Pari kuukautta sitten me päätettiin Liinan kanssa neuloa tyttärille Jojin Little Boxyt. Väreiksi valikoitui pinkki persikkaisin ja lilahtavin vivahtein ja pinkki oranssiin taittavana.
Ohje oli odotettavasti selkeä ja malli tosi helppo neuloa. Me neulottiin kumpikin paidat pyörönä, joten helma neuloi itse itsensä, mun tapauksessa busseissa, kokouksissa ja koulutuksissa. Sen kun vaan posotti oikeata kunnes oli aika erottaa etu- ja takaosa. Hartiat muotoiltiin lyhyillä riveillä, mikä on mun mieleen. Sopivan yksinkertaista muttei puuduttavaa. Paitsi jotkut meistä epäluki ohjetta ja pieni mitätön sana "to" kahden mainitun koon välissä muuttui pilkuksi (koska olihan niin edellisessä lauseessakin) ja ensimmäisessä hartiapalikassa piti vähän peruuttaa.* Muita ongelmia ei kumpikaan tainnut kohdata. Tähän väliin Liina vähän narisee siitä, ettei wrap-and-turneja käsitelty kunnolla, eli nostettu tai neulottu yhteen. Käännöskohdat näkyy sen mielestä turhan twist-and-shoutisti paidasta, mistä lähiotos tuonnempana. Minä taasen olin tähänkin tyytyväinen.
Lopputulos on joka tapauksessa todellinen käyttövaate, mitä minä arvostan tosi paljon kun neulon lapselle. Eikä siinä vielä kaikki! Skiditkin diggaa näistä. Vähän ehti jännittää, että saadaanko näistä blogikuvat ilman mustikkakeittoa ja tussitahroja vai niiden kanssa kun uudet paidat piti saada heti käyttöön.
Koska neulominen on kaikkein kivointa kun muutkin neuloo pistimme paitoja aloitellessa pystyyn pikkuruisen KALin. KALiin osallistuneiden - tai osallistuvien, emme laittaneet hommalle päättymispäivää - kuvia voi tsekkailla instagramista hashtagilla #littlelittleboxykal. Siellä on vaikka mitä ihanaa!
![]() |
Malli: Little Boxy Lanka: Walk Collection Cozy Merino (Summer Sorbet 174 g) Koko: 6 Puikot: 3,5 mm Erityishuomiona lyhyet kerrokset. Ei olisi pitänyt kuunnella ohjetta. |
![]() |
Malli: Little Boxy (jos mietitte, että kuka täällä toistaa itseään, niin se on Liina) Koko: 6 Lanka: Malabrigo Sock (Light of Love, 154 g) Puikot: 3 ja 3,5 mm |
- Senni (Liinan välihuuteluilla)
* Onneksi MINÄ kuitenkin osaan lukea, kuten aiemmin todistin. T. Liina
Ihan mahtavat pikku-Boxyt!
VastaaPoistaIhanimmat tyypit ja upeat pinkit!
VastaaPoistaKiitos :). Nää pinkit on molemmat kyllä ihan mahtavia ja vivahteikkaita. Voisin tuijotella neulepintaa loputtomasti.
PoistaJesta, miten ihanat kaveripaidat! 😍 Kai Liina on kuullut, ettei ohjetta ole pakko totella, jos tietää itse saavansa aikaan enemmän omaa silmää miellyttävää jälkeä? 😂
VastaaPoistaKiitos! Liina on yleensä paljon parempi tällaisessa kansalaistottelemattomuudessa kuin mä, en tiedä miksi se oli nyt niin kuuliainen :D.
PoistaNo toki ajattelin, että suunnittelija tietää, mistä kohdasta oikaista. Vaikeammin en ala hevin tehdä, mutta helpommin ... voin kokeilla :D
PoistaIhanat! Uskoisin, että tämä malli kelpaisi myös mun tytöille. Ehdottomasti harkintaan!
VastaaPoistaSuosittelen! Mä aion laittaa puikoille toisenkin, kummityttö tarvii villaista ylle kun muuttaa subtrooppiselta vyöhykkeeltä takaisin Suomeen.
PoistaKuin kaksi marjaa <3
VastaaPoistaHeh, totta, en jotenkin tullut ajatelleeksikaan sitä noin :) Lasten saaminen pysymään paikallaan on muuten yllättävän vaikeaa. Oikein marjojen kuvaaminen ehkä olis helpompaa :D
PoistaOikein hyvää ja iloista Juhannusta Sinulle!
VastaaPoista