Kesäpellavaa


Kesäkuun alussa raportoin purkaneeni ja sitten purkaneeni vähän lisää. Mutta sitäpäs en ole vielä ehtinyt kertoa, että sain kuin sainkin pellavaisen huitaleeni valmiiksi. Neljännellä aloituksella laskeskelin silmukkamääriin hyvän kompromissin mallitilkuista ja aiemmista liian pienistä sekä turhan suurista tekeleistä ja nappiin meni.


Lanka on Rowanin Pure Linen, johon ihastuin ensi hipelöinnillä. Olin ajatellut tehdä helletopin, mutta koska lanka on aika paksu ja neulejälki tuntui ja näytti musta liian villapaitamaiselta toppiin, teinkin paidan. Paidan malli on laatikkomainen mutta takahelman muokkasin lyhennetyillä riveillä (niillä saksalaisilla!) kaarevaksi ja etupuolta pidemmäksi. Malli olisi kyllä toiminut ilman hihojakin, mutta itse tykkään kyllä ihan hirveästi näistä kapeista 3/4-hihoista, näin tätä tulee varmasti käytettyä enemmän.

Neuloin paidan pyörönä alhaalta ylös, päättelin olkasaumat kolmella puikolla ja lopuksi poimin silmukat hihoja varten vetämällä langan silmukaksi työn läpi, sillä tavalla saa mun mielestä siisteintä poimintajälkeä.


Kun sain neuleen pois puikoilta se oli lyhyt ja leveä, mutta kunnon kastelu ja pingotus teki ihmeitä. Tiedoksi sille ken aikoo neuloa Pure Linenistä jotain ja hätääntyy kun neule on kaksikymmentä senttimetriä liian leveä ja napa vilkkuu. Lisäksi Anskulin sipulisäkkivertaus osuu erittäin oikeaan uittamatonta työtä tarkastellessa, sen verran rosoista jälki on. Uittamalla pintakin kuitenkin silisi ja sai hienon kiillon. Lanka on kovin rouhean ja jotenkin alkukantaisen näköistä, mutta ihan älyttömän pehmoista.

Malli oma
Lanka: Rowan Pure Linen väreissä Atacama ja Arizona
Puikot: 4,5 mm

16 kommenttia:

  1. Kiva kun mikä! Ja nuo kapeat 3/4-hihat näyttävät tosi hyviltä. Eikä sipulisäkistä ole todellakaan tietoakaan, niin sileän nätin näköistä on liotuksen jälkeen :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Tuo liottaminen tekee ihan hirmuisen eron.

      Poista
  2. Ihana! *tahtoo samanlaisen*

    VastaaPoista
  3. Huipputyylikäs, hyvä Senni!
    Tv Liinan äiti

    VastaaPoista
  4. Kyllä osaa olla tyylikkään ja yhtä aikaa mukavan näköinen paita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on kyllä ihan tosi helppo käytettävä :).

      Poista
  5. Tästä sen näkee: kun tarpeeksi monta kertaa jaksaa neuloa ja purkaa, niin lopulta menee nappiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Mä olen vielä niin huono sietämään virheitä, että pakko purkaa jos tuntuu menevän hutiin.

      Poista
  6. Heips! Välitän teille Liebster Award -haasteen ja se löytyy täältä: http://marjoneuloo.blogspot.fi/2015/08/liebster-award-haaste.html :)

    VastaaPoista
  7. Onko tämä se sama, jota aloittelit silloin toukokuussa? Siitä tuli ihan mahdottoman ihana, tykkään etenkin pääntiestä! Hihojen pituuskin on loistava. :)

    VastaaPoista