Gentille



Neuloin taas huivin. Tällä kertaa en kuitenkaan omaan garderoobiin, vaan ystävälle joka täytti pyöreitä kesäkuun alussa. Eihän tämä aivan oikeaksi päiväksi valmistunut, mutta valmistui kuitenkin. Väriä ja mallia valitessa jouduin luottamaan vain omaan fiilikseeni saajan mausta. Itse asiassa en ole vielä antanut lahjaa hänelle, koska päätin pingottaa huivin toiseen kertaan, mutta pientä esimakua hän on huivista saanut eikä ainakaan näyttänyt ettei siitä pitäisi. Ehkä hyvän ystävän tuntee siitä, ettei hän irvistele saamilleen neulomuksille?

Malli on Janina Kallion Gentille. Todella sujuva neulottava, helposti mieleen jäävä pitsikuvio ja lopuksi silmukointia. Tämä sujui pingottamista lukuunottamatta kuin vettä vaan. Reunat meinasi väkisinkin jäädä epätasaisiksi, mutta pienellä kikkailulla nekin oli melko hyvät, toisen pingotuksen jälkeen vielä paremmat. Ainoa missä meinasi mennä todella sormi suuhun, oli huivin pituuden arviointi. Halusin, että sen saa kiepautettua kaulan ympärille kaksinkerroin ja ettei se jää roikkumaan liian alas vaan lämmittää. Mietin olisinko lisännyt yhden toiston kuviota lisää, mutta päädyin tekemään huivin ohjeen mukaan ja nyt vain toivon ettei se kurista tai kiristä. Lanka muuten oli taas kerran oikein ihana neulottava. Pehmeä, soljuva ja kaikkea muuta mitä ihminen voi langalta toivoa. 


Malli: Janina Kallio, Gentille
Lanka: Cascade Yarns, Heritage silk, väri 5632 dark plum
-Senni

6 kommenttia:

  1. Kaunis! Ja luulen, että venyy vielä käytössä. Eli jos nyt hiukka kireä niin muutaman käyttökerran jälkeen just sellainen kuin pitääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, en ollenkaan huomioinut tätä :). Jututin Janinaa tästä pituusdilemmasta ja hän oli sitä mieltä, että kannattaa tehd ohjeen mukaan ja pingottamalla säädellä mittaa. Tää oli musta aika hyvä neuvo. Taisin kuitenkin aluksi pingottaa huivin liian kireälle pituussuunnassa, sen verran paljon se kuivuttuaan vetäytyi leveydessä kasaan.

      Ja kiitos!

      Poista
  2. Ihana luumuväri! Ja kaunis on huivikin, kyllä varmasti kelpaa käyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :). Mulla on nyt jämät tätä luumua ja samaa lankaa mustana ja harmaana, niistä saa vielä vaikka mitä!

      Poista
  3. Ihana, mä tykkään kanssa tuosta väristä. Tuntuma on varmaan ihanan ylellinen, silkkiä! Ja tunnistan (edelleen) samaisen huivimanian, kaksi huivia puikoilla, toinen valmistuu ihan just!

    VastaaPoista
  4. Tiesitkö muuten, että minäkin täytin pyöreitä vuosia tässä kesällä! 36 on minusta luku, joka on täynnä hienoja, pyöreitä muotoja!

    VastaaPoista