Blaer

Hyvät vai huonot uutiset?

Selvä.

Ei se ihan istu, eikä siinä ole nappejakaan. Helman nauha olisi pitänyt tehdä kokoa pienemmillä puikoilla.



Toisaalta se on mitä ihanin, viis siitä, ettei ihan istu. Sen nimi on Blaer, ja se on ollut jo monta kertaa käytössä, koska se on mitä ihanin. Ja hihansuut sentään älysin korjata ja tehdä niillä kokoa pienemmillä puikoilla.



Lanka on ohjeen mukaista Istexin Einbandia. Tykkäsin langan laajasta värikartasta kovasti, millä tarkoitan, että heillä on hyviä harmaita. Tykkäsin myös langasta, jotenkin tämmöinen rouhean karhea lanka on miellyttänyt hurjasti siitä lähtien kun pääsin irti lapsena kärsimästäni villakutinasta, kolme vuotta sitten. (Tuntuma langassa on itse asiassa kovin samanlainen kuin Isagerin Spinnissä - vähän pörheämpi vain.)

Alkuperäisen mallin ylimääräisen väri-ilottelun jätin kumminkin reunoista pois. En olisi enää kontrastiväriä löytänytkään, kun halusin takkini mahdollisimman vaaleasta harmaasta.

Mutta miksei se istu? En tiedä, nämä kaarrokevillatakit eivät ole oikein ikinä toimineet kroppani kanssa - seikka, jonka olin onnellisesti unohtanut. En tosin ole varma, olisinko moisen pikkuasian antanut estääkään, kärsin nimittäin kovasta Blaer-kuumeesta koko kevään.



Ohje oli muuten passeli, mutta jos nyt ken tätä tekee, etenkin Einbandista, suosittelisin pienempiä puikkoja noihin ainaoikein-osioihin. Helma törrötti ikävästi etenkin ennen liotusta, mutta onneksi liotuksen ohella pienennetyllä puikkokoolla väännetty nappilista korjasi tilannetta hieman.

(Tiedetään, viitseliäämpi olisi purkanut helman.)


Malli: Blaer
Lanka: Istex Einband (valkoinen 45 g, harmaa 155 g)
Puikot: 3,5 & 3 mm

Todistin vihdoin itselleni myös sen, miten miellyttävää villa voi olla kesälläkin - ihan niitä kuumimpia porotuksen hetkiä lukuunottamatta. 

- Liina

10 kommenttia:

  1. Jotkut jutut on vaan tehtävä - faktoista viis. Mulla esiintyy ehkä eniten kuitenkin sitä, että joitain juttuja haluaa neuloa, vaikkei niitä haluaisikaan itse käyttää. Onneksi voi aina lahjoa muita. Mutta ainakin näissä kuvissa tää takki näyttää kovasti kauniilta ylläsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet!

      Mulla oli tän takin kanssa nimenomaan käyttökuume, joten ... aion myös käyttää sitä, faktoista viis :D Ja kiitos kaunis! Uskon vahvasti semmoiseen, että jos itse tykkää vaatteistaan niin silloin ne parhaalta näyttääkin.

      P.S. Olen rohkeaa esimerkkiäsi seuraten siirtymässä lahjontaan itsekin. Huomaan jonkinasteista ylituotantoa olevan.

      Poista
  2. Hän on aivan ihana, pikku seikoista viis. Hyvä, että kuuntelit vaistoaisi. Varsinkin villaan liittyvät vaistot ovat useimmiten oikeassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja jollain tavalla vapauttavan ihanaa, etten ole aivan ainut, jonka mielestä hieman huono istuvuus on pikkuseikka - en jaksa moisista niin välittää :D

      Villa on ihanaa.

      Poista
  3. Hieno se on, sanon. Ja sopii sulle, harmaat on hyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmaa on ihana väri, väreistä parhain ja armain <3

      Poista
  4. Hieno se on! Eikä tuollaisesta henkäyksen keveästä edes niin hahmota, istuuko se nyt millilleen vai ei. Hyvältä näyttää! Mun ainaoikein reunoista tulee myös aivan trumpetit ellen vaihda pienempiin puikkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja olet oikeassa, se on henkäyksen kevyt (ja silti lämmin, miten ihana.)

      Nyt voimme siis kahden naisen vankalla kokemuksella suositella pienempiä puikkoja ainaoikein-reunuksiin. (Hyvä, oikeastaan, että tämä tuli puheeksi, nyt saatan muistaa ensi kerrallakin.)

      Poista
  5. Tohon nappien puuttumisongelmaan on onneksi olemassa kohtuullisen helppo ratkaisu, istumishaaste sen sijaan vaikeammin ratkaistava. En nyt kyllä muista havainneeni ongelmia istumisen kanssa ja kaunis se on joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai siis meinaat, että jotain nappeja pitäis... Itse asiassa oon käyttänyt tätä melko lailla napeista huolehtimatta :D

      Kiitos! Mukava tää on, joten en anna moisten ongelmien itseäni hidastaa :)

      Poista