Karitsanvillaa

Tein lapaset.

Niissä ei mallin puolesta ole mitään kovin ihmeellistä - ellei lasketa todistusaineistoa mieheni väitteelle, jonka mukaan tuppaan tekemään liian pitkiä lapasia - mutta pääosan halusinkin antaa langalle.

(On liian pitkissä lapasissa etunsakin. Voin kerrankin teeskennellä, että sormeni ovat pitkät ja kapeat.)

Asiaan. Lanka on siis Lankakauppa Kerän Vänö ull, ehtaa karitsanvillaa. Olen tehnyt elossani jonkinlaisen täyskäännöksen villan suhteen, ja siinä, missä ennen rakastin pellavaa, kuljen nykyisin lampaan tuoksun perässä kuin mikäkin lammaskoira.

Joten karitsan villaa. Suomenlampaan karitsan villaa.


Ihmeellinen lanka. Käsissä se tuntuu pehmoistakin pehmoisemmalta - sopii talven rouhentamalle iholleni paremmin kuin merino - ja pesemättömän langan lanoliini (kuvittelen, että kyseessä on lanoliini) tuntui hoitavan käsiäni. Mikä tulikin tarpeeseen, kun en muuten oikein muista hakeutua käsirasvan äärelle.

Malli: oma
Lanka: Vänö Ull
Puikot: 2,5 mm
Neuloin lapaset pienillä puikoilla, sillä halusin tiiviin pinnan - ja sellaisen sainkin. Pitkän teräosan lisäksi tein varrestakin aika pitkän, sillä halusin näistä sellaiset lapaset, jotka ovat ihan oikeasti lämpimät.

Ja lämpimät ovat, mutta silti kevyet. En viitsisi näitä kädestä ollenkaan ottaa, kerran kokeilin konttorillakin, josko kuitenkin näppiksen käyttö onnistuisi myös lapaset kädessä. (Ei se vieläkään onnistu.)

Näiden lapasten valmistumisen jälkeen parasta on se, että tätä ihanaa villaa on toinenkin vyyhti odottamassa. Se on kaunis, kaunis harmaa ja siitäkin tulee lapaset.

-Liina

8 kommenttia:

  1. Onpas sievät lapaset. Voisinkin kokeilla tuota lankaa, kuulostaa niin ihanalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti suosittelen. Kunnon villa on kaunis asia!

      Poista
  2. Ihana lanka, ihanat lapaset, ihana auringonpaiste alimmassa kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olikin muuten ihana, aurinkoinen päivä, kun näitä kuvasin - mutta niin kylmä, että toiset lapaset kädessä piti kuvia räpsiä :D

      Kiitos!

      Poista
  3. Niin simppelit, niin ihanat. Jotenkin tämä lapaspari kolahti minuun ihan kympillä. Täydelliset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minustakin nämä ovat ... no, vähän kainostuttaa sanoa täydelliset, mutta jotenkin silti mulle juuri sitä.

      Poista
  4. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, käsien kauneutta hoitavat lapaset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todella :D Tai ainakin käsien neulontakuntoisuutta :D

      Poista