Toiset jaksaa, toiset ei

Dr. Pepper, juu es ei. Ja sitä rataa.

Selvisi sekin, miksi mikään ei etene ja valmistu - asia, josta olen kaikkien muiden kommenttikentissä marissut. Anteeksi vain. Minulla diagnosoitiin keuhkoputkentulehdus. Se tuntui siltä, miltä olen keuhkokuumeen aina kuvitellut tuntuvan. Siis erityisen väsyttävältä ja hengityskyvyn vievältä.

Yksi vaikutus moisella tulehduksella oli, että sitä neuloo ja neuloo, eikä mikään valmistu. Kuulostaa painajaisunelta, mutta ei sitä siinä niin osannut ihmetellä.

No, on jotain syntynytkin. Eilen sairaslomaillessani kera Supernaturalin (kyllä on mieskauneutta siinä sarjassa, sanon) saatoin loppuun ja päättelin parit sukat.


Harmaasävyiset syntyivät omien kaappien varastoista: 6-säikeistä Regiaa. Käyttötarkoitus sukille on Asunnottomien yön villasukkakeräys, johon tulin haastetuksi. Eipä sillä, hyvä on tarkoitus, joten mielelläänhän sitä.

Värikkäämmät - joihin raidoitin Sweet Georgian karkkiväristä sukkalankaa ja tummaa Väinämöistä, luulen - tulevat ihan yours trulyn käyttöön. Haluaisin nimetä ne "Tulisilla hiilillä" -sukiksi, sillä siltä ne näyttävät livenä, mutta epäilen, että omien sukkiensa nimeäminen on huono merkki, hyvin huono. Diggaan tehdä raitaa, koska niiden avulla pakko-oireinen minäni voi varmistua tuottavansa kahta samankokoista sukkaa. Nyt sukan tekemisessä vaikeinta on sukka #2:n kohdalla muistaa, montako silmukkaa poimi kantapään sivuilta edellisen kohdalla. Siihen eivät raidat auta.

Asiasta toiseen asiaan: osun satunnaisesti eritoten Facebookissa käytävään keskusteluun lankalaaduista ja siitä, onko kalliimpi lanka nyt edes hintansa väärti ja varmaan eivät vain kehtaa kalliiseen lankaan sortuneet tunnustaa, että samanlaista se on kuin halvempikin ja niin edelleen ja niin edelleen.

Myönnän satunnaisesti ärsyyntyväni.

Eipä sillä, jokainen laittaa lankaan sen, mitä on valmis siihen laittamaan oman rahatilanteensa mukaan, ja on suotavaa, että kaikista hintaluokista löytyy mainioita lankoja.

Mutta on sillä langalla jotain väliä. Tuo 6-säikeinen Regia on ihan ok, mutta kyllä sillä tekemällä saa huomattavasti epätasaisempaa jälkeä aikaan kuin noilla mainoilla Väiskeillä ja Sweet Georgioilla. Hyvä lanka jotenkin auttaa tasaisen jäljen tuottamisessa. Sellaista kyllä arvostan.

11 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eiköhän se tästä taas. Teen ja Supernaturalin voima on merkittävä, mutta niin on antibioottienkin :)

      Poista
  2. Myönnän, että minäkin joskus epäilin kalliiden lankojen paremmuutta, mutta sitten kun ostin ensimmäistä kertaa kalliimpia lankoja, niin kyllä sen eron huomaa heti. Esim. Wollmeisella saan paljon tasaisempaa ja kauniimpaa jälkeä, kuin Novita Nallella ja neuletuntuma on paljon miellyttävämpi. Ei sillä etteikö Nallekin ole ihan passelia sukkalankaa ja hintansa väärti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olisihan se ihanaa, jos langoissa ei mitään kummempia eroja olisi, mutta kyllä enemmän maksamalla usein vaan saa parempaa - konsti onkin ehkä juuri siinä, että tietää, milloin valkata Nalle ja milloin joku kalliimpi lanka. Sukissa kelpaa usein krouvimpikin, mutta Nallesta en kyllä lähtisi paitoja vääntämään.

      Poista
  3. X( sun keuhkoputkentulehdukselle. Senkin! Toivon sinulle hyviä Supernaturaleja ja myös paljon The Officea (kumpaa tahansa.)

    Mäkin olisin luultavasti hieman rasittunut, jos olisin seurannut lankakeskustelua. Kallis ei ole aina hyvää eikä halpa huonoa, mutta pitääkö sitä viedä toiselta ilo, jos se haluaa panostaa ja nautiskella langoista. Ähh. Että "ihan samaa on, minulle välttää kyllä ihan tämä tavallinen. Tuommosta erikoisuudentavottelua tarvihe harrastaa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Molemmat sukat hienot ovat!

      Poista
    2. Kiitos! Supernaturalit olivat hyviä, Officeen en ole vielä ihan tarkoituksella perehtynyt. (Olen laiska katsomaan telkkaria.)

      Sehän on tuon lankakeskustelun tylsin pointti juuri, että jos nyt tykkää kokeilla erilaisia lankoja niin mitä se sit keltään toiselta on pois. Ei tarvitse heti ruveta harhaiseksi maalaamaan, niin kerta :D

      PS. Superkiitos!

      Poista
  4. Paranemisia ja helpompaa hengittämistä! Tosin en ole varma, onko Supernatural se paras vaihtoehto, tyypit kun ovat ihan hengästyttävän hotteja :D .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos molemmista! Ja nyt kun asian noin muotoilet, saatoin valita sarjan tosiaan vähän väärin. Sitä paitsi yksi partaheppu siinä pääsi just hengestään (olen vähän jäljessä sarjan kanssa) ja sekin aiheutti nenän tukkoisuutta, niin ikävä kuin tätä on myöntääkin.

      Poista
  5. Höh ja hyi olkoon pöpöille, paranemisia! Ja onpas näpsäkän näköistä tuo itseraidoittuva kera tummien raitojen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista! Ja kehuista myös - tuo punakeltainen ei itse asiassa ole varsinaisesti itseraidoittuvaa, joten tuolla tavalla varioimalla voi välttää ne sellaiset läiskäefektit, joiden varsinainen fani en ole :D

      Poista