Mae

Tekaisin tuossa ohimennen Andrea Mowryn suunnitteleman Mae-tunikan, koska se puhutteli mua voimallisesti.


"Liina", se sanoi, "tarvitset paksun, villaisen, mutta lyhythihaisen tunikan, jolle et keksi mitään käyttötapaa, ja johon sinulla ei ole lankaa."

Minä kuuntelin.

Tilasin Pohjan akkaa Titityystä ja pistin puikoille.

Oli valaisevaa neuloa näin paksua lankaa. Työ valmistui käden käänteessä, tai ehkä viidessä, mutta kuitenkin ihan kauheaa vauhtia. Aloin ymmärtää paksusta langasta neulomisen viehätystä. Sitä paitsi Pohjan akka on aika ihanaa neulottavaa.


Vaan entä lopputulos?

No, se on vähän sinne päin, jos aivan rehellinen olen. En välitä vatsanseudun tiikeriraidoituksesta, joka on neulettarien rangaistus heille, jotka eivät raidoita kahdelta kerältä, enkä välitä siitäkään, että tunika on liian lyhyt.

Malli: Mae
Lanka: Pohjan akka (360 g, väri Muste)
Puikot: 7 mm, 6 mm

Lyhyydestäkin saan syyttää vain itseäni, mutta vähän vinosti vilkaisen myös ohjetta, joka kehottaa kahden koon väliin jääviä valkkaamaan sen pienemmän (ettei kaula-aukko olisi aivan niin antava), mutta ei sitten kuitenkaan muistuta, että pituus kandee ehkä katsoa siitä omasta koosta. Tai jos muistuttaa, ei muistuta niin, että minä olisin sen huomannut. Eli punaisella, vilkkuvalla tekstillä keskellä jokaista sivua.

Mutta toisaalta se on niin kiva! Ajattelin tietysti oitis tehdä toisen. Ehkä vähän ohuemmasta langasta kyllä, koska jos rupeaa virittämään, voi saman tien virittää kunnolla.

Ja kerran olen jo löytänyt tälle käyttöäkin. Ei vähä mitään.

-Liina 

3 kommenttia:

  1. Paksu lanka, isot puikot - kyllä on alkanut viehättää täälläkin, kun kesken on kaksi isoa neuletta 2,5mm puikoilla ja jotka eivät tunnu edistyvän yhtään. Mutta hei, sun Mae näyttää hyvältä ja on luultavasti Suomen kesään täydellisesti sopiva vaate :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HAA! Totta! Miten olin saattanut unohtaa Suomen kesän! Kunhan vain pari astetta lämpiää niin se on jo täällä <3

      Joo, on tässä paksussa langassa hämmentävät ja mainiot puolensa, pakko sanoa.

      Poista
  2. :D Nätti paita ja ihana teksti!

    VastaaPoista