Kirja ja kudin

Minulta on kysytty, miten on mahdollista lukea ja kutimoida yhtä aikaa.

Ensinnäkin on sanottava, etten aivan muista, miten tässä näin kävi. Luultavasti en ole tarkoituksellisesti opetellut asiaa - epäilen sen sijaan, että olen lukenut jotain tenttimateriaalia ja neulonut samalla hereillä pysyäkseni.

Tämä onnistuu, jos ei tarvitse tehdä pitsiä. Tai ainakaan mitenkään erityisen monimutkaista pitsiä.

Tenttikirjoista olen varmaan loogisesti ulottanut lukemisen ja neulomisen kaunokirjallisuuteen. Se on hankalampaa, sillä kaunokirjallisuutta on harvoin saatavilla nippuna aanelosia. Lukuisat ovat ne kerrat, kun olen pyrkinyt pitämään kirjaa auki laittamalla toisen sivun päälle kaukosäätimen ja toisen sivun päälle kännykän. Tämä järjestely ei toimi alkuunkaan, mikäli kirja on paksu pokkari - etenkään kirjaston paksu pokkari. Omista pokkareistahan sitä rikkoo selät ihan huoletta. Mutta ei se toimi kovin hyvin muutenkaan, sillä kännyköitä ja kaukosäätimiä saa olla koko ajan siirtelemässä. Flow katkeaa.

Eräänä jouluna sain lahjaksi Book Seatin. Menee vähän tavaramainonnaksi, mutta menköön, sillä taivas aukesi. Nyt voin istua sohvalla kirjatyyny sylissä ja neuloa menemään.

Kuva on uudelleenkäytetty toisen blogin puolelta, koska olen laiska. Siinä kuitenkin näkyy kivasti Book Seat.

Book Seat #1 meni rikki taannoin, kun lapsi käveli sen yli, ja kirjaa auki pitävä muovilevy halkesi. Yritin urheasti pärjätä ilman, en onnistunut. Tällaisen jos ken haluaa, voi näpytellä Googleen "book seat" ja sitten ostaa sen vaikkapa Amazonista. Oikeastaan ei tarvitse edes Googlea, muutoin kuin varmistaakseen, että planeettamme uudet ylivaltiaat suhtautuvat suopeudella nettishoppaajaan.

Lopuksi sananen siitä, miten järkevää moisen toimintamallin opettelu on:

Riippuu ihmisestä. Itselleni tämä on sopinut; parhaimmillaan neuletyön ja kirjan yhdistelmä tuo mahtavan flow-kokemuksen. Satun kuitenkin olemaan ihminen, jolle esimerkiksi pitkät palaverit ovat tuskallisia jo lähes fyysisellä tasolla, koska ne jäävät ilmeisesti jonkin kriittisen keskittymiskynnyksen alle. Samasta syystä en myöskään pysty katsomaan telkkaria ilman oheistoimintaa. Tiedän, että on olemassa mindfulness-suuntauksia, joiden mukaan tämä epäilemättä kertoo vain luonteeni heikkoudesta ja kyvyttömyydestäni tarttua hetkeen, mutta niille suuntauksille näytän ovea. Kudin lähes missä tahansa tilanteessa maadoittaa minut hetkeen paremmin kuin mikään muu - mutta ei tämäkään aina pelkkää ruusuilla tanssia ole. Usein pitää myös levätä laakereillaan. Ja joskus (ml. äsken) poimia pudonneita silmukoita, ja se se on tehokasta sekä neuleen että lukuprojektin etenemisen kannalta.

Jos siis on kaltaiseni ihminen, elämään voi tulla lisää iloa siitä, että lukee ja neuloo yhtä aikaa. Jos ei ole, kannattaa miettiä, tuleeko hommasta enemmän itkua ja hammastenkiristystä kuin iloa.

Muistikirja

Facebookin neulontaryhmästä bongasin neulontamuistikirjan ajatuksen. Ajattelin prujata konseptin heti, kun löytäisin tarpeeksi yleismahtavan muistikirjan tähän tarkoitukseen. (Kyllä te tiedätte. Kansi, joka yhdistää klassista tyylikkyyttä tämän hetken trendeihin, oikea sidonta JA paperi, jolla kynä liukuu eteenpäin kuin taitoluistelijatar jäällä. Sellaisia on maailma vääränä.)

Eilen mainion Neuloo ja purkautuu -blogin Nyt kyllä otan ja -haasteen innostamana tartuin keskeneräiseen neulepuseroon.

Se on harmaa!
Tarkasteltuani työtä hetken ajattelin muistikirjaa. Ajattelin, että ehkä voisin toisaalta myös ostaa ensimmäisen lähikaupasta vastaantulevan vihkosen.

Olisi nimittäin kiva muistaa esimerkiksi se, mitä kokoa olin neulomassa.

Puikoilla nyt: Léger (sans raidat)
Lanka: Lang Yarns Lino Priimasta

Oikean silmukan lumo

Kaisan kommentista tulin huomanneeksi, että tätä nykyä pistän menemään lähinnä sileää pintaneuletta. Ja oikein onnellisena, vieläpä.

Siihen on syynsä. Luen paljon, yritän vähän oppia uuttakin, ja keskittymistäni tukee simppelimmänpuoleinen kutimointi. Toisaalta lapsi haluaa usein seuraa, ja hänen touhutessaan voin joskus samalla neuloa - jotain yksinkertaista.

Pukeudun monokromaattisesti, asustan kuin sirkuksesta karannut.

Joku yksinkertaisessa kyllä viehättääkin. Käyttöön tuntuvat tulevan selkeälinjaisimmat työt ja yksinkertaisimmat pinnat.

Niin että aloitin sukat, perussukat tietenkin. Lupasin itselleni, että kesälomalla väkerrän eeppisimmät Cookie A:t, joita milloinkaan on Cookie A maailmalle ohjeistanut. Sitä odotellessa päätin haastaa itseni neulomalla tiimalasikantapään. (Teinkin jo yhden. Se vaatii hieman harjoitusta. Ennen kaikkea sellaista silmukoiden puikoilla pysymiseen tähtäävää harjoitusta.)

Skaalaamisesta

Taisin mainita, että jouduin käyttämään hieman matematiikkaa Boxyn kanssa.

Käytännössä se tarkoittaa, että kerroin silmukkamäärät kertoimella 0,81 (puikolla oli 300 silmukkaa, ei ohjeen vaatimaa 370 kappaletta). Hartiamuotoiluissa piti kuitenkin miettiä vähän enemmän.

Päädyin lopulta piirtämään toisen hartian ihan auki:

Alla alkuperäinen, yllä skaalattu versio

Vaaleampi sininen on kaula-aukon muotoilua, tummempi lyhennettyjä kerroksia hartialinjan aikaansaamiseksi. Toinen hartia oli käytännössä peilikuva.

Takakappaleessa moinen ruutupiirustusten teko ei oikein ottanut sujuakseen, ehkä siksi, että sillä hetkellä toisella puolella huomiotani yritti saada lapsi, toisella mies. Laitoin silmukkamerkit kaula-aukon silmukoiden molemmin puolin ja neuloin muotoilut vähän omasta päästä sillä ajatuksella, että lopputuloksessa kerroksia ja silmukoita on oltava yhtä monta kuin etukappaleen puolella.

Tämän voisi varmaan tehdä fiksumminkin, mutta olen kohtuullisen ylpeä siitä, että ite tein silti.

Boxy

Yksi kuva nyt, muita ehkä myöhemmin (kun pääsen sinuiksi silmäpussieni kanssa):


Boxy on valmis ja päällä ihana! Laitoin tänään töihin ja nautin. Paita on lämmin muttei kuuma ja harmaan sävy on ihan täydellinen.

Lanka: Sarah Tweed / BC Garn Kerästä.

Tweed-langalla kutimoinnista sanoi Kerän Jonna jo lankaa ostaessani, että tweediä pitää aina tehdä vähän isommilla puikoilla. Se oli mahtava neuvo! (Olen kerran ennenkin tehnyt Sarah Tweedistä paidan, ja sen pinnasta tuli tosiaan langan paksuuden mukaisilla puikoilla hieman tukkoinen.)

Puikot: 4,5 mm. Niillä tweed tosiaan pääsee oikeuksiinsa.

Boxyn ohje sisältää neuvot sekä suljetulle että tasoneuleelle. Itse tein suljettuna - kainaloista ylöspäin tein etu- ja takakappaleet yhtä aikaa. Kainalon aukon kohdalla vaihdoin kerää. Sillä tavalla niistä sai kivuttomasti yhtä korkeat. Yritän välttää jälkikäteismittailua täsmäonnistumisilla (etenkin, jos tämä ei tarkoita mallitilkkua).

Fiilis: Rakastuin paitaan. 

Aloituksia ja lopetuksia ja kässämessut

Kerin perjantaina lankaa Viajantea varten.


Kun kerii kilometrin, tietää kerineensä. Enkä oikein osaa selittää, miksi tuo lanka on tuon väristä, eikä vaikkapa harmaata. Olen oikein mieltynyt siihen silti.

Eilen pistin tavoilleni uskottomana Boxyn pingotukseen heti, kun viimeinen silmukka oli puikolta irronnut. Päättelyt tänään, sitten mies saa ottaa muotikuvia.

Paidasta tuli paljon parempi, kun sille näytti vähän matematiikkaa!

Eilen kävin myös kässämessuilla Wanhassa Satamassa.

Ensimmäiseen ratikkaan, joka suuntasi Katajanokalle, ei mahtunut. Kävelin koko matkan. Koin jäytävää huolta: kun pääsen paikalle, onko siellä enää mitään minulle? Takuulla on sekä Kerän että Titityyn piste tyhjätty langasta tyystin.

Ei ollut. Siellä oli kamalasti lankaa, ja ihan kamalasti ihmisiä. Mutta minua eivät muut langanostajat hidasta!

Itse tyhjensin Kerän lähes kokonaan Iton langoista ja tarrauduin kiinni Uncommon Threadiin Titityyn puolella kuin (miksi tässä kohtaa tulee mieleen vain ikäviä vertauksia?) taapero tuttiinsa. Ja koska olen varmaan salaa vähän huolissani tuosta keltaisesta, pyysin Kerän ihanaa emäntää ottamaan yhteyttä heti, kun Louhittaren luolan Lemminkäistä saadaan harmaana. Lupasi. Voisin kirjoittaa rivin jos toisenkin siitä, miten mahtavaa palvelua Kerästä saa. Mahtavien lankojen ohella.


Harmaa on mun rakkausväri, en teeskentele muuta, vaikka välillä syrjähyppyjä keltaiseen teenkin.

Ostettuani niin paljon lankaa, että ajattelin, etten kotiin enää kehtaa, menin istahtamaan Kaupunginkirjaston pisteelle. Siellä oli tarjolla Novellikoukkua. Kerin Uncommonia ja kuuntelin novellia. Näin entisen työtoverin. Join vettä ja mietin, että jos tällaisen joku järjestäisi, mutta tieteisnovelleilla, olisin vakiasiakas.


Novellikoukkuja järjestetään eri kirjastoissa, ovat kuulemma suosittuja. En ihmettele. Menkää ihmeessä, jos voitte, ettekä elä ruuhkavuosiarkea kuten eräät. (Vähän nyt jäin miettimään, että oisko siellä välttämättä pitänyt neuloa hyväntekeväisyystyötä. Mutta kun ei mua huvittanut.)