Kun vaaditaan uskoa

Aloitin ihanan Perkins Cove -paidan intoa puhkuen. Mikään ei voi mennä pieleen, kun malli on ihana ja lanka on ihana! Ei mikään!

Eikä (vielä ole) mennytkään. Uskoa kysyttiin silti. Vaikka lanka hohtaa auringonpaisteessa kuin vedestä löytynyt aarre (pellava on ihanaa! IHANAA!), työn ollessa myttyrässä sylissä pidennetyt silmukkarivit näyttävät ankeilta kupruilta.


Eilen alustavasti sovitin. Kuprut oikenivat yllä jo melkoisesti, pingotukseen päästyään vielä vähän lisää, luulen.

Lanka: Quince & Co. Sparrow / Kerä

(Aloitusvaiheessa vaadittiin uskoa omaan osaamiseen. Siinä onnettoman kutimoijan piti pitää lukua sekä 30 kerroksen peruskuviosta että joka toisella kerroksella tapahtuvista levennyksistä. Otin avuksi tekniset apuvälineet, käytännössä siis silmukkamerkit ja Knit Counter -nimisen appiksen, joka Androidille on tarjolla. Loppupätkä olikin sitten helppoa kuin heinänteko. Kaikki jännitys heti kättelyssä alta pois, se on hyvä malli se.)

PS. Jottei teidän tarvitsisi, minä laskin. Käytin sanaa "ihana" tässä postauksessa viisi kertaa. Ne ovat kaikki hyvin tarkoituksenmukaisia, jos kohta myönnän, että onhan siinä vähän toistoa.

2 kommenttia:

  1. Se näyttää ihanalta, niin kovin! Ja pellavaakin se on vielä! Heti piti käydä vaklaamassa ohje: oih ja voih, nätein. Juuri sopivasti kaikkea. Toivotan menestystä loppumatkaan.

    VastaaPoista
  2. Pellavaa, kyllä! Kyllä mä luulen, että siitä tuli ihana - nyt enää päättelyä ja pingotusta vaille valmis. Tuossa se pingotus on erityisen tärkeää, luulen.

    Kiitos!

    VastaaPoista