Wigeon

Ystäväni Katrine on neulonut vissiin kai aina.

Kerran (vuosia sitten, lapset) korkeakoululla kysyin, mistä hän oli hommannut poolopuseronsa. Se oli nimittäin täydellinen ihan joka tavalla: yksinkertainen, laadukkaan oloinen ja ... no, harmaa. Vastaus lannisti kaltaistani silloista lapastehtailijaa - hän oli tehnyt sen itse.

Edistystä on tapahtunut, täällä päässä, sillä sain testineuloa Katrinen uuden mallin, Wigeon-paidan.

Malli: Wigeon
Lanka: Malabrigo Lace, 150 g
Puikot: 3,5 mm
Paita on just sellainen, mistä tykkään: kevyt, laatikkomallinen ja ainakin osaksi harmaa. (Tuosta keltaisesta olen myös ihan pähkinöinä, se on lähes huumaava väri.)

Keveys syntyy siitä, että lankana oli Malabrigo Lace, eikä sitä paitaani kulunutkaan kuin 150 g. Vähemmänkin olisi mennyt, ellen olisi kerinyt lankaa solmuille - temppu, jota en suosittele kotioloissa kokeiltavaksi. Vaikka lanka oli ohutta, neule syntyi yllättävän nopeasti. Tai no, kalenteriaikaa kului, koska tein välissä kaikkea muutakin, mutta kun neulomaan ryhtyi, kappaleet suihkivat itsensä kasaan reipasta vauhtia.

Niin, ne kappaleet ... saumoja karttavien malli tämä ei ole, mutta lopputulos palkitsee kyllä tekijänsä.

Jotkut meistä ei vaan oikein osaa poseerata.


- Liina

17 kommenttia:

  1. Kiitos, ihana testineuloja <3 Hyvin sä poseeraat :D Vaan nyt mä jäin miettimään et mikä harmaa poolopusero?! Olenko voinut neuloa niin monta neuletta, etten muista kaikkia..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvästikään et muista kaikkia :D Muhun se paita teki suuren vaikutuksen, koska, tiedäthän, se olisi voinut tulla mistä tahansa designpuodista, jossa myydään klassisia perusvaatteita.

      Tää on ihana paita, kiitos tilaisuudesta <3

      Poista
  2. Aaa tuo keltainen <3. No siis koko väriskaala on ihana ja sopii hyvin yhteen, mutta varsinkin tälleen kevätfiiliksissä keltainen iskee silmään niin maan ihanasti.

    Voisikohan tässä olla ohje mun merino-silkki lace-langalle! Ensin vaan pitäis keriä ne vyyhdit loppuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se keltainen! Mulla on kanssa joku semmoinen keltainen kevätjuttu, että aurinkoa! Iloa! Keltaista!

      Ja kiitos kaunis kehuista :)

      Tässä vois ihan ilman muuta olla ohje sun merino-silkki -langalle! Kyllä paidan pitää olla kevyt!

      Poista
  3. Onpa hieno ja kiva ja keltainen ah! Katrine on kyllä ihan velho, olen sitä omaa testineulomaani pitänyt jo miljoona kertaa koska se on _täydellinen_.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovvai? Koska mä sitä just katselin sillä silmällä, että mullahan ois tohon langatkin.

      Kiitos!

      Poista
  4. Ihana! Mullakin olis muutama pitsilanka hankittu huivia varten, mutta pitääkin tutkia että voisiko ne sopia tähän... Ja hyvin menee poseeraus, sun hymy valaisee kuvan kuin kuvan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Nyt hymyilen kyllä koko päivän <3

      Kyllähän siinä hetken saa tikuttaa kun pitsilangasta tekee paitaa, mutta väitän, että ehdottomasti on sen arvoista. Suosittelen tutkimuksia siis!

      Poista
  5. Ja jälleen syntyy uusia tarpeita! Ihanan pirteä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja anteeksi, mitä tarpeiden syntyyn tulee ... Mutta semmoista se on näissä blogihommissa :D

      Poista
  6. Saiskohan tämän pingotettua mulle sopivaksi, hmmmmm? Mä ne mitenkään jaksa neuloa paitaa kappaleina (ne nurjat puolet!) ja ommella, mutta jos saisin lainata :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EI.

      Se nurjan neulominen on kuule oikein terapeuttista ... ja ompelukin kasvattaa luonnetta :D

      Poista
  7. Ihana, tuosta langasta pitäis tehä kyllä pusero itsellekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja suosittelen, hauskaa puuhaa oli ja ohuet vaatteet on superihani päällä - ainakin jos on yhtään kuin minä :D

      Poista
  8. Miten kivan mallinen paita ja värinen! Harmaa ja keltainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmaa ja keltainen on mainio yhdistelmä! (Eikös sille ole briteiksi ihan oma sanansakin, grellow, mikä hieno sana, yksi lempiväreistäni!)

      Poista
  9. Siis enkö ole vielä käynyt kommentoimassa ja kehumassa tätä paitaa taivaisiin?! No nyt olen, ihana! Mä tarvitsisin kanssa just tuollaisen ohuen laatikkopaidan. Ja hymystäsi olen Nastin kanssa täysin samaa mieltä. :)

    VastaaPoista