Messukissat

Herätelläänpä blogia vähän aikaisilta talviunilta muistelemalla syksymmällä tekemäämme täsmäiskua Helsingin kädentaitomessuille. (Jahas, tämä budjetillinen ansa on näemmä tarjolla taas keväällä. Iik.)

Mielessä pyöri lähinnä lanka, mikäpä muu, vaikka messuilta olisi löytynyt ratkaisu melkein mihin vain näpertelynhimoon - ja melko lailla valmiitakin tuotteita.

Taarustimme suoraan Kerän ja Titityyn yhteiselle osastolle. Onneksi meillä molemmilla oli mielessä joko malli, johon lankaa etsittiin tai eurokatto heräteostoksille, nimittäin sen verran ihania lankoja osastolla oli esillä. Täysi sekoaminen olisi ollut hyvin helppoa - it ain't no lie. Liina koki hetken, jossa ihan vakavissaan harkitsi ostavansa Piitu Nykoppin Kerroksia-kirjan ja langat kaikkiin töihin.

Siitä sitten jollain hengenvedolla päästiin yli.



No, ensin mentiin tyhjentämään Kerän hyllyt Isager Tweedeistä (katsokaa vain, ei sitä enää saa. Voitte syyttää meitä.) Syksyn bloggaajasuosikki, etten paremmin sano, sillä sen lisäksi, että me ostimme sitä molemmat, treffasimme myös Anskulin, jolla oli samaa lankaa kassissa. Ihana lanka se onkin, näistä yksilöistä taisi olla molemmilla suunnittella villatakki. Tällä kertaa ehkä eri mallia. Tai mistä sen tietää.

Titityyn osastolla kiinnosti erityisesti De Rerum Naturan Ulysse, mutta jotenkin tämä sudenkuoppa ohitettiin, ja siirryttiin hiplaamaan sukkalankoja. Näistä osa onkin jo päätynyt neuleeksi asti - siitä lisää myöhemmin, ellei blogin unitila osoittaudu ihan narkolepsiaksi. Voi se sitäkin olla.

Budjettiteknistä ansaa muuten helpotti, että Mediapro piffasi liput. Kiitos siitä!



8 kommenttia:

  1. Oikein hyvinhän onnistuitte navigoimaan lanka-ansojen aallokoissa! Lankakasojen ihastelu luottokortti taskussa on kyllä vaarallista. Onneksi olemme kuitenkin vielä nuoria ja "SABLE" ei hetkeen uhkaa (= “Stash Acquisition Beyond Life Expectancy”).

    (Edellisen viehättävän termin löysin googlettaessani ja päädyttyäni lueskelemaan Yarn Harlot -blogistin parhaita sivulta: http://www.goodreads.com/author/quotes/29391.Stephanie_Pearl_McPhee. Valitettavasti pääkaupunkiseudun kirjastolaitos ei näytä omistavan tuota hänen kirjaansa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin nauroin vedet silmissä tälle. Kerroin miehelle. Hän ei näyttänyt siltä, että SABLE olisi kovinkaan kaukainen tulevaisuudennäkymä :D

      Stephanie Pearl McPhee, tuo kauhean hankalalla nimellä siunattu nainen, on ihan mahtava! Joskus äitiyslomalla kuuntelin rouvan jonkun kirjan äänikirjana, meinasin kävellä vaunujen kanssa puskaan kun nauratti niin kovasti. Ehkä joskus kävelinkin.

      Poista
  2. En kestä! Nauran täällä vedet silmissä tolle termille! :D

    VastaaPoista
  3. Tiedätkös, mä olen ollut suoranaisessa pulassa. Tuo tweed vain on niiiiin ihana, että tähän saakka olen vain arponut, minkä mallin siihen valitsisin. Ja kerinyt pari vyyhteä, silitellyt lankaa. Aah.. Melkein aloitin jo Dexterin. Sitten näin ihania Magnolioita. Nyt oon ihan pulassa. KUMPI?? Ehkä mä saan ratkaistua tuon ensi viikolla, kun tämän viikon kiireet helpottaa ja pääsen taas puikkojen ääreen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän! Mä käyn läpi aivan samaa tuskailua. Ostin langat alunperin Brooklyn Tweedin Woodfords-mallia varten. Messuista lähtien oon kuitenkin selannut läpi hirmuisen määrän villatakkeja Ravelryssä enkä oikein osaa päättää. Magnoliaakin mietin. Ja Heidi Kirrmaierin Storm Mountainia, ja mitä vielä. Se lanka on niin täydellistä, että siitä pitäis saada aikaan täydellinen villatakki...

      Poista
    2. Tää on tosiaan ollut yllättävän hankalaa. Mäkin aloitin omani - ajattelin tehdä Madderin Uniform-ohjeen mukaan sellaisen kapeahihaisen ja ei-kovin-pitkän ... Toivottavasti lanka istuu malliin. Haluaisin uskoa, että istuu, kun on kuitenkin aika simppeli malli.

      Vaikeaa oli kyllä päätösenteko, mutta lopulta en voinut edes niiden Pipereiden kimppuun hyökätä vaan oli pakko aloittaa Tweedeistä.

      Poista
    3. Liina, ihan sama juttu. Piper-ressukat on jääneet tweedien jalkoihin. Mallitilkku on valmis, mutta pidemmälle en ole varmaan toviin pääse.:) Koska just nyt tweed on ihan parasta!

      Poista
    4. Mä selvästi ajattelen, että Piper on kiva sit vähän kevättä kohti. Darista tulee varmasti ihanista ihanin keväinen neuletakki. Mutta jos nyt tweedit huutaa mua niin onhan niitä kuultava!

      Poista