Leap Year Cardigan

Meinasi vähän syke nousta, kun Suvi Simolan uuden testineuleen nimeä mietittiin Ravelryssä. Joku ehdotti Everyday Cardigania, ja mikäs siinä, kyllä tämä neule ihan jokapäiväiseksi villatakiksi käykin, mutta niin arkinen nimi tuntui silti väärältä takille, jossa on tämmöistä iloa ja leikkisyyttä. 


Onneksi karkausvuosi voitti.

Tuppasin taas testineuloksimaan, sillä ensimmäiset vilahdukset tuolloin vielä työnimellä long cardigan kulkeneesta villatakista näyttivät siltä, että sellainen pitäisi saada kevätlomalle. Toisaalta pieni matematiikan harjoitanta osoitti, etten mitenkään ehtisi neulaista sitä kevätlomalle jos odottelisin ohjeen julkaisua.


Jälkikäteen myönnän, että matikkani saattoi olla pielessä, mutta enhän minä vielä silloin tiennyt, että Leap Year neuloo jotakuinkin itse itsensä. Edes hihat eivät ärsyttäneet pituudellaan, kuten kaikkien aikaisempien neulomiskokemusten perusteella olisi sopinut. Eikä silti puhuta t-paidasta.

Tykkäsin tuosta olkalinjaan tulevasta silmukkaketjusta ihan hurjasti, onneksi kiltisti opettelin ohjeenmukaisen levennyksen.

Langat ostin Kerästä. Halusin testata Meriliniä, jota kaikki kehuvat - se oli muuten ihanaa neuloa - eikä omasta stäshistä vähän yllättäen löytynyt mitään ihan sopivaa.

Värien kanssa päätin ottaa lentävän loikan pois mukavuusalueelta, kuten huomaatte. Takkihan on päärynän värinen. (Aluksi ajattelin, että se olisi valkoinen päärynäisillä kontrasteilla, mutta sitten Senni kuuli suunnitelmasta ja toteutti intervention ja tässä sitä nyt ollaan, vihreässä villatakissa.)

Malli: Leap Year Cardigan
Lanka: Isager Merilin
Puikot: 4 mm

Tämä on vähän tylsä postaus. Kaikki meni niin justiinsa nappiin. Ohje oli mainio, ei ongelman hiventä, ja lanka oli ihanaa neulottavaa. Lopputuloskin on epägoottimaisine väreineen just sitä, mitä olen ilmeisesti aina tietämättäni halunnut.

-Liina

Uniform

Viime aikojen projektini on ollut opetella, miten ottaa puhuttelevat langat puikoille oitis eikä odotella universumin lämpökuolemaa (vaikka myöntää täytyy, että silloin villavaatteille lienee todellinen kysyntäpiikki.)



Syksyllä ostin Helsingin kässämessuilta Isagerin Tweediä - olen ehkä ennenkin maininnut, mutta minusta tweed on jotenkin asia, jonka tuleekin kuulua vaatekaappiini, koska olen ketkuterrieristi. No mutta, niin. Lankakauppa Kerän tweed-hylly ei ollut entisensä, kun lauma bloggaajia pääsi sen kimppuun. Muille ei jätetty, mutta kaikki on sallittua sodassa ja lankakaupoilla.

Oma tweedini oli tätä herkullisen sinistä väriä - en haluaisi ajatella, että otan voimallisesti vaikutteita ympäristöstäni värien suhteen, mutta niin siinä nyt vain on käynyt, että syvät, tummat siniset kuiskivat nimeäni kuin seireenit.

Malli: Uniform
Lanka: Isager Tweed (240 g)
Puikot: 4 mm, 3,5 mm

Malliksi valikoitui aika pian Carrie Bostick Hogen Uniform, simppeli malli jonka avulla voi tehdä kuusi erilaista villatakkivariaatiota. Tykkäsin erityisesti lyhyestä ja vähän pappamaisesta versiosta, joten pistin hösseliksi.

Tiheys ei tietenkään ihan täsmännyt, ja ohjeen hartiaosa vaikutti epäilyttävältä, mutta matematiikan ja päättäväisyyden - noiden neulojan suurimpien apureiden! - avulla pääsin maaliin. No, sen verran kyllä muuttelin, että ainaoikein-reunuksista ja nappilistoista tein joustinneuletta, ne miellyttävät omaa silmääni vähän enemmän.

Tykkään sekä mallista että langasta aivan hurjasti. Kumman kehun ensin? Lopputulos on nimittäin täydellisen käyttökelpoinen, ihanista ihanin villatakki, joka antaa voimaa väsyneimpäänkin päivään. Tweedistä syntyi rouhea, mutta hengittävä pinta, enkä ihan heti keksi, miten tämän langan olisin voinut paremmin käyttää. Napitkin ovat täydelliset - en nyt tosin jaksa kuvata niitä, joten joudutte luottamaan sanaani, mutta minä olen tosi rehellinen ja haluaisin muuten myydä teille käytetyn auton.


Aion käyttää univormuani universumin lämpökuolemaan asti.

- Liina