...kirjoitan tänne. Niin kerta! Koska olen kesällä neulonut aivan kauheasti, mutta eihän sitä blogia katsomalla uskoisi.
Aloitan matalasta päästä: kesän helpoin toppi syntyi juuri hellekelien loppuessa laatikkomallisena.
En voi kuulkaa uskoa, että kerran ostin tällaiselle ohjeen.
Älkää te ostako, sillä ohje tulee tässä:
Käytin kahta lankaa. Alaosa syntyi BC Garnin nyt jo lopetetusta pellava-silkkisekoitteesta nimellä Setalin - eikö kuulostakin joltain, millä on katukaupassa melkoinen kysyntä? Yläosassa oli puolestaan hämmentävän riittoisa Ito Kouki, jota olen hamstrannut Kerästä aina, kun olen siellä käynyt, ja jonka osalta varastoni riittävät viimeisimmän arvioni mukaan vaatettamaan koko perheen. (Mutta kun se on niin ihanaa, ah ja voi.)
Toppi ei onneksi ole mikään hellekelien yksinoikeusvaruste, vaan pärjää villatakki (ja/tai sadetakki) kaverinaan kaikenlaisissa säätiloissa. Suosittelen - simppeli malli päästää ihanat langat oikeuksiinsa.

- - Neulo kaksi samankokoista kappaletta. (Mitat saat mallitilkun ja mittanauhan avulla.)
- - Ompele sivusaumat ja olkasaumat yhteen. Ei kuitenkaan sivusaumoja olkasaumoihin. Jätä kainaloille aukko.
- - Päättele.