Lankahamsteri Tukholmassa

Terveisiä Tukholmasta! Tai no, nyt istun kyllä jo putkievakkokodin sohvalla, mutta eilen huokailin Tukholmalaisen lankakaupan hyllyjen edessä. Reissua suunnitellessa olin ajatellut kiertää useammissa liikkeissä, mutta koska mukana oli koko perhe, emmekä halunneet uusia viime talven jännitysnäytelmää "ehtiikö kiroillen joukseva seurue laivaan", päätimme viettää päivän tiukasti Södermalmilla. 


Onneksi Laura ompeluseurasta kartoitti Tukholman lankatarjontaa talvella ja jakoi kokemuksensa meille. Minusta kiinnostavimman kuuloinen liike, Litet nystan, sijaitsi sopivasti Söderissä. Sinne siis! Litet nystan on Söderin pohjoislaidalla, korttelin päässä Mariatorgetin tunnelbana-asemalta Götgatanin suuntaan, osoitteessa Sankt Paulsgatan 20. Ainakin leppoisalla ja kohtalaisen päämäärättömällä päiväohjelmalla varustautuneena sinne ehti piipahtamaan hyvin. Kauppa ei ole ehkä sellainen, johon istuisin kutimoimaan aikani kuluksi, mutta ihania lankoja se myy. 

Litet nystanin oma Soft Donegal Tweed.
Litet nystanissa on tosi laaja lankavalikoima. Mun mies on kallellaan karheasta ja rasvaisesta uudesta villasta neulottuihin kalastajanpaitoihin ja sellaisiin sopivia lankoja liikkeessä on paljon. Minä vietin aikaa hipelöiden Malabrigon ja Madelinetoshin lankoja, joita on myynnissä paljon ja värejä oli mistä valita - ainakin tällä hetkellä. Tarjolla on myös useampaa sorttia liikkeen omia lankoja, muun muassa ihanaa Soft Donegal Tweediä, jota olisin varmaan ostanut, jos mielessä olisi ollut sopiva työ (huomaatteko mitä suunnitelmallisuutta ja hulluilusta pidättäytymistä?!). Cascaden lankoja on myös paljon, ja niistä moni oli nyt alessa.

Malabrigo Mecha, oooooh! Tuo harmaa osui suoraan sydämeen.
Kaksi oikeanpuolimmaista saraketta Madelinetoshia ja Malabrigoa, niiden vieressä jotain mihin en tajunnut kiinnittää  ollenkaan huomiota ja vasemmaisimpana lisää Malabrigoa.
Päällimmäisenä mieleeni jäi kummittelemaan aivan hervottoman ihana pellavalanka. Ruotsalaisen Karin Öbergin sataprosenttinen Kalinka (320m/100g) on täydellisen paksuista ja langan värikartta on upea! Olisin halunnut mukaani kaikki nämä. En kuitenkaan ostanut vyyhteäkään Kalinkaa, koska ajattelin kaikkea sitä pellavaa, joka odotti kotona. Voisiko joku suomalainen lankakauppa alkaa diilata näitä?

Karin Öbergin Kalinka. Katsokaa nyt tuota harmaata! Ja musteensinistä!
Ja näitä kaikkia muitakin!
Yksi hylly notkui lemppariani, Malabrigo lacea upeissa väreissä. Ostinkin kolme oranssinpunaista vyyhteä värissä Bergamota. Niiden lisäksi ostoskassiin päätyi liikkeen oma käsinvärjätty neonoranssi sukkalanka, jolla aion pelastaa ensi talven loskaisimmat päivät.


-Senni

12 kommenttia:

  1. Ihania Malabrigoja! Miten mä hölmö missasinkaan viimeksi Tukholmassa käydessä tuon putiikin. No, ensi kerralla :) Ihailtavaa itsehillintää osoitit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! Siellä oli tosi hyvin värejä saatavilla. Liekö just saapunut uusi kuorma. Nyt tiedät mihin mennä seuraavalla reissulla :).

      Poista
  2. Justiin tänään kerkesin ajatella, etten ehkä oikeastaan harrastakaan neulomista. Harrastan lankojen ihastelua ja ostamista, joka johtaa neulomiseen, koska muutoin kaikessa lankojen ihastelemisessa ja ostamisessa ei ole mitään järkeä. Tämän ajatuksen jälkeen kerrytin varastoani jälleen kahdella kerällä, jotta on kesäreissuneulottavaksi sitten Kappa kauniissa väreissä. (Oikeasti tykkää kyllä enemmän neuloa kuin ostella.)

    Mutta itsesuojelumielessä en siis luultavasti tule ainakaan lähiaikoina astelemaan tuohon kauppaan, koska tulisin sieltä köyhänä ulos. Näyttää kuitenkin ihanalta! Ja tuo musteensininen pellava on ihanaa, onneksi minullakin on pellavia jo hieman yli oman tarpeen, joten ei tarvitse tuollaisesta edes haaveilla. Mutta todella kauniit värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ihan parasta. Kykenen samaistumaan tuohon ajatukseen. Tänään just Snurressa mietin, että olispa ihanaa vaan viedä koti täyteen vyyhtiä ja ihastella ja silitellä niitä.

      Poista
  3. Itsehän palasin juuri eilisaamuna ruotsinreissulta, mutta koska juuri juhannusaattona rohmuttiin ihan sikamainen määrä lankaa Tallinnan puodeissa, en kertakaikkiaan saanut ostaa yhtään lisää. Siksipä en edes ottanut selvää missä päin Tukholmaa löytyisi näitä helmiä. Ja hyyyvin ristiriitaisin tuntein tässä nyt mietin tätä kyseistä kauppaa josta kerrot, pyörittiin nimittäin Söderissä jonkin verran. Ja oon aivan hulluna Cascaden lankoihin. Ja että olivat vielä alennuksessa? Viimeistään nyt tiedän, miltä murtunut sydän tuntuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nou! Uutta matkaa buukkaamaan, eikä ihan lähelle muita lankarohmuiluja..

      Poista
  4. Kiitokset postauksesta, täytynee poiketa tuolla kesäreissulla, näyttää ihanalta!

    VastaaPoista
  5. Ole hyvä :). Tuo oli kyllä mainiolla valikoimalla varustettu kauppa.

    VastaaPoista
  6. Onpa ihana paikka. Jospa lomalla pääsisi tuonne... olen kylläkin mukana Lankalaihiksessa, joten en tiedä uskaltaako sitä mennä ihan vielä kauppaan. Hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskalsitko? Mä kävin tuolla myös. Kuolasin toisessa päässä kauppaa ja lapseni huusi toisessa päässä, että äiti, tule katsomaan, täälläkin on ihanaa lankaa!

      Poista
  7. Kiitos kauppavinkistä!

    T. toinen lankahamsteri

    PS. Snurresta saa nykyään Kalinkaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, saako Snurresta vieläkin Kalinkaa, vaikka tein parhaani tyhjentääkseni koko kaupan. Kirottua!

      Toivottavasti oli hyvät löydöt :D

      Poista