Maja

Puolivalmiina täällä joskus esiintynyt Maja jäi lopulta esittelemättä! Otin siitä nyt kuvan, sillä kuten kaikki tiedämme, ei ole mitään aivan sellaista kuin lokakuisen iltapäivän valo.



Kaikkineen olen toppiin kohtuullisen tyytyväinen. Silkkinen Ito Kinu oli mainio neulottava, ja värit olivat ihan parhaat. Kiitos vaan äiti ja saksalaiset verkkokaupat.

Ihan täysosumasta ei kuitenkaan ole kyse. Kaulus laskeutuu vähän rumasti, kun systeemin pukee päälle. Olen silti käyttänyt sitä - näin talvea kohti villatakin alla toki - sillä missään nimessä en ole turhantarkka. Etenkään tällaisten värien kanssa.


Värien järjestys menee vähän eri tavalla kuin alkuperäisessä, jossa etukappaleiden pitäisi olla eri värillä. Tämä oli bugi: tein epähuomiossa näin, sillä pidin kirsikankukanvärisestä enemmän kuin marjapuuronvärisestä. Sitten pohdin, ja tulin siihen tulokseen, että saan laittaa värit just kuten haluan ja jos kerran pidän toisesta enemmän, tokihan haluan sitä katsellakin enemmän. Nyt se on siis feature.

Majan ohje oli muuten aivan ennätyksellisen epäselvä. Tämän jälkeen sitä todella osasi arvostaa Suvi Simolan huppariohjetta, joka suorastaan soljui.

4 kommenttia:

  1. Nuo värit on kyllä hurmaavan herkulliset! Hieno toppi kerrassaan. Ja lokakuun valo... say no more.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuossa Ito Kinussa on kyllä mahtava värikartta, että mikäs siinä oli valitessa :) Ja joo, kyllä nyt on erityisen hienoja mahdollisuuksia saada tärähtäneitä ja keltaisia valokuvia, pitää hyödyntää jokainen hetki!

      Poista
  2. Hihii, Liina, mä alan kanssa käyttää myös bugi--> feature- ajattelua. Sitäpaitsi tuo toimii, viis siitä, mitä ohje on sanonut. Kaunis, taas kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anskuli! On jotenkin tosi vapauttavaa kun siirtää bugit feature-puolelle, ja sitä paitsi, jos kerta ohjelmistoprojektit, miksen minäkin :D

      Poista