Kun parikymppisenä löysin puikot uudelleen, minun on tunnustettava, että aika usein löysin ne äidin puikkopussista. Mutsin tuki lankahommiini on ollut huomattava sekä rahallisena että - mikä olennaisempaa - ajallisena ponnistuksena. Myöskään kärsivällisyyttä ei mitenkään voida ohittaa.
Kerrankin olin löytämässä puikkoja äidin puikkopussista, kun kiskaisin siinä ohimennen puikon irti jostain monimutkaisesta ja palmikollisesta. Esitettiinkö alkukodissani sen seurauksena ajojahti, jossa raivostunut äiti yrittää syöttää kassillisen puikkoja tuhlaajatyttärelleen? Ei. Äitini huokaisi ja sanoi, että sellaista se on, kun saa lapsia.
(Myöhemmin hiffasin, että se jokin monimutkainen ja palmikollinen oli myös jokin sinapinkeltainen, väri, joka ei ole jotenkin yhtään äitiä. Minä tunsin syyllisyyttä, vanhemmanrontti tunsi helpotusta.)
Kerran, kun olin jo itsekin äiti, soitin epätoivoissani äidille, töihin, muutahan tekemistä hänellä ei varmasti töissä olekaan kuin auttaa minua neuleasioissa, että kun paitaohjeessa ei ole mitään järkeä. Lapsensa lasta heti iltapäivällä katsomaan tulossa oleva tuore mummo rohkaisi epätoivoista tytärtään ja lupasi auttaa sitten parin tunnin päästä. Silloin legendaarisesti selvisi, että ohjeessa oli järkeä, jos oikean puikon sijaan ajatteli sitä toista oikeaa puikkoa.
Kutimointiharrastukseen voi ihmisen elämän aikana mahtua kaikenlaista. Kun vanhempani erosivat, äitini neuloi terapiatyönä niin monimutkaisen ja hienon tiikeripuseron - minulle - että tarkemmin ajatellen sillä terapian määrällä olisi ehkä saatettu kokonainen tukiryhmä avioeroprosessissa hyvään vauhtiin. Kun äitini rintasyöpää hoidettiin, hän neuloi sytostaattihoidoissa niin kiivaasti, ettei toviin voinut edes vilkaista lankaa tulematta hieman huonovointiseksi.
Mutta nyt hän neuloo taidokkaita neuletakkeja lapsenlapsilleen ... ja onneksi myös ihania asioita itselleen. Sillä hän on ihana äiti, joka ansaitsee ihania asioita.
Minusta olikin aika ässää, kun äitikin innostui Brooklyn Tweedin Agneksesta. Samasta langasta vielä - tai no, mutsi valkkasi Holst Garnin Noblea ja Coastia, minä pitäydyin Coastissa ... mutta yhdessä on pohdittu ohjeen sovittamista ohuemmalle langalle, ja yhdessä on värikartan väreistä intoiltu. Ja se oli ihan super! Olen niin onnellinen siitä, että mulla on tämmönen äiti.
Oma Agnekseni odottaa vielä, että toinen hiha kiinnittäisi itse itsensä, ja kauluksen kohdalla tapahtuisi ihme, mutta äidin malli on valmis. Lankoina siis Holst Garnin Noble (upea punainen Cinnabar ja ällistyttävän ihmeellinen mustanvihreä Seaweed) ja molempien ikisuosikiksi muodostunut Coastin väri Dove.
Ihanan ja kevyen paidan teki äiti. Juuri sellaisia hänellä pitääkin olla. Hänhän on parhain.
- Liina
Kerrankin olin löytämässä puikkoja äidin puikkopussista, kun kiskaisin siinä ohimennen puikon irti jostain monimutkaisesta ja palmikollisesta. Esitettiinkö alkukodissani sen seurauksena ajojahti, jossa raivostunut äiti yrittää syöttää kassillisen puikkoja tuhlaajatyttärelleen? Ei. Äitini huokaisi ja sanoi, että sellaista se on, kun saa lapsia.
(Myöhemmin hiffasin, että se jokin monimutkainen ja palmikollinen oli myös jokin sinapinkeltainen, väri, joka ei ole jotenkin yhtään äitiä. Minä tunsin syyllisyyttä, vanhemmanrontti tunsi helpotusta.)
Kerran, kun olin jo itsekin äiti, soitin epätoivoissani äidille, töihin, muutahan tekemistä hänellä ei varmasti töissä olekaan kuin auttaa minua neuleasioissa, että kun paitaohjeessa ei ole mitään järkeä. Lapsensa lasta heti iltapäivällä katsomaan tulossa oleva tuore mummo rohkaisi epätoivoista tytärtään ja lupasi auttaa sitten parin tunnin päästä. Silloin legendaarisesti selvisi, että ohjeessa oli järkeä, jos oikean puikon sijaan ajatteli sitä toista oikeaa puikkoa.
Kutimointiharrastukseen voi ihmisen elämän aikana mahtua kaikenlaista. Kun vanhempani erosivat, äitini neuloi terapiatyönä niin monimutkaisen ja hienon tiikeripuseron - minulle - että tarkemmin ajatellen sillä terapian määrällä olisi ehkä saatettu kokonainen tukiryhmä avioeroprosessissa hyvään vauhtiin. Kun äitini rintasyöpää hoidettiin, hän neuloi sytostaattihoidoissa niin kiivaasti, ettei toviin voinut edes vilkaista lankaa tulematta hieman huonovointiseksi.
Mutta nyt hän neuloo taidokkaita neuletakkeja lapsenlapsilleen ... ja onneksi myös ihania asioita itselleen. Sillä hän on ihana äiti, joka ansaitsee ihania asioita.
Minusta olikin aika ässää, kun äitikin innostui Brooklyn Tweedin Agneksesta. Samasta langasta vielä - tai no, mutsi valkkasi Holst Garnin Noblea ja Coastia, minä pitäydyin Coastissa ... mutta yhdessä on pohdittu ohjeen sovittamista ohuemmalle langalle, ja yhdessä on värikartan väreistä intoiltu. Ja se oli ihan super! Olen niin onnellinen siitä, että mulla on tämmönen äiti.
Oma Agnekseni odottaa vielä, että toinen hiha kiinnittäisi itse itsensä, ja kauluksen kohdalla tapahtuisi ihme, mutta äidin malli on valmis. Lankoina siis Holst Garnin Noble (upea punainen Cinnabar ja ällistyttävän ihmeellinen mustanvihreä Seaweed) ja molempien ikisuosikiksi muodostunut Coastin väri Dove.
Ihanan ja kevyen paidan teki äiti. Juuri sellaisia hänellä pitääkin olla. Hänhän on parhain.
- Liina