin ryhtini ja hoidin ikävät pakkoduunit itse.


Joskus viime vuonna kävin äidin kanssa Kerässä. Melkein 80-luvun lapsena iskin silmäni neonkeltaiseen Madelinetoshiin (Edison bulb), mutta koska äiti oli mukana, minun oli teeskenneltävä, että minullakin on hyvä maku.

Kotiin palattuani ja pari päivää pohdittuani laitoin Jonnalle Kerään viestiä, että vieläkös sitä ja milläs se saatais tänne Helsinkiin. Saatiinhan se, postilla.

Sitten tuijotin lankaa ja mietin, mitä hittoa siitä teen, kunnes Neon Beast -ohje julkaistiin. No, hyvä on, aivan tätä koko väliaikaa en istunut tuijottamassa, kävin välillä töissäkin ja laitoin ruokaa ja luin ja kutimoin muuta, mutta ymmärtänette.

Samaan aikaan Titityy alkoi myydä uusia Madelinetoshin Merino Lighteja, ja katso! Tarvitsinkin vielä kaksi muuta väriä. Kaksi muuta harmaata. Harmaat olivat pääväriksi valikoitunut Silver fox ja vähemmälle käytölle jäänyt tumma Tern.

Itse ohje oli ihan tosihelppo, voin leppoisasti suositella. Tähän kohtaan haluan kuitenkin lausunnon myös Johannalta, jonka houkuttelin jonkinlaiseen knit-along -juttuun (pakottamalla hänet vastaanottamaan toisen Edison bulb -vyyhtini). Käytännössä huivi kuitenkin vaan neulotaan pötkössä ja levennellään, välillä kavennellaan. Raidat tehdään wrap & turn -menetelmällä, joka on otettavissa haltuun sillä tavalla, että lukee googlesta mitä pitää tehdä, minä tiedän, tein aikanaan itse juuri niin. Vaihtoehtoisesti voi selata huiviohjeen viimeiselle sivulle ja lukea sieltä, mitä pitää tehdä.



Huivi on kerännyt myönteisiä lausuntoja sieltä täältä, etenkin ihmisiltä, jotka epäilemättä tietävät, että se on itse tehty ja siitä pitää antaa myönteinen lausunto.

Lanka herätti erityistä ihastusta etenkin eräässä ystävässäni, ja onhan se ihana. Sellainen pumpulisen pehmeä, kauniit värit, tai ainakin räyhäkkäät. Ystäväni ihasteli sen yksisäikeiseltä vaikuttavaa olemusta. Minä tyttö olen niin hyvin perehtynyt lankoihin, joita neulon, etten sillä hetkellä tajunnut, että yksisäikeisyyden vaikutelma syntyy siitä, että lanka on yksisäikeinen.

No nyt tiedän senkin.

Yleisfiilis on siis monella tapaa hyvä: huivi on valmis ja mainio; muinaiset lankaostokset eivät ole olleet turhia lankaostoksia ja kutimointi tuntui hurjan mukavalta.