Näytetään tekstit, joissa on tunniste purettua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste purettua. Näytä kaikki tekstit

Turhaumien kevät

Tässä se on.



Järjestyksessä neljäs paita, jonka olen aloittanut Katian Linosta. En viitsi nyt edes luetella, mitä kaikkea siitä piti tulla, enkä toisaalta tohdi vielä kertoakaan, mitä siitä on tulossa. Ensimmäistä siksi, että nolottaa (luultavasti aivan syyttä suotta) milloin mikäkin, miten tein huonot muistiinpanot ja siksi virheitä, miten valkkasin väärän malli+lanka -yhdistelmän; jälkimmäistä siksi, että voihan olla, että tästä langasta alkaa vielä viideskin paita.

Jotenkin just nyt tämä kutimointi on ollut vähän tällaista. Yllättävän turhauttavaa. Eivät tunnu istuvan langat malleihin tai mallit elämäntilanteisiin. Olen jo miettinyt, josko siirtyisin vain tekemään ainaoikein-huiveja ja ehkä sukkia.

Ja kurjinta ehkä se, että kutimointipajan toinenkin osapuoli vannoo joka toinen ilta chatissa, ettei enää ikinä neulo. Evakkoasunnon pihalla poltetaan tälläkin hetkellä puikkoroviota. Vai miten siellä sujuu, Senni?

--

Senni:

Juu ei suju. Vappuna mulla oli puikoilla tuosta samaisesta Katian Linosta toppi, jonka helma, rintamus ja hieman muutakin tuli neuloa half linen stitchinä. Tuntui tervanjuonnilta ja purin koko roskan tajuttuani tehneeni virheen, joka olisi ehkä voinut aiheuttaa ongelmia juotuani melkein koko ämpärillisen. Se siitä.

Niin ja onhan mulla puikoilla myös muita töitä. Westbourne oli melkein hihoja vaille valmis, kun tajusin tekeväni telttaa ja purkuun meni. Ja eilen taas purin ja kiroilin. Pellavainen, kolmesti aloitettu kesäpaita oli enää hihoja vailla, kun huomasin tehneeni nakinkuoren. Kaikki tämä mallitilkuista huolimatta. Niinpä reippaasti vannoin katkovani puikot ja lahjoittavani langat miehelle. Tässä on tullut purettua enemmän kuin pääteltyä, ja se on aika masentavaa.

Valmistautukaa siis, arvon lukijat, postauksiin, joissa käsittelen loppumattomien ketjusilmukkapötköjen valmistusta. Aion palata työstämään sellaisia.

Paita vailla hihoja

Kiharrettua lankaa
--

Liina:

Mutta ehkä tää nyt on sen antikirosanan paikka. Suurista suunnitelmista huolimatta nyt on näin, ja kyllä sieltä puikoilta vielä joku lumotun ihana neule tippuu.

Senni:

Saattavat joutua neulomaan itsensä. Kunhan sanon.

Jumissa ohjeiden kanssa


Ostin syyskuussa villatakkilangat itselleni. En ollut vielä ostohetkellä valinnut ohjetta, josta lähtisin neulomaan, kunhan nyt saisin viininpunaisen syysvaatteeni. Viininpunainen syysvaate on edelleen (tai taas) kerinä, kun en vaan pääse sinuiksi ohjeiden kanssa.

Aloitin jo yhdellä ohjeella, mutta se ohje oli niin kryptinen, ettei siitä saatu selvää edes useamman neulojan voimin. Se villatakin yritelmä on sittemmin purettu, mikä harmittaa jotenkin ihan hurjasti. En haluaisi tehdä turhaa työtä enkä myöskään hiipiä kysymysteni kanssa koputtelemaan Liinaa internetitse olkapäähän ihan joka ilta. Haluaisin neuloa vaivatta, iloisena ja niin, että saan joskus jotain valmiiksi.

Tähän mennessä olen tehnyt ohjeesta kaksi pipoa ja lapselle paidan. Kaikkia mukailin hieman. Pipot on onnistuneita ja tekivät saajansa iloiseksi, paita taas on keskellä prosessia, jossa olen ommellut ja saumuroinut (siitä lisää myöhemmin). En tiedä missä nyt tökkii. Aloittelin äsken mallitilkkua(!), mutta ohjetta luettuani vakuutuin siitä, etten minä sittenkään taida osata.

Luetteko ja neulotteko te vaan rivin kerrallaan murehtimatta tulevasta vai yritättekö sisäistää työn pääpiirteittän heti aluksi?


Hyvällä tuurilla pukeudun syksyllä 2015 tällaiseen viininpunaiseen.

Purkutuomio

Boxy sai purkutuomion ensisovituksen jälkeen.

Ensin ajattelin, etten enää koskaan neulo mitään, mutta sitten ajattelin, että neulonpas. Ja että oppia ikä kaikki:



Opin muutakin. Opettelin, kiitos toverini vinkin, luomaan silmukat neuloen, se oli ihanaa. Ja senkin opin, kiitos äidin, ettei sitä koko neuletta välttämättä tarvitse kerälle purkaa. Sen kun neuloo siitä edellisestä yrityksestä suoraan vain.

Olo on kummallisen motivoitunut. Uuteen versioon aion käyttää matematiikkaa.

Purkuhommissa

Vihaan purkamista. Yleensä teen ihan mitä tahansa välttääkseni purkamista, jos kohta keskeneräistä työtä en heitä purkutöiden välttelyn nimissä roskikseen, vaikken kiellä, etteikö sekin olisi käynyt ajoittain mielessä.

Aiemmin tällä viikolla kuitenkin purin Boxya. Ohjeen kuvasta ei ollut käynyt selväksi, että hartioille on tehtävä nurjat raidat. Ensin ajattelin, etten tee, eivät sovi valitsemaani lankaan, mutta sitten ajattelinkin, että teenpäs. Teenpäs, enkä sooloile.

Puolisen tuntia myöhemmin selvisi, etteivät raidat sopineet valitsemaani lankaan. Olisi pitänyt heti sooloilla. Purin neuletta ja hammasta ja mietin, että mummollani on tapana sanoa "älä pilaa pienellä".


Seuraavaksi purin lapasia. Lapasten piparireunuskuvio pohjautuu sekä Pilven reunalla -villatakkiin että Pinterestissä nähtyyn kuvaan, mutta koska en jaksanut selvittää, miten kuvio tehdään virallisesti (minunhan olisi pitänyt katsoa kuviota tarkasti ainakin kolme sekuntia), piirsin sen itse.

Kesken neuloskelun menin kuitenkin sooloilemaan! Omasta suunnitelmastani. Virhe.

Haluaisin tästä kaikesta vetää sellaisen johtopäätöksen, että itse tiedän paremmin ihan heti ensimmäisellä ajattelukerralla, mutta luultavasti moinen itsevarmuus johtaa vain siihen, että kohta olen taas purkuhommissa.

(Nyt kun katson tuota Pilven reunalla -villatakkia, se näyttää jotenkin tosi kivalta. Mutta olin suunnitellut lapselle jo jotain ihan muuta ja ranskalaistyyppistä. Voi tätä tuskaa. Itsetiedänparemmin itsetiedänparemmin.)