Loppusyksystä näin unia, jossa valitsin lankaa erääseen villatakkiin.
Sellaista elämäni joskus on.
Villatakki ei ollut unta: se oli Suvi Simolan uusi malli, jonka halusin testineuloa aivan kuollakseni. Ihmekös kai siis, että lankavalinnat mietityttivät päivin öin. Itseni ja lähipiirini kannalta oli siis ehkä onnekasta, että pääsin testineulontaposseen ja sain pistää takin heti puikoille.
Villatakki ei ollut unta: se oli Suvi Simolan uusi malli, jonka halusin testineuloa aivan kuollakseni. Ihmekös kai siis, että lankavalinnat mietityttivät päivin öin. Itseni ja lähipiirini kannalta oli siis ehkä onnekasta, että pääsin testineulontaposseen ja sain pistää takin heti puikoille.
(Haluan tarkentaa, että pääsyni testineulojien joukkoon ei johtunut siitä, että olisin mennyt vinkumaan Suville, että mielenterveys on koetuksella, jos mua ei huolita. En mene takuuseen, etteikö joku obsessointiani kuunnellut kaverini olisi vinkunut.)
Travel Light -villatakki on tämmönen vähän epäistuva, tavalla, joka tekee minut onnelliseksi. En ole tyköistuvien vaatteiden perään, ja tämä on just oikeanlainen, jotenkin moderni, vähän huoleton, sopii meille, jotka toivomme keveyttä kevääseen.
Takissa neulottiin ensin selkäkaistale, jonka reunasta sitten poimiskeltiin silmukoita. Vanha nemesikseni, silmukoiden poiminta!
Vaan älä pelkää, jos sinulla on sama nemesis. Tästä oli maailman helpointa poimia silmukoita; mahdollisesti sen vuoksi, että raidallisesta reunasta erotti helposti kerrokset. Tulin jopa ajatelleeksi, että raita olisi paras tapa opetella neuleenlukutaitoa näiltä osin.
Selän keskelle jäi sauma, josta sain innolla eteenpäin puhistessani aikaan vähän ruman. Toverini M ehdotti, että virkkaisin siihen keskelle silmukkarivin ("no niitä jotain silmukoita, EI ketjusilmukoita, mutta niitä toisia perussilmukoita") ja se osoittautuikin paitsi hyväksi ideaksi myös käyttökelpoiseksi taidoksi.
Se prosessista. Sitten vähän vaatteesta. Se jotenkin lohduttaa siinä alakulossa, joka näinä talven kuukausina tuntuu olevan jokavuotinen kaverini. Vähän menin jopa liikuttumaan mallin nimestä, kun tuntui siltä, että suunnittelija on ajatellut kauniita asioita neulojille. Travel Light on kevyt päällä, mutta lämmittää, enkä halua muuta käyttääkään enää (paitsi sitä puuterinsävyistä samanlaista, josta haaveksin.)
Ja sitten eräänä aamuna, tämä villatakki ylläni, tein töitä kahvilasta käsin, kun Instagramista tuttu Riikka tuli moikkaamaan - hän oli tunnistanut takkini. Oli mitä ihaninta törmätä sillä tavalla neulojatoveriin. Puhisin koko päivän semmoista onnellisen kohtaamisen iloa. Villatakki, joka saa tämmöistä aikaan, on kyllä mahtava villatakki.
- Liina
Travel Light -villatakki on tämmönen vähän epäistuva, tavalla, joka tekee minut onnelliseksi. En ole tyköistuvien vaatteiden perään, ja tämä on just oikeanlainen, jotenkin moderni, vähän huoleton, sopii meille, jotka toivomme keveyttä kevääseen.
Takissa neulottiin ensin selkäkaistale, jonka reunasta sitten poimiskeltiin silmukoita. Vanha nemesikseni, silmukoiden poiminta!
Vaan älä pelkää, jos sinulla on sama nemesis. Tästä oli maailman helpointa poimia silmukoita; mahdollisesti sen vuoksi, että raidallisesta reunasta erotti helposti kerrokset. Tulin jopa ajatelleeksi, että raita olisi paras tapa opetella neuleenlukutaitoa näiltä osin.
Selän keskelle jäi sauma, josta sain innolla eteenpäin puhistessani aikaan vähän ruman. Toverini M ehdotti, että virkkaisin siihen keskelle silmukkarivin ("no niitä jotain silmukoita, EI ketjusilmukoita, mutta niitä toisia perussilmukoita") ja se osoittautuikin paitsi hyväksi ideaksi myös käyttökelpoiseksi taidoksi.
 |
| Malli: Travel Light Lanka: Martin's Lab Comfy Merino (Snow Illusion 203 g), Hedgehog Fibres Sock (Concrete, 135 g) Puikot: 3,5 mm |
Se prosessista. Sitten vähän vaatteesta. Se jotenkin lohduttaa siinä alakulossa, joka näinä talven kuukausina tuntuu olevan jokavuotinen kaverini. Vähän menin jopa liikuttumaan mallin nimestä, kun tuntui siltä, että suunnittelija on ajatellut kauniita asioita neulojille. Travel Light on kevyt päällä, mutta lämmittää, enkä halua muuta käyttääkään enää (paitsi sitä puuterinsävyistä samanlaista, josta haaveksin.)
Ja sitten eräänä aamuna, tämä villatakki ylläni, tein töitä kahvilasta käsin, kun Instagramista tuttu Riikka tuli moikkaamaan - hän oli tunnistanut takkini. Oli mitä ihaninta törmätä sillä tavalla neulojatoveriin. Puhisin koko päivän semmoista onnellisen kohtaamisen iloa. Villatakki, joka saa tämmöistä aikaan, on kyllä mahtava villatakki.
- Liina
