Puikoilla vappuna



Mitä puuhaat nyt, Senni?

Itselläni on puikoilla ikuisuuspötkylä schmikuisuuspötkylä. Tarkemmin sanoen kaksi sellaista. Olen tehnyt Agneksen hihoja jo ainakin yhtä kauan kuin Kappaa, tai ainakin siltä tuntuu, ja aika ei ole mitään jos ei subjektiivista. Vartalo-osa on valmiina - mitä nyt vähän pitäisi korjailla sääpuoleen menneitä silmukoita, pingottaa ja ommella.


Ja joku kauluskin kai pitäisi.

Sitten nämä eeppisen keltaiset sukat Väinämöisestä - kerran olin Snurressa vahva, kun tämän langan näin. Toisen kerran en sitten ollutkaan. Mottoni onkin, että voin vastustaa kaikkea paitsi kiusausta.


Senni täällä hei. Minä aloitin tällaisen Kit-topin, koska ihastuin malliin ennen kuin tiesin kuinka juuttaan hidasta half linen stitch on neuloa. Mutten peräänny. Saan tämän punaisen pellavatopin valmiiksi sopivasti joulupäivälliselle. Terveisiä riviltä yhdeksän.


Schnee on edelleen kesken, koska se ei tunnu kevättä kohti kaikkein ajankohtaisimmalta kutimoitavalta ja sama kohtalo on Neon Beastilla. Niiden sijaan aion neuloskella silmukoiden luontia odottavaa Westbournea, jonka aion nykertää BC Garnin Allinosta. Siinä on 50% pellavaa ja toinen puoli puuvillaa. Sitten aion olla kesällä kasvimaata hoitaessani aivan vahingossa trés chic.

Niin ja aloitin myös villasukat kesän mustikkametsäsaapasteluja ajatellen.

4 kommenttia:

  1. Kuinka veikesti olenkin asettunut teidän neulomistilanteidenne välimaastoon! Ikuisuusprojektineuletakin hihat nimittäin ovat melkein valmiit, mutta koska käteni osoittautuivat todella pitkiksi, loppui turnauskestävyys. Joten tämä takki jää luultavasti taas lepäämään, koskei tunnu kevään keskellä kovin akuutilta. Sen sijaan aloitin kesätopin jostain hamstraamastani tarjouskeltaisesta, ja aloitin toistamiseenkin, koska jotenkin en vaan osannut sitä tuhottoman hidasta pitsiä oikein rytmittää. Äsken jälleen huomasin jotain sekoilleeni maailman yksinkertaisemman pitsin kanssa ja silmukoista yksi oli kadonnut, mutta tällä kertaa taidan vaan tikutella menemään, koska lanka on jotenkin aivan uskomattoman jähmeää, eikä tämä(kään) työ muuten valmistu ennen lumia.

    Tsempit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tekee mieli ruveta mummoksesi ja pakottaa sua tekemään ne hihat nyt loppuun, mutta joo, ymmärrän kyllä kesätoppien tarpeen. Omatkin sormeni jo sellaisten kimppuun syyhyävät! Mitä matskua on tarjouskeltainen?

      Meidän pitää sitten pitää kesätoppien kokoontumisajot. Ilmeisesti joskus joulukuussa.

      Poista
    2. Tarjouskeltainen on jonkin marketin poistokorista mukaan tarttunut puuvilla-viskoosilankaa, Kaste nimeltään, Novitaa kai. Väri on kaunis, juurikin tuollainen keväinen hento kananpojankeltainen kuin sinun lankasaaliskuvassasi uudemmassa postauksessa näkyy. Sileä neule on ihan vaivatonta neulottavaa, ja tuloksena kauniisti hohtava pinta, mutta pitsihommissa lanka on raivostuttavaa, kun kierre löystyy ja lähes läpinäkyvät viskoosisäikeet erkanevat aina puikon väärälle puolelle. Vaan onneksi suurin osa työn alla olevasta t-paidasta on sileää, pitää vaan tuosta alusta selvitä!

      Poista
    3. Mä oon unohtanut vastata tähän! Käsitykseni itsestäni murenee!

      Harmi, että tämä sitten kuitenkin meni purkuun - sehän kuulostaa ihan täydelliseltä tässä. Paitsi tuo langan liestyminen. Se on vistoa.

      Poista