Toppi kuin jätskiannos

Malli: Ihan itse omalle västäräkilleni
Lanka: Katia Arte väreissä koralli ja vaalea persikka

Ompeluseuramme teki kevätretken (siitä lisää ehkä myöhemmin, emme lupaa mitään) Tampereelle tarkoituksenamme katsella Tammerkoskea. Jotenkin eksyimme sitten Kerään ja vietimme siellä mukavan (ja pitkän) tovin. Minun ostoskassiini päätyi monen sorttista lankaa, muun muassa Katian Artea kesätoppeihin sekä itselleni, että esikoiselle. Arte on merseroitua puuvillaa, minkä ansiosta lanka kiiltää ihanasti. Yleensä en kauheasti innostu puuvillalangoista, mutta tämä sytytti heti.

Arte oli välillä mukava ja välillä veemäinen neulottava, onneksi enimmäkseen ensin mainittua. Lanka kulki puikoilla pehmeästi, mutta kun se on tuollaista litteää tagliatellea, niin langan kiertyessä pinnasta meinasi tulla kökköistä. Onneksi tämä ongelma ratkesi aina parilla kerän kiepautuksella.





Sain juuri tyttären topin valmiiksi enkä voisi nyt kyllä olla tyytyväisempi. Hykertelen ihan! Lapsikin hyväksyi tuotoksen saatesanoilla; "Se on kyllä hieno kesätoppi. Miksi siinä on olkaimet?".

Ja topin malli, se on kuulkaa aivan oma. Tuollainen hieman kellottuva ja helmasta rullaava. Lasten neulemalleissa on tarjolla niin paljon krumeluuria ja niin vähän simppeliä, että aikaa säästääkseni jätin etsinnät sikseen hyvin nopeasti ja keksin itse. Mittailin lasta ja piirtelin. Loput päätin neuloessa. Tykkään niin paljon, että teen omani ehkä samaan malliin ja harkitsen ohjeen kirjoittamista auki muidenkin iloksi.

Seuraavaksi aion aloittaa itselleni tämän topin, pellavalangasta tietysti. Sitten tarvitaan enää kesä ja helle!

-Senni

16 kommenttia:

  1. Ohjetta kehiin. Kuten tiedät, tyttäreni halusi välittömästi samanlaisen. Nähdäkseni paras ja vilpittömin kehu, jonka kutimoija voi saada!

    Mä voisin katsella noita kuvia vaikka kuinka. Sun ipana on ihana, tulen niin hyvälle tuulelle näistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välitä kiitokset vilpittömälle kehujalle, vaikkei hän tietäisikään kehuneensa.

      Poista
  2. Ihanat värit ja ihanat poseeraukset! Teillä riittää huippumalleja blogikuviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo värit on kyllä herkulliset. Mä olisin voinut ostaa tätä lankaa vaikka kaikissa tarjolla olleissa väreissä (ja melkein ostinkin).

      Poista
  3. Mainio toppi! Olkaimethan kaunistavat kesän tuoman kevyen rusketuksen. Tuo väri on siihen just, ihoa vähän vaaleampi. Topit sitten päälle vappuna! Sään mukaan joko villaisella laamapaidalla tai ilman ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei ollut toppi päällä vappuna, ei edes laamapaidan kanssa :D.

      Poista
  4. Tuo on kyllä niin totta: (tyttö)lapsille tuntuu olevan tolkuttoman vaikea löytää yksinkertaisia malleja, ilman hörsellyksiä. Kauniin olet tehnyt :)

    VastaaPoista
  5. Oi miten söpö toppi ja topin omistaja! Ihanan kesäinen fiilis. :)

    VastaaPoista
  6. Suloinen toppi ja ihanat kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuvattava oli kerrankin (kohtalaisen) paikoillaan ja yhteistyöhaluinen :D.

      Poista
  7. Ihana toppi, ehdottomasti ohje kehiin! Minuakin harmittaa turhan klumeruuliset mallit eikä tyttöni suostu niitä pukemaan. Tuo olisi täydellinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje on tulossa :). Testineulotan sen Liinalla, koska en ole koskaan aiemmin kirjoittanut ohjeita muuten kuin itselleni aika raakaan muotoon.

      Poista
  8. Tää on kyllä aika ihana! Aina vaan palaan ihailemaan. Nyt kyllä otan ja yritän laittaa vastaavan puikoille! Katsotaan, millainen turos tästä tulee vai päätyykö taas purkuun, niin kuin kaikki omasta päästä kyhätyt neuleet nykyään. Raportoin tuloksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. Ja taisin luvata ohjeet.. Kävi ilmi, että jos ei neuloessa ole tehnyt muistiinpanoja, on ohjetta hirveän hankala kirjottaa.

      Poista