Koko kesä neulomatta

Oletko kohdannut elämässäsi joskus vastoinkäymisen? Minä kohtasin yhden 1. kesäkuuta. Onhan noita vastoinkäymisiä tullut vastaan ennenkin, mutta tämä oli erityisen ärsyttävä. Pieni, mutta ärsyttävä.

Minä liukastuin ja lensin hanurilleni onneksi ilman sen suurempia vammoja. Kärsijäksi joutui kuitenkin keskisormi, joka kohtasi maan aivan epäoptimaalisessa asennossa. Niveleen tuli yksi liikesuunta lisää - sivusuuntiin - ja muuten sormi tönötti jäykkänä ja kipeänä. Itkuista selvittyäni yritin tehdä monia asioita, pitää lasta kädestä, pestä hiuksia ja neuloa. Mutta mistään edellämainitusta ei tullut mitään, varsinkaan neulomisesta, siihen kun ei yksi käsi riittänyt.

Olen siis ollut koko kesän neulomatta. Olen vältellyt lankaa, koska siitä on tullut vain paha mieli. Sormi kipeytyy yhä jos heiluttelen puikkoja yhtäjaksoisesti kovin pitkään ja syntyvä jälki on aika kamalaa, koska langan kireyttä on hankala säädellä. Kesäohjelmaani kuului tapaamiset käsikirurgin kanssa ja hieman ehkä pyysin josko nyt voisi jotain tehdä, kun pitäisi neuloa. Hän vakuutteli iloisesti, että kipu ei haittaa ja sormea pitää vaan ronskisti taivutella vanhoille liikeradoilleen. Kyllä se siitä vuodessa* toipuu - huoh.

*Esittelen siis seuraavan valmiin neulomukseni joskus kesäkuun 2017 tienoilla.

-Senni

8 kommenttia:

  1. VUODESSA! Mikä ihmeen puoskari?

    Ruvetaan tekemään jämälangasta lapasia. Valitaan eripaksuisia lankoja niin kukaan ei huomaa epätasaisuutta. Lapastetaan koko kylä!

    VastaaPoista
  2. Kamalaa! Toivottavasti puoskari on ihan väärässä ja sormi paranee taianomaisesti ensi viikolla.

    VastaaPoista
  3. Voi kurjuus! Täälläkin liputetaan ihmeparanemisen puolesta.

    VastaaPoista
  4. Voi ei, miten kova kohtalo! Onneksi huolella kuntouttamalla yleensä kroppa palautuu, mutta pitkäjänteisyyttähän se vaatii. Onnistuisiko sellaisella supermegalangalla sormineulominen (tai siis "arm knitting" kuten sitä kai kutsutaan)? Syntyisi tulostakin hetkessä! :D

    VastaaPoista
  5. "Kipu ei haittaa" :D On kuitenkin eri henkinen kuin lääkäri, jolle valitin olkapäähän sattuvan leukoja vetäessä - lääkäri kohotti katseensa ja totesi "älä vedä leukoja". Tsemppiä kuntoutukseen!

    VastaaPoista
  6. Voi apua! Pikaista paranemista :)

    VastaaPoista
  7. Voi! Voimia, malttia ja mielenlujuutta!

    VastaaPoista
  8. Kiitos tsempeistä kaikille :). Olen jumpannut sormea ihan hulluna, ja liikerata kasvaa joka päivä. Langankireys on edelleen kyllä vähän hankala hallittava, mutta jos vaan liotan ja pingotan neulomukset tosi tehokkaasti, niin kyllähän se epätasaisinkin pinta vähän siliää? Eikö vaan? Tai sitten vain päätän, että epätasainen on uusi musta.

    VastaaPoista