Lankaostoksia ja projektinhallintaa

Tiedätte varmasti miltä tuntuu kun neulottavaa olisi enemmän kuin käsiä ja aikaa. Ihania malleja ja vielä ihanampia lankoja. Ja kuitenkin vain yksi käsipari ja vapaa-aikaa häiritsemässä työ, lapset, puoliso, koira, mitä näitä nyt on. Minä haaveilen lisäpareista käsiä. Yksillä voisin hoivata kuopusta, joka kaipaa jatkuvaa ihokontaktia varsinkin niinä hetkinä kun yritän tarttua kutimeen. Toisilla kutimoisin ja kolmansilla…no kutimoisin.

Lankojen ihanuus ja houkutus on käymässä aivan ylivaltaiseksi ja huomaan hypisteleväni ja kiikuttavani kotiin lankoja paljon kovemmassa tahdissa kuin ehdin niitä kuluttaa. Suurimmalle osalle ostamistani langoista mulla on kyllä kohde, mutta lista projekteista on venynyt aika pitkäksi. Koska lankaa ei muuten ole tarpeeksi sain kutimoitsijain mesenaatilta, Liinan äidiltä, ison kasan tweediä, joka pitäisi keriä ja muuttaa paidaksi. Niin ja huomenna teemme ompeluseuran kevätretken Tampereelle Kerään, sieltä en varmasti osta mitään. En ainakaan pellavaa kesäksi.

Projektinhallinnan paikka. Tällaista mulla on mielessä ja lankavarastoissa. 

1. Schnee (puikoilla)- Teen se valmiiksi jonkin itsepiiskausmenetelmän avulla. 
2. Spring Kerchief (melkein valmis!) - Bongasin tämän Kerän instagram-kuvista, ja keksin heti mihin tarkoitukseen ostaisin pari päivää aiemmin hipilöimäni Malabrigo lace-vyyhdet. Tämä lanka aiheuttaa riippuvuutta, ihan vain huomautuksena. 
3. Paita ohuista Pirkka-langoista - Minulla on 2 vyyhteä, harmaa ja vaaleanpunainen. Ajattelin tehdä huivin, mutta kutitusfaktorin huomioiden se ei olekaan hyvä idea. Pari vyyhteä lisää ja mulla on paita. PIM!


4. Neon Beast! - Tähän on langat, himo ja into! Kevättä kohti moni muu vaan on ajanut ohi. 
5. Tyttären raitahuppari - Tähän on jo langatkin, ihanaa vaaleanpunaista ja tummansinistä Malabrigoa, mutta ohje uupuu.


6. Tyttären raglantakki - Tähänkin on langat, ohje syntyköön tehdessä. 
7. Kauluri itselle -langat on, visio on.
8. Huivi, kauluri tai joku muu kaulavaate - Ostin lisää Malabrico lacea. Se on ihanaa, ohutta, yksisäikeistä, pehmeätä ja ihanaa. Ihanaa!


9. Toppi - ei lankaa, ei ohjetta. 
10. Sukkia, lapasia ja lisää sukkia ja lapasia. Pipoja myös. Lankaa on.

-Senni

11 kommenttia:

  1. Nyt kun katson noita kuvia.. En ymmärrä mistä hattaramaasta täällä tuulee. Hulluna vaaleanpunaista!

    VastaaPoista
  2. Sä oot kyllä ihan just niin kuin mä, ei ihme, että meillä menee niin hyvin <3

    VastaaPoista
  3. Lisäkäsillä saisi lankaostoksillakin haalittua enemmän lankaa. Pellavahöperöt, hyvin ajoitettu reissu. Näin nääs Kerässä sen Sparrow-lajitelman ihan tuoreeltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sparrowit taisi eilen harventua aika lailla :). Oli mukava tavata!

      Poista
    2. Onneksi tämä satsi on niin iso, että jäikin vielä. Kuten myös :-)

      Poista
  4. Sama vika. Onneksi (onneksi!) monet ihanat langat ovat minulle vielä liian kalliita (sanon vielä, koska neuleharrastuksen alkuaikoina oli mikä tahansa Seiskaveikkaa kalliimpi liian kallista - kukkaroni nyörit ovat sittemmin asteittain höllenneet..). Kuten esim. tuo jo pari vuotta kaukaa ihastelemani Sparrow, jota nyt ilmeisesti Suomestakin saa.

    Tästä huolimatta olen kuitenkin saanut kerättyä melko kunnioitettavan kokoelman lankoja. Melkein jokainen kerä on kyllä korvamerkitty jotain projektia varten, mutta tarvittaisiin tosiaan intialaisen jumalattaren verran käsiä, että neuletakkeja syntyisi samassa tahdissa, kuin niitä on mahdollista ideoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet langat on kyllä sen hintaisia, että hirvittää, mutta mä aina yritän miettiä paljonko maksaisi vastaava, laasukas (!) valmisvaate. Ja ärsyttäisi tehdä iso työ langalla, joka ei ole ihan sitä mitä haluaisin. Vaikka luonnollisesti aika usein ihana lanka jää kauppaan.

      Poista
    2. Hyviä pointteja, ja noin itsekin kyllä ajattelen. Jossain vaiheessa on vaan tullut myös mietittyä, etten kyllä antaisi itselleni lupaa ostaa neljää hintavaa laadukasta neulepaitaa, kolmea laadukasta isoa huivia ja kahta laadukasta pipoa joka vuosi uutena kaupastakaan. Että jonkinlainen säännöstely on kyllä omalla kohdallani tarpeen. :D

      Poista
    3. Todella ikävä ajattelumalli, Riimi :D En minäkään moiseen ostoskeluun itselleni lupaa antaisi, mutta jotenkin tässä neuloosissa kaikki on sallittua.

      Poista
    4. (Tai siis tuskin on kaikki sallittua, mutta tykkään kertoa itselleni, että on, koska sillä perusteella saan sitten ne kolme laatuneulettani, voi hyvän tähden, ehkä neulon sukkia koko kesän. LANKAA ON.)

      Poista
    5. On minullakin lankaa! Hurjasti! Siksi joudunkin näitä nyt vähän jopa miettimään, koska kutimusprojektien suunnittelu ja niihin lankojen hamstrailu on karannut viime aikoina vähän käsistä, kun uudet ideat vetävät puoleensa enemmän kuin ne, jotka odottavat jonossa tekijäänsä. Että vaikka viimeisen vuoden aikana olenkin ostellut aika monen laatuneuleen edestä lankoja, en voi jatkaa niin loputtomiin.

      Toisaalta on kyllä aivan kerrassaan ihanaa, kun voi heti jonkin päähänpiston saatuaan laittaa neuleen tulille, kun aika monen vahvuista lankaa kivoissa väreissä löytyy parin metrin päästä kotihyllystä. Että ei noita lankalaatikoita ihan tyhjiksikään saa kyllä päästää (mutta, kuten sanottua, ei tällä hetkellä siitä pelkoa).

      Poista