Toinen Westbourne

VALMIS!


Ja kyllä tykkään! Tykkään niin paljon, että päättelin ja pingotin työn heti saatuani hihat valmiiksi. Maltoin juuri ja juuri antaa paidan kuivua ennen kuin kiskoin sen tänään päälleni. Mallissa ei ole mitään moitittavaa, paitsi Liinan tapaan jätin vyötärömuotoilut pois, osittain ihan sen takia, että saatoin unohtaa ne.  

Lyhennetyt rivit tein orjallisesti saksalaiseen malliin kuten ohjeessa käskettiin. Musta se oli tosi kätevä tapa ja käännöskohdat katosi sileään neuleeseen hienosti. Jotain kuitenkin täytyi muokkailla vyötäröhommien lisäksi. Nimittäin lankavalinnassa sooloilu johti siihen, että neuloin paidan kroppaosan kertaalleen uusiksi. Mallitilkuista huolimatta ensimmäiseen versioon olisi mahtunut mukaan noin 100% enemmän minua, joten vaihdoin silmukkamäärien katsomisen mittojen tutkailuun.

Siihen sooloiluun; paita on neulottu BC Garnin Allinosta. Ihastuin lankaan ensihypistelyllä Snurressa ja ostaa päräytin paitalangat. Lanka on paksuhkoa, noin 250m sadassa grammassa ja neulos laskeutuu ihanasti. Puuvilla ja pellava täydentää toisiaan tässä mun mielestä aivan loistavasti. Tai oikeastaan pellava täydentää puuvillaa, koska pellava on yleensä täydellistä ihan jo sillään. Eikä Allino ollut pahan hintaistakaan, mikä on aina plussaa. Sanoinko jo, että neule laskeutuu ihan todella ihanasti?

Malli: Westbourne / Isabell Kraemer
Lanka: BC Garnin Allino, värit 7 ja 33 eli harmaa ja turkoosi tai sinne päin
Seuraava Westbourne on jo mielessä, malli on sen verran huippu. Se tulee olemaan villainen ja pitkähihainen.

-Senni

15 kommenttia:

  1. Kyllä tuli hieno! Tykkään myös. Vaan pitääkö mun nyt selvittää mitä sellaset saksalaiset lyhennetyt on, ois tässä muutakin hommaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits! Ne on sellaisia oikein suoraviivaisia. Kännetään työ, nostetaan silmukka vasemmalta puikolta oikealle ja itten nostetaan lanka työn taakse niin, että silmukka kiristyy kunnolla. Sitten vaan jatketaan sinne suuntaan johon käännyttiin. Liina vihasi näitä saksalaisia lyhennettyjä, musta ne on oiken hyvät sileeseen neuleeseen, mutta wrap and turnaan kyllä edelleen jos kyseessä on ainaoikeinneule.

      Poista
  2. Tää on ihana! Sisäinen matkiapinani nosti juuri rumaa päätään ja huusi OOK! OOK! OOK! (minkä voisi vapaasti suomentaa ehkä että mulle kans ja vähän vihaseen.) (Että älä sitten ihmettele, kun.)

    Ja sä näytät kauniilta kanssa. Tuli hurja ikävä kun eilen nää kuvat näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OOK, OOK on ihan ok. En kiellä sinua yhtään matkimasta, koska sitten minäkään en voisi enää apinoida.

      Ja kiitos :)!

      Poista
  3. Tosi kiva paita! Näyttää sellaiselta mukavan huolettomalta kesäpaidalta jonka voi vetäistä päälle milloin vain.

    VastaaPoista
  4. Ooh, raikasta kuin kesäinen jäätelö! Mieleni tekisi myös, tämän mallin ostoa pitäänee harkita vakavasti. Nyt kun vielä saisi sen ajankääntäjän jostain, kutimointiajalle olisi selkeä Tarve.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin ajankääntäjä!! Tämä malli on tosi hyvä; helppo muokata jos tarve vaatii ja ohje on kirjoitettu erinomaisesti. Suosittelen.

      Poista
  5. Siitä tuli ihanin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin näytät tehneen taas aika ihania juttuja :).

      Poista
  6. Rupesin nyt tosissani miettimään, että pitäiskö tehdä westbourne jostain ohuemmasta, kesälangasta. Kanssa tykkään ekastani (Merilinistä tehty). Siinä tosin mä käytin wrap and turn-tekniikkaa, en tuota saksalaista jaksanut edes yrittää :D

    VastaaPoista
  7. Tee, haluan nähdä! Mulla on ohutta Pirkka-lankaa varattuna seuraavaan, ellen nyt keksi jostain jotain muuta lankaa.

    VastaaPoista
  8. Moi. Mulla olisi kysyttävää ohjeesta, osaisit varmasti auttaa :) saanko laittaa sinulle s. postia? Mihin osoitteeseen?
    -Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Mä en tiedä, että ehtiikö Senni, mutta mäkin olen neulonut Westbournen ja voin yrittää jeesata: korianteria at gmail piste com.

      Poista
    2. kiitos! viesti lähetetty, vihdoinkin!

      Poista